Marianne North
| Marianne North | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. lokakuuta 1830 |
| Kuollut | 30. elokuuta 1890 (59 vuotta) |
| Taiteilija | |
| Ala | maalaustaide; kasvi- ja eläinaiheet |
Marianne North (24. lokakuuta 1830 – 30. elokuuta 1890) oli brittiläinen taidemaalari, joka maalasi lähinnä kasviaiheita. Hän teki maalausmatkoja viidelle eri mantereelle ja kävi 17:ssä eri maassa. Hän kuvasi maalauksissaan kasveja ja eläimiä niiden omassa elinympäristössään, mikä tekee töistä merkittäviä: tuohon aikaa kasvikuvat piirrettiin valkoiselle taustalle, eikä värivalokuvausta ollut vielä keksitty. Matkoillaan North myös keräsi kasveja sekä löysi kuusi uutta kasvia ja antoi näin oman osuutensa kasvitieteille.[1][2]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Marianne Northin isä Frederick North oli Hastingsiä edustava parlamentin ylähuoneen jäsen. Frederick North oli myös liikemies, ja perhe matkusteli muun muassa muualla Euroopassa ja Lähi-idässä. Frederick Northilla oli laaja tuttavapiiri, ja hän tunsi myös Kew Gardensin johtajan William Jackson Hookerin. Marianneen vaikutti suuresti William Hookerin poika Joseph Dalton Hooker, joka seurasi isäänsä Kew’n johtajana. Joseph Hookerin tuki ja tunnustus olivat tärkeitä Marianne Northin matkoilla, ja tämä kannusti Northia myös jatkamaan kasvimaailman tutkimista.[3][1][2]
Kew Gardensissa vierailu muutti Northin elämän. Hän oli 25-vuotias ja päätti siitä pitäen omistautua kasvien maalaamiselle, sillä hän koki sen tuovan elämäänsä onnellisuutta.[1] Omistautumisessaan hän oli jopa pakkomielteinen: hän maalasi noin tuhat taulua elinaikanaan. Hän ei kiinnittänyt matkoillaan juurikaan huomiota paikallisiin ihmisiin tai alueen politiikkaan.[1][2]
Matkat ja maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuten 1700–1800-luvuilla oli tapana, Marianne North ei saanut muodollista koulutusta vaan oli kotiopetuksessa. Hän oli kuitenkin luonnostaan lahjakas piirtäjä.[3][4] Maalaustunteja hänelle antoi kuningatar Viktorian kukkamaalari Valentine Bartholomew.[3]
Northin isä kuoli 1870 (lähteestä riippuen 1869, 1870 tai 1871). Sen jälkeen North matkusteli maailmalla yksin, mikä oli epätavallista tuohon aikaan. Hän kuitenkin saattoi matkailla perimänsä varallisuuden ja laajan sosiaalisen verkon ansiosta. Siitä huolimatta tuohon aikaan matkailu ei olisi ollut mahdollista ilman suosittelukirjeitä.[3][1]
North matkusteli ensin 1860-luvulla isänsä kanssa pitkin Eurooppaa ja Lähi-itää. Myöhemmillä matkoilla Joseph Dalton Hookerin tuki oli tärkeä. Vuosina 1871–1873 Marianne matkusti Pohjois-Amerikassa, Jamaikalla ja Brasiliassa. Heti perään, vuosina 1873–1877, seurasi maailmanympärimatka: kohteina olivat Kalifornia, Japani, Borneo, Jaava ja Ceylon. Vuosina 1878–1879 taas oli vuorossa perinpohjainen matka Intiaan. Kun Charles Darwin ehdotti Norhille, että tämän tulisi maalata Australian kasvillisuutta, ja hän lähti reissuun saman tien vuonna 1880. Samalla matkalla hän kävi myös Uudessa-Seelannissa ja Borneolla, ja kotiin hän palasi Kalifornian kautta. Vuosina 1882–1883 matkakohteena oli puolestaan Etelä-Afrikka. Viimeisen matkansa North teki Chileen 1884–85.[2]
