Mariamme I

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mariamme I (k. 29 eaa.) oli Herodes Suuren toinen vaimo ja Hasmonien hallitsijasuvun jäsen.

Herodes oli ennen kuninkaaksi tuloaan nainut Doriksen mutta sitten hylännyt tämän ja mennyt kihloihin makkabien sukuun kuuluvan Mariammen kanssa. Doriksen kanssa Herodes oli saanut yhden pojan Antipaterin, jonka hän karkotti Jerusalemista. Kuninkaaksi päästyään Herodes meni naimisiin Mariammen kanssa, ja pari sai viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Josephuksen mukaan Herodes rakasti toista vaimoaan intohimoisesti, mutta Mariamme puolestaan vihasi Herodesta.

»Kahta vanhempaa poikaansa hän piti kuninkaanvaltaan kelvollisina heidän äitinsä jalon syntyperän vuoksi ja siksi, että he olivat syntyneet hänen ollessa kuninkaana. Näitäkin seikkoja voimakkaampi merkitys heille oli Herodeksen Mariammea kohtaan tuntemalla rakkaudella, joka päivä päivältä hehkui yhä tulisempana. Mariammen viha häntä kohtaan oli nimittäin yhtä voimakas kuin hänen rakkautensa Mariammea kohtaan.»
(Josephus, Juutalaissodan historia 3.435)

Mariamme oli saanut tietää, että Herodes oli määrännyt hänet murhattavaksi, jos tämä itse menehtyisi. Lisäksi Herodes oli murhauttanut Mariammen äidin isän Hyrkanos II:n ja hänen veljensä Aristobuloksen. Lopulta Mariamme lakkasi nukkumasta Herodeksen kanssa. Herodeksen sisko ja äiti syyttivät Mariammea uskottomuudesta ja väittivät, että Mariamme oli lähettänyt kuvansa Egyptiin Marcus Antoniukselle, joka oli tunnettu intohimoistaan. Vihastunut Herodes määräsi Mariammen teloitettavaksi, mutta alkoi katua heti teon tehtyään.[1]

Myöhemmin Herodes antoi myös teloittaa parin kaksi aikuista poikaa, joiden hän pelkäsi juonittelevan häntä vastaan.

Mariamme I ja Herodes saivat kolme poikaa ja kaksi tytärtä:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]