Maria Åkerblom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maria Åkerblom Kammion sairaalassa 1924.

Ida Maria Åkerblom (14. syyskuuta 1898 Snappertuna – 25. helmikuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen herätysliikkeen johtaja ja unisaarnaaja.

Maria Åkerblom syntyi ruotsinkieliseen mäkitupalaisperheeseen Tammisaaren lähellä, alkoi jo 14-vuotiaana nähdä enneunia ja saarnasi maailmanlopusta. Hän vaikutti 1920-luvulla erityisesti Kokkolan lähistöllä muun muassa Teerijärvellä ja Alavetelissä, mutta hän saarnasi myös Helsingissä. Hän sai epävakaissa oloissa huomattavan seuraajakunnan, joka luotti häneen lähes sokeasti. Hänen saarnaamislahjojaan pidettiin poikkeuksellisina, joskin unissasaarnaamista harjoittivat tuohon aikaan monet muutkin. Häntä seurannutta aatesuuntaa ja liikehdintää sanotaan åkerblomilaisuudeksi. Åkerblomilaisuutta sekä korpelalaisuutta pidetään suomalaisina kristillisperäisinä lahkoina, jotka lienevät lähinnä tuhoisaa kristillistä kulttia.[1] Åkerblomin rinnalla liikkeen toisena johtajana toimi metsänhoitaja Eino R. Wartiovaara.

Elämänvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnollisen liikkeen johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maria Åkerblomin lapsuudenkoti oli vähävarainen. Hänen isänsä oli vapaa-ajattelija ja äitinsä oli uskonnollinen. Äidin epäillään kärsineen mielenterveysongelmista. Perheellä ei aina ollut mahdollisuutta huolehtia lapsistaan, ja Åkerblom oli välillä sijoitettuna varakkaaseen Öhmanin perheeseen. Perheen varakkuus ja elämäntyyli tekivät Åkerblomiin suuren vaikutuksen. Kasvatusperheen ja Åkerblomin välille puhkesi kuitenkin ristiriitoja, ja kasvatusperhe totesi Åkerblomin olevan valheellisin ihminen, mitä he ovat koskaan tavanneet.[2]

Åkerblom sairasteli paljon lapsuudessaan. Hän halusi jo nuorena käyttää vaikutusvaltaansa toisiin ihmisiin. Ollessaan palvelijana Snappertunan kestikievarissa hän ei juurikaan tehnyt taloustöitä vaan herätti huomiota ratsastamalla hevosilla ja lehmillä.[2] Lääketieteen tohtori Frans Geitel tapasi Åkerblomin ja kuvaili häntä sairaaksi tyttörukaksi, joka ei saisi kuvitella olevansa korkeampien voimien välikappale.[3]

Arviolta vuonna 1917 Åkerblom aloitti unissasaarnaamisen. Hänen veljensä piti tätä sairaana piirteenä ja toimitti hänet tutkittavaksi Kammion mielisairaalaan. Sairaala ei kuitenkaan tehnyt veljen toivomaa tutkimusta. Åkerblom alkoi saarnata kirkoissa. Papit avasivat tilaisuudet ja sen jälkeen veisattiin virsi. Åkerblom esiintyi hiukset auki, valkoisissa vaatteissa ja antoi mielikuvan nuoremmasta henkilöstä. Kirkossa esiintyminen antoi Åkerblomille paitsi ilmaisen esiintymispaikan, myös kirkollista arvovaltaa. Parhaimmillaan hän sai tuhansia kuulijoita.[4]

Metsänhoitaja Eino R. Wartiovaara tutustui Åkerblomiin ja Åkerblom sai Wartiovaaran adoptoimaan itsensä. Tuolloin oli laillista adoptoida alle 21-vuotiaita ja Åkerblom oli 20-vuotias. Wartiovaaralla oli jo ennestään kolme tytärtä, joista yksi oli vielä vauva. Åkerblom sai Wartiovaaralta kalliita lahjoja kuten angloarabialaisen hevosen. Hän myös vaati päästä nukkumaan samaan huoneeseen Wartiovaaran ja tämän vaimon kanssa. Lopputuloksena oli Wartiovaarojen avioero. Åkerblomilla oli jo kannattajia ja he estivät Wartiovaaran entistä vaimoa tapaamasta lapsiaan.[4]

