Marie-Louise de Savoie, princesse de Lamballe

Wikipedia
Ohjattu sivulta Marie-Louise de Savoie-Carignan
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Madame de Lamballen muotokuva, 1776
Bosselman, Madame de Lamballe, kaiverrus.

Marie Louise Thérèse de Savoie (8. syyskuuta 1749 Torino3. syyskuuta 1792 Pariisi) oli avioliittonsa kautta Lamballen prinsessana tunnettu Ranskan aateliston jäsen, hovinainen sekä kuningatar Marie-Antoinetten hovin intendentti ja ylikamarineiti sekä tämän uskottu. Madame de Lamballe kuoli Ranskan suuren vallankumouksen syyskuun murhiksi kutsutun tapahtumaketjun uhrina.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madame de Lamballe sai syntyessään nimen Maria Luisa Teresa di Savoia, mutta hänet tunnetaan paremmin nimellä Lamballen ruhtinatar tai Lamballen prinsessa. Hän syntyi Torinossa Savoijin kuningashuoneen jäseneksi. Hänen vanhempansa olivat Ludvig Viktor, Carignanin prinssi ja Christina Henrietta Hessen-Rheinfels-Rotenburg.

Asuttuaan lapsuutensa ajan Torinossa Maria-Teresa Luisa di Savoia avioitui 31. tammikuuta 1767 syntyperältään Ranskan kuningashuoneen vaikutuspiiriin kuuluvan Lamballen ruhtinaan, Louis Alexandre de Bourbonin (1747-1768) kanssa. Sulhasen isä oli yksi Ranskan vauraimpia yksityishenkilöitä, Penthièvren herttua Louis Jean Marie de Bourbon; Toulousen kreivinä tunnetun kuningas Ludvig XIV:n ja tämän suosikin Madame de Montespanin laillistettu jälkeläinen.

Avioliitto jäi lapsettomaksi ja siitä tuli hyvin lyhyt, sillä ruhtinas kuoli jo 16 kuukauden kuluttua vihkimisestä. Puolison kuoleman jälkeen 19-vuotias leski vetäytyi appensa talouteen Rambouillet'n linnaan ja ryhtyi harjoittamaan hyväntekeväisyyttä.

Asema hovissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Madame de Lamballe oli osallistunut Versaillesin hovin seremonioihin jo avioliittonsa aikana, mutta säännöllisesti vasta vuodesta 1771 alkaen, jolloin hänestä tuli nuoren kruununprinsenssa Marie Antoinetten uskottu ystävä ja joidenkin huhujen mukaan myös hänen rakastettunsa.[1] Vuonna 1774 kuningattareksi tullut Marie Antoinette tarjosi hänelle hovinsa ylimmän taloudenhoitajan tehtävän (surintendante de la Maison de la reine) vuonna 1775. Tehtäviin kuului lähinnä kuningattaren seuraelämän järjestäminen, mutta luonteeltaan pikemminkin vakavamielistä ruhtinatarta seurasi pian Madame de Polignac. Lamballen ruhtinatar vetäytyi maaseudulle ja osallistui hyväntekeväisyyteen. Myöhemmin hän osti apeltaan Pariisissa sijaitsevan Hôtel de Toulouse -kaupunkipalatsin.

Vallankumous ja sen seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumouksen alkaessa 1789 kuningatar Marie Antoinette etsi uudelleen ystävänsä seuraa ja tämä seurasi kuningasperhettä Versailles'sta Pariisiin, jossa he asuivat vartioituina Tuileries'n palatsissa. Lamballen ruhtinatar matkusti Englantiin vuonna 1791, mutta palasi Pariisiin vaikka arveli henkensä olevansa vaarassa ja teetti testamenttinsa ennen lähtöään Englannista. Hän seurasi kuningasperhettä tämän etsiessä suojaa kansalliskokoukselta vallankumouksellisten hyökättyä Tuileries'n palatsiin 10. elokuuta 1792. Kun vallankumoushallinto määräsi kuningasperheen vangittavaksi samassa kuussa, Lamballen ruhtinatar seurasi vapaaehtoisesti heidän mukanaan. Heidät sijoitettiin aluksi Templen torniin, mutta kun vallankumoukselliset erottivat muut vangitut kuningasperheen varsinaisista jäsenistä, hänet siirrettiin La Force -nimiseen vankilaan.

Prinsessa Marie-Louisen allekirjoitus

Lamballen ruhtinattaresta tuli yksi syyskuun joukkomurhiksi (Massacres de septembre) kutsutun tapahtumaketjun uhreista, kun pariisilaiset ryntäsivät vankiloihin 2. ja 3. syyskuuta 1792. Hätäisesti kootun ja epävirallisen oikeudenistunnon tuomion langetti eräs vallankumouksellisten julmimmista miehistä, Jacques Hébert. Tuomion jälkeen ruhtinatar pahoinpideltiin ja lopulta nuijittiin kuoliaaksi. Ruhtinattaren runneltu ruumis silvottiin ja seipään kärkeen työnnetty pää vietiin Templeen jääneiden nähtäväksi.[1]