Elämän viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Avioliittoa North piti kammottavana ajatuksena, "kamalana kokeena", joka muutti naisen lähinnä yläluokkaiseksi palvelijaksi. Vaikka hänen sisarensa avioituivat ja hänellä itselläänkin riitti kosijoita, hän uhmasi aikansa tapoja ja pysyi naimattomana, ja säilytti näin itsenäisyytensä.[5][1] Viktoriaanisen ajan laki mahdollisti naimattomalle, varoissaan olevalle naiselle kohtalaisen mahdollisuuden päättää itse asioistaan, sillä hänellä oli selvästi enemmän oikeuksia kuin avioituneella naisella, kuten oikeus omaan omaisuuteensa. Lain mukaan aviovaimon omaisuus, keho, mahdolliset tulot ja perheen lapset kuuluivat aviomiehelle. Mies oli ikään kuin vaimon holhooja, ja vaimon oli alistuttava miehensä päätösvaltaan. Vasta vuonna 1893 aviovaimon oikeudet lain edessä alkoivat olla yhtä hyvät kuin naimattomalla naisella.[6][7] Avioitumisen sijaan North pysytteli leskeksi jääneen isänsä kumppanina ja oli hänen luotettunsa.[5] Marianne North ihaili isäänsä ja piti häntä parhaana ystävänään.[8]
North asettui Alderleyyn Gloucestershireen matkojensa jälkeen vuonna 1886.[2] Matkat kasvien luonnollisille elinpaikoille eivät olleet mitenkään helppoja ja vaativat oman veronsa. North oli kärsinyt murtuneista luista, influenssasta, lavantaudista ja reumakuumesta. Vuoden 1888 jälkipuoliskolla hänelle tuli maksavaivoja, mutta hän toipui niistä osittain vuoden sisällä. Terveys kuitenkin petti uudelleen, ja North kuoli 59-vuotiaana 1890.[2][1]
Vaikutus ja tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisista viktoriaanisen ajan kukkamaalareista poiketen North maalasi kasveja ja eläimiä niiden luonnollisissa elinpaikoissa, jolloin kuviin tuli mukaan niiden elinympäristö.[4][1] Kun värivalokuvausta ei vielä ollut olemassa, yksityiskohtaiset ja värikkäät maalaukset tallensivat katsojille ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä kaukaistakin luontoa.[1] Northin maalaustyyli olikin värikäs ja voimakas.[3] Museoihin säilötyt kasvinäytteet haalistuivat ajan kanssa, mutta maalaukset säilyttivät loistonsa. Kuvien voimallisuuteen ja säilymiseen vaikutti myös se, että North käytti öljyvärejä. Hienolle naiselle sopivampaa olisi ollut maalata vesiväreillä. Vesiliukoiset värit kuitenkin soveltuivat huonosti Mariannen työhön useimmiten kosteassa ilmanalassa.
Hän kiinnitti matkoillaan huomiota myös siihen, että ihmisen vaikutus vaaransi jo tuolloin monien lajien olemassaolon. Moni Northin maalaamista lajeista on sittemmin jo kadonnut.[5][1]
Northia voi kuvata myös kasvitieteilijäksi siinä mielessä, että hän löysi joitain kasvilajeja, jotka olivat olleet Euroopassa ennestään tuntemattomia siihen asti. Erityisen paljon vaivaa North näki löytääkseen kannukasveja, joista Nepenthes northiana on nimetty hänen mukaansa. Joseph Dalton Hooker nimesi yhden kasvisuvun Marianne Northin kunniaksi nimellä Northia. Hänen mukaansa ovat saaneet nimensä myös jotkut yksittäiset kasvit, kuten betelpalmulaji Areca northiana, kriinumlaji Crinum northianum ja soihtuliljalaji Kniphofia northiana.[3][1] Näistä Kniphofia northianan hän maalasi Etelä-Afrikan Grahamstownissa ja toi sitten mukanaan Kew’hun.[2] Naisten kasvitiede yleensä katsottiin vain harrasteluksi, ei vakavasti otettavaksi kasvitieteeksi.[3] Esimerkiksi Royal Society otti ensimmäisen kerran naisen jäsenekseen vasta 1955, 65 vuotta Northin kuoleman jälkeen.[1]