Helsingistä Åkerblom siirtyi kannattajineen Kokkolan seudulle. Saarnojaan hän piti enää valituille kannattajilleen. Välillä saarnaa ei tullutkaan, sillä Åkerblom kertoi kuulijoiden joukossa olevan epäilijöitä. Åkerblom alkoi väittää, että saa saarnansa suoraan Jumalalta ja kysyi usein: ”Uskaltaako joku taistella Herran välikappaletta vastaan?” Jos vastaväitteitä ilmeni, hän manipuloi yleisöään rajuilla kouristuskohtauksilla.[4]

Åkerblom osasi myös muita manipulointikeinoja kuin sairauskohtausten teeskentelyn. Eräässä joukkokokouksessaan hän osoitti sanansa "nuorelle lasten parissa toimivalle teologian ylioppilaalle". Tuleva lääninrovasti Eugéne Nyman oli hämmästynyt, miten Åkerblom tiesi hänen olevan paikalla. Tilanne oli täydellisesti Åkerblomin hallussa; hän ei olisi menettänyt mitään vaikka paikalla ei olisi ollut kuvaukseen sopivaa henkilöä ja Nymankin tyytyi hämmästelemään asiaa itsekseen. Åkerblomin onnistui manipuloinnillaan saamaan seuraajansa sitoutumaan itseensä poikkeuksellisen tiiviisti: he olivat valmiita valehtelemaan ja tekemään rikoksia johtajansa puolesta. Moni myös luopui kaikesta omaisuudestaan ja kieltäytyi tapaamasta perhettään ja sukulaisiaan, koska Åkerblom oli käskenyt tekemään näin. Åkerblomin kerrottiin eläneen moraalitonta elämää täysin avoimesti. Kun hänen tuli todistaa sukupuolinen siveellisyytensä, hän määräsi erään nuoren naispuolisen kannattajansa menemään lääkärintarkastukseen puolestaan. Petos meni läpi ja Åkerblomin neitsyys tuli todistettua.[5]

Liikkeen sisällä uskottiin että maailmanloppu oli lähellä. Åkerblomia pidettiin Jumalan välikappaleena ja profeettana, joka tulkitsi Raamattua tavallista syvällisemmin ja myös sai ilmoituksia asioista joista Raamattu ei kerro. Oman todistuksensa mukaan Åkerblom oli Jeesuksen jälkeen suurin profeetta, jolla oli kyky ihmeellisiin voimatekoihin. Hän lupasi eräälle häntä kannattaneelle miehelle parantavansa tämän vaimon, mutta vaimo menehtyi.[6]

Ensiksi Åkerblomia syytettiin kirkkolain rikkomisesta. Hän sai allekirjoituksen 574 kannattajaltaan, että noudattaa luterilaisen kirkon oppia. Tämän jälkeen oikeuteen tuli juttu, että Åkerblom olisi ampunut kohti erästä maanviljelijää. Taas Åkerblomin seuraajat tulivat todistamaan profeettansa puolesta ja heidän mielestään ampuja olikin maanviljelijä. Nyt Åkerblomin toimet alkoivat kiinnostaa myös Kokkolan poliisiviranomaisia. Hänen toimiaan tutkivat erityisesti nimismies Venelius ja tuomari Pulkkis.[7]