Julkaisuja kuolemaan liittyvistä olosuhteista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Lamballen ruhtinattaren kuoleman jälkeen julkaistiin suuri määrä silminnäkijöiden kertomuksia, joita levittivät niin vallankumoukselliset, kuningasmieliset kuin vastavallankumoukselliset piirit. Ne perustuvat kuitenkin enemmän mielikuvitukseen kuin tosiasioihin, ja siksi niihin on suhtauduttava epäillen.[2] Kertomuksista kannattaa kuitenkin mainita La Famille royale préservée au Temple. Extrait du récit de ce qui s'est passé au Temple dans les journées des 2 et 3 septembre 1792, jonka tekstiä Georges Bertin on lainannut vuonna 1888 ilmestyneessä teoksessaan[3], kertomus tapahtumista Révolution de Paris -lehden numerossa 6 vuodelta 1792, jossa Lamballen ruhtinatar esitetään juonittelijaksi[4], La Vérité tout entière sur les vrais acteurs de la journée du 3 septembre 1792[5], le Bulletin du comte de Fersen au prince régent de Suède sur ce qui s'est passé en France[6] tai Idée des horreurs commises à Paris dans les journées à jamais exécrables des 10 août, 2, 3, 4 et 5 septembre 1792 ou Nouveau Martyrologe de la Révolution française[7].

Tapahtumien jälkeen myös useat kirjailijat toistivat niiden kuvauksia omissa teoksissaan. Heitä olivat l'abbé Barruel[8], Antoine Serieys[9], Mme de Créquy[10] ja Mme Guénard[11].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tieteen kuvalehti Historia 18/2013, s.66-73
  2. Antoine de Baecque, Les Dernières heures de la princesse de Lamballe, L'Histoire, nro 217, tammikuu 1998, s. 74–78
  3. Georges Bertin, Mme de Lamballe d'après des documents inédits, Paris, 1888, s. 322.
  4. Révolution de Paris, nro 6, 8.9.1792
  5. La Vérité tout entière sur les vrais acteurs de la journée du 3 septembre 1792, Pariisi, päiväämätön.
  6. Bulletin du comte de Fersen au prince régent de Suède sur ce qui s'est passé en France, Bryssel, 19.9.1792.
  7. Idée des horreurs commises à Paris dans les journées à jamais exécrables des 10 août, 2, 3, 4 et 5 septembre 1792 ou Nouveau Martyrologe de la Révolution française, Pariisi, 1793
  8. Abbé Barruel, Histoire du clergé pendant la Révolution française, Lontoo, 1797, osa II, s. 126.
  9. Antoine Serieys (1755–1819), Anecdotes inédites de la fin du XVIIIe, Paris, 1801.
  10. Souvenirs de Mme de Créquy, osa VIII, luku IV
  11. Mémoires historiques de Marie Thérèse Louise de Carignan, princesse de Lamballe, une des principales victimes des journées des 2 et 3 septembre 1792, par Madame Guénard, alias Elisabeth Brossin, baronne de Méré (1751–1829), 1815, s. 326–336.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Michel de Decker, La princesse de Lamballe : mourir pour la reine, Paris, Pygmalion-G. Watelet, 1999, 293 s., ISBN 2857045859.
  • Antoine de Baecque, « Les dernières heures de la Princesse de Lamballe », L'Histoire, n° 217, tammikuu 1998 : historioitsija kuvaa artikkelissaan prisessan kokemien hirveyksien epätarkkuutta
  • Alain Vircondelet, La princesse de Lamballe, Paris, Flammarion, 1995, 273 s. . ISBN 208066638X
  • Évelyne Lever, Marie-Antoinette, Paris, Fayard, 1991, 736 s.
  • Michel de Decker, La princesse de Lamballe, Paris, Perrin, 1979, 283 s. ja 16 s. taulukoita
  • Jacques Castelnau, La Princesse de Lamballe, Paris, Hachette, 1956, 223 s.
  • Albert-Émile Sorel, La Princesse de Lamballe, une amie de la reine Marie-Antoinette, Paris, Hachette, 1933, 240 s.
  • Dr Cabanès, La Princesse de Lamballe intime (d'après les confidences de son médecin). Sa liaison avec Marie-Antoinette. Son rôle secret pendant la Révolution. Nombreux documents inédits, Paris, Albin Michel, 1922, 516 s.
  • Raoul Arnaud, La Princesse de Lamballe, 1749–1792 : d'après des documents inédits, Paris, Perrin, 1911, 397 s.
  • Blanche C. Hardy, The Princesse de Lamballe, a biography, Londres, A. Constable, 1908, XVI-317 s.
  • André Du Mesnil Bon de Maricourt, « Princesse de Lamballe (1749–1792) », Les Contemporains, n° 664, Paris, 5 rue Bayard, 1905, 16 s.
  • Sir Francis Montefiore, The Princesse de Lamballe : a sketch, Londres, R. Bentley, 1896, 210 s.
  • Adolphe Mathurin de Lescure, La Princesse de Lamballe, Marie-Thérèse-Louise de Savoie-Carignan, sa vie, sa mort (1749–1792), d'après des documents inédits, Paris, H. Plon, 1864, 480 s.
  • Eugène-Louis Guérin, La Princesse de Lamballe et Madame de Polignac, Paris, C. Lachapelle, 1838, 2 osaa.

Kuvakokoelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Olivier Blanc, Portraits de femmes, artistes et modèles à l'époque de Marie-Antoinette , Paris, Didier Carpentier éditions, 2006. (Teoksessa Lamballen ruhtinattaren muotokuvat, joista kolmetoista mustavalkoisina tai värillisinä kuvina).