Marianne North Gallery[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Northin maalauksia oli vuonna 1879 esillä näyttelyssä Lontoossa, minkä jälkeen hän sai idean asettaa maalaukset näytteille Kew Gardensiin.[4] North lahjoitti maalauskokoelmansa puutarhalle ja lupasi rakennuttaa kokoelmaa varten gallerian, jos Kew’n johtaja Joseph Hooker asettaisi maalaukset sinne näytille. The Marianne North Gallery avattiin 9. heinäkuuta 1882.[4][3][2] Galleria on Britannian ainoa vain yhden naisen taidetta esittelevä museo.[1]
Galleriassa on lattiasta kattoon Marianne Northin maalauksia, yhteensä niitä on 833 eli valtaosa hänen tuotannostaan. Taiteilija oli itse suunnitellut kaavion, jonka perusteella teokset on seinille aseteltu.[1][4] Kaksikerroksinen, punatiilinen rakennus restauroitiin 2008 ja samalla maalaukset konservointiin. Projektin yhteydessä löytyi toisen maalauksen takaa yksi uusi maalaus, jota ei ollut nähty yli 120 vuoteen.[4]
North olisi halunnut avata gallerian yhteyteen myös kahvion, jossa olisi tarjoiltu teetä ja kahvia vierailijoille. Hooker ei kuitenkaan suostunut pyyntöön.[4] Asia meni jopa parlamenttiin ja Downing Streetille asti, mutta siihen ei tullut muutosta.[1] Niinpä North sitten asetti yhden sisäänkäyntioven yläpuolelle maalauksen kahvipensaasta ja toisen yläpuolelle teepensaasta.[4] Marianne North vastaanotti kuningatar Viktorialta kirjeen ennen viimeistä matkaansa. Kuningatar pahoitteli, ettei ollut virallista tapaa, jolla Northia olisi voitu kiittää hänen anteliaisuudestaan.[8]
Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Seychellienkaijat, jo 1800-luvulla sukupuuttoon kuollut kaijalaji, noin 1883–84. -
Thismia neptunis, 1869. -
Mangostanin kukkia ja hedelmiä, ennen vuotta 1890. -
Maalaus Santiagosta, 1884. -
Olearia argophylla, 1880. -
Kummitussirkat ja "Leaf-insects" (Phylliidae), noin 1870. -
Marianne North Gallery
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Vaizey, Marina: Kew's Forgotten Queen, BBC Four theartsdesk.com. 27.9.2016. Viitattu 14.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h C. Plug (koonnut): S2A3 Biographical Database of Southern African Science www.s2a3.org.za. 25.12.2014. Viitattu 14.4.2018.
- ↑ a b c d e f g h Harrison, Lorraine: Latinaa puutarhureille : yli 3 000 kasvinnimeä selityksineen, s. 158–159. Suomentanut Julia Donner. Schildts & Söderströms, 2013. ISBN 978-951-52-3086-7.
- ↑ a b c d e f g h Marianne North Gallery | Historic Attractions At Kew Gardens www.kew.org. Viitattu 14.4.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c Kathryn Hughes: Marianne North: The flower huntress The Telegraph. 20.3.2009. Viitattu 20.5.2018. (englanniksi)
- ↑ Women, Marriage and the Law in Victorian Society - History of Feminism - History of Feminism www.routledgehistoricalresources.com. Viitattu 20.5.2018. (englanniksi)
- ↑ Victorian Contexts / Women's Rights and Marriage victoriancontexts.pbworks.com. Viitattu 20.5.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Marianne North The Victorian Artists. Viitattu 20.5.2018.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Discover Artworks, Artist: Marianne North (1830–1890) – (artuk.org) – (englanniksi)
- Royal Botanic Gardens, Kew: Archives: Marianne North Images – (plants.jstor.org) (englanniksi)
- Recollections of a Happy Life : being the autobiography of Marianne North, Vol. 1, 1894 – (archive.org), (englanniksi)
- Recollections of a Happy Life : being the autobiography of Marianne North, Vol. 2, 1894 – (archive.org), (englanniksi)
- Some Further Recollections of a Happy Life : selected from the journals of Marianne North – (archive.org), (englanniksi)
| ||||||||||||||||||||||||||