Saarnoissaan Åkerblom julisti, että Venelius pitää tappaa. Hänen seuraajansa keräsivät rahaa, jotta lahkon ulkopuolinen henkilö myrkyttäisi Veneliuksen. Tehtävään palkattu kuitenkin katosi rahojen kanssa. Tämän jälkeen Venelius yritettiin räjäyttää, mutta tämäkin epäonnistui. Kolmannella kerralla Åkerblomin seuraajat ampuivat Veneliusta, joka jäi eloon. Ampujat vangittiin. Epäillään, että åkerblomilaiset onnistuivat myrkyttämään tuomari Pulkkiksen, mutta koska ruumiinavausta ei tehty, asialle ei ole saatu selvitystä. Näiden tapahtumien jälkeen Åkerblom ilmoitti Jumalan hävittävän Kokkolan ja että hän siirtyy seuraajineen Palestiinaan. He muuttivat kuitenkin takaisin Helsinkiin.[7]

Helsinkiin päädyttiin vuonna 1923. Tuolloin Kokkolan seudulla myytiin kymmeniä maatiloja ja niistä saadut rahat päätyivät Åkerblomille. Rahoja tarvittiin asunnon ostamiseen. Helsingissä Åkerblom jäi kiinni myymälävarkauksista. Hänet toimitettiin ensiksi lääninvankilaan, missä hänen mielentilansa tutkittiin. Tutkimusten perusteella hänet siirrettiin Kammion mielisairaalaan.[2]

Tammikuussa 1927 vangittiin myös metsänhoitaja Wartiovaara syytettynä väärästä valasta ja murhayrityksestä. Åkerblom oli ollut samoista asioista jo oikeudessa ja ehtinyt karata Kammion mielisairaalasta. Karkausyritys päättyi kiinnijäämiseen. Kun Åkerblomia oltiin kuljettamassa junalla Kokkolaan oikeuteen, hän pyysi päästä naistenhuoneeseen. Pyyntöön suostuttiin ja Åkerblom hyppäsi junasta lumihankeen ilman päällysvaatteita. Tämäkin pakoyritys epäonnistui.[2]

Åkerblom tuomittiin lopulta kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen murhayrityksestä ja väärään valaan yllyttämisestä. Tuomion suorituspaikka oli Hämeenlinnan naisvankila, josta Åkerblomin onnistui kerran karata. Karkuyritys jäi lyhyeksi. Myöhemmät paot olivat paremmin suunniteltuja ja Åkerblom oli palkannut itselleen autonkuljettajia ja muita avustajia. Muuan pakoyrityksistä päättyi siihen, että poliisi löysi hänet kotoaan aamulla kello kuusi.[2]

Maria Åkerblomin kissa ja hiiri -leikki viranomaisten kanssa herätti suurta huomiota julkisuudessa, ja poliisin näyttävä rynnäkkö Meilahden Villa Toivolaan kesäkuussa 1927 oli etusivun uutinen valtakunnan sanomalehdissä. Åkerblomia koskeneista uutisista sepitettiin pilkkalauluja ja arkkiveisuja. Eräässä tällaisessa arkkiveisussa sanottiin: "Ei varastaminenkaan syntiä ole, jos tekee sen taitavasti." Hämeenkoskella on edelleen silta, jota kutsutaan Maria Åkerblomin sillaksi sen muistoksi, että Åkerblomin pakomatka Hämeenlinnan naisvankilasta katkesi häntä kuljettaneen auton törmättyä sen kaiteeseen.[8]

Vankilasta hän vapautui vuonna 1933. Lahkoaan hän johti vankilasta käsin kirjeitse, ja kuvaten vankeustuomioita, ongelmia ja kärsimyksiä todisteena siitä, että Jeesuksen seuraajia vainotaan. Vankeustuomion jälkeen Åkerblomin uskonnollinen toiminta ei ollut entisen laajuista.[9][2]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åkerblomilla oli Villa Toivolassa suuria lemmikkieläimiä, 1940-luvulla jopa kaksi leijonanpentua Korkeasaaren eläintarhasta.[10]

Tuomionsa jälkeen Åkerblom asettui asumaan rauhallisesti Helsinkiin. Hän alkoi esiintyä varakkaana perijättärenä, koirien kasvattajana ja toimi parkettialalla. Moraalisesti kestävämmäksi hänen elämänsä ei muuttunut. Åkerblom sai Jumalan tahtoon vedoten liikemies F. Linqvistin ostamaan itselleen maatilan Siuntiosta. Åkerblomilla oli yhä nuoria kannattajia, ja he joutuivat nyt pakkotyöläisen asemassa tekemään maatilalla rakennustöitä.[11]

Vanhemmiten Åkerblom alkoi alkoholisoitua. Hän ei itse ostanut alkoholia, sillä ei voinut sitä "pyhänä Mariana" itse tehdä. Sen tähden hän odotti nuorten seuraajiensa täysi-ikäistymistä, jotta he kävisivät hänen puolestaan ostoksilla. F. Lindqvistin kuoltua Åkerblom menetti merkittävän taloudellisen tukijan. Åkerblom yritti johtaa yritystä, joka pääsi uusimaan jopa Presidentinlinnan parkettilattiat. Taloudellista menestystä ei kuitenkaan tullut, ja liike lopetettiin kannattamattomana vuonna 1978.[11]

Åkerblom piti vanhemmiten suuria juhlia ja eli loisteliaasti. Hän piti huoneessaan lukkojen takana jääkaappia, johon vain hänellä oli pääsy. Emännän eläessä loisteliaasti ja juhliessa suurellisesti hänen palvelijoillaan ei ollut rahaa eikä ruokaa. Eräs nainen oli myynyt perimänsä maatilan ja antanut rahat Åkerblomille ja muuttanut tämän luokse asumaan. Åkerblom kuitenkin ilmoitti, että asuminen hänen luonaan ei ole ilmaista.[11]

Åkerblom asui Meilahdessa suuressa Villa Toivolan huvilassa, joka hänen kuolemansa jälkeen muutettiin asuinhuoneistoja sisältäväksi pienkerrostaloksi.[12]

Myöhempi Porvoon hiippakunnan piispa Gustav Björkstrand valmisteli 1960- ja 1970-luvun vaihteessa väitöskirjaa Maria Åkerblomista ja tämän perustamasta uskonlahkosta ja olisi halunnut haastatella myös Åkerblomia itseään, mutta tämä torjui kaikki haastattelupyynnöt. Väitöstilaisuuden lähestyessä Björkstrand sai Åkerblomin asianajajalta kirjeen, jossa häntä uhattiin oikeusjutulla ja suurilla vahingonkorvausvaatimuksilla. Björkstrand ei lopulta tavannut Åkerblomia kertaakaan.[8]

Maria Åkerblomin hauta Honkanummen hautausmaalla, Vantaalla

Maria Åkerblom kuoli Töölössä, ja hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle. Uskollisille seuraajilleen hän ei säätänyt testamentissaan mitään vaan jätti heidät taloudellisiin vaikeuksiin.[1]

Lahkon jäsenillä havaittiin Åkerblomin kuoleman jälkeen dissosiatiivisia oireita. He eivät ole halunneet kertoa ajastaan lahkon jäseninä mitään.[13] Nimettömästi he ovat kertoneet, että ”se aukaisisi liian monta haavaa” ja ”kukaan joka itse ei ole ollut mukana ei voi ymmärtää millaisia voimia hänellä oli hallinnassaan”.[1][2]

Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri, dosentti Hannu Lauerma on kuvannut Åkerblomin toimintaa suggestiiviseksi. Lauerman mukaan Åkerblom kykeni vaipumaan ekstaattisiin, itsesuggestiopohjaisiin hurmostiloihin ja manipuloimaan ihmisiä niiden avulla.[8]

Maria Åkerblom fiktiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wasa Teaterissa sai vuonna 2005 ensi-iltansa Åkerblom-aiheinen näytelmä.[14] Maria Åkerblomin elämästä on kirjoitettu useita muitakin näytelmiä.

Zaida Bergroth on ohjannut Åkerblomin elämästä kertovan elokuvan Marian paratiisi (2019). Åkerblomia näyttelee elokuvassa Pihla Viitala.[15]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • En bok om himmelen för de små. Gamlakarleby 1920
  • Maria Åkerbloms autobiografi och första delen av hennes verksamhet. Eino R. Vartiovaara, Gamlakarleby 1920
  • Segertoner. (Hengellinen laulukirja.) Gamlakarleby 1921
  • Vad är Gud och evigheten? Gamlakarleby 1921.
  • Mikä on Jumala ja iankaikkisuus? Kokkola 1922
  • Maria Åkerbloms skrivelser till rådstuvurätten samt hennes brev och dikter under fångenskapstiden 12.12.23–13.11.24. W. Wartiovaara, Helsingfors 1925
  • Dikter. Marias vänner, Hangö 1993

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Miettinen–Pelli: Harhaanjohtajat, s. 33.
  2. ↑ a b c d e f g Wiirilinna, Annikki: Mikä nainen oli Maria Åkerblom Kotiseutuaineisto, Annikki Wiirilinnan lehtikirjoituksia. 4.3.1981. Kokkolan kaupunki. Arkistoitu 29.3.2018. Viitattu 29.03.2018.
  3. ↑ Miettinen–Pelli: Harhaanjohtajat, s. 26.
  4. ↑ a b c Miettinen–Pelli: Harhaanjohtajat, s. 27.
  5. ↑ Miettinen–Pelli: Harhaanjohtajat, s. 28–29, 31, 40.
  6. ↑ Miettinen–Pelli: Harhaanjohtajat, s. 29, 31.
  7. ↑ a b Miettinen–Pelli: Harhaanjohtajat, s. 29–30.
  8. ↑ a b c Pirjo-Liisa Niinimäki: Jumalaisen johtajan paluu. Aamulehti 4. lokakuuta 2019, s. B2–B3. Alma Media.
  9. ↑ Miettinen–Pelli: Harhaanjohtajat, s. 30-31.
  10. ↑ Virtanen, Leena: Outo nainen naapurissa. Helsingin Sanomat, 13.8.2018, s. B 1–3. Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ a b c Miettinen–Pelli: Harhaanjohtajat, s. 32.
  12. ↑ Villa Toivola. (Arkistoitu – Internet Archive) Ark-byroo. Viitattu 4.2.2012.
  13. ↑ Hällsten, Annika: Rosalie Finell förlorade sin vilja och personlighet till Maria Åkerblom. Hufvudstadsbladet, 5.10.2019, s. 28–29. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 5.10.2019.
  14. ↑ Ingström, Pia: En gammal skandal, men inte glömd. Hufvudstadsbladet, 15.2.2011, s. 16.
  15. ↑ "Turvattomina aikoina ihmisten on helppo uskoa ehdottomiin totuuksiin" – Zaida Bergroth tekee elokuvaa hurjasta lahkojohtajasta Maria Åkerblomista Yle Uutiset. 7.8.2018. Viitattu 8.10.2019.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Björkstrand, Gustav: ”Åkerblom, Maria (1898–1981)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 836–837. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
  • Björkstrand, Gustav: Åkerblom-rörelsen: En finlandssvensk profetrörelses uppkomst, utveckling och sönderfall. Diss. (2., muuttamaton painos.) Åbo akademis förlag, 1990.
  • Björkstrand, Gustav: Maria Åkerblom: Elämän ja kuoleman lähettiläs. Suomentanut Mirja Hovila. Helsinki: Schildts, 2011.
  • Lindqvist, Ulla: Maria Åkerbloms sekreterare. Sahlgrens, 1991.
  • Miettinen, Terho – Pelli, Raija: Harhaanjohtajat: Vahvassa uskossa. Docendo Oy, Jyväskylä, 2017, ISBN 978-952-291-348-7
  • Snickars, Peter: Under liten himmel: Historien om Maria Åkerblom. Labbet, 2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Maria_Åkerblom&oldid=21951986”