Marcus Sandell

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marcus Sandell

Sandell vuonna 2007.
Sandell vuonna 2007.

Henkilökohtaiset tiedot
Koko nimi Marcus Johan Sandell
Syntymäaika 23. syyskuuta 1987 (ikä 26)
Syntymäpaikka Espoo, Suomi
Pituus 177 cm
Uran tiedot
Seura Grankulla IFK
Suksimerkki Fischer [1]
Maailmancup
Kaudet 2003–

Marcus Johan Sandell[2] (s. 23. syyskuuta 1987 Espoo) on suomalainen alppihiihtäjä.[3] Hän on kuulunut Suomen alppihiihtomaajoukkueeseen vuodesta 2003.[1] Keväällä 2007 hän voitti hopeaa nuorten MM-kisojen suurpujottelussa.

Sandell aloitti laskettelun jo 3-vuotiaana.[1] Seuratasolla hän edustaa Grankulla IFK:ta.[1] Hänen ensimmäinen maailmancup-kisansa oli syksyllä 2006 Levillä, jossa hän sijoittui pujottelussa 33:nneksi kahden sadasosasekunnin päähän jatkopaikasta ja maailmancupin pisteistä.[4] Joulukuussa 2007 hän sijoittui suurpujottelun maailmancupissa kolme kertaa 20 parhaan joukkoon.[5] Whistlerissä 23. helmikuuta 2008 hän sijoittui ensimmäisen kerran maailmancupissa kymmenen parhaan joukkoon oltuaan suurpujottelussa yhdeksäs.

Helmikuussa 2013 Sandell laski uransa parhaan maailmancup-sijoituksen oltuaan neljäs Garmisch-Partenkirchenin suurpujottelussa. Kaudella 2012–2013 hänen kokonaissijoituksensa suurpujottelun maailmancupissa oli kahdeksas.[6] Kauden 2013 ensimmäisessä maailmancupin osakilpailussa Söldenin suurpujottelussa hän oli kuudes.[7]

Sandell oli Val d'Isèren MM-kilpailuissa 2009 suurpujottelussa kuudestoista. Garmisch-Partenkirchenin MM-kilpailuissa 2011 hän oli samassa lajissa kymmenes ja Schladmingissa 2013 kahdestoista.

Syyskuussa 2009 Sandell loukkaantui vakavasti harjoituksissa Itävallan Pitztalissa, ja häneltä jouduttiin poistamaan toinen munuainen.[8][9]

Tammikuussa 2010 Sandell varmisti pääsynsä Vancouverin olympialaisiin annettuaan olympiapaikkaan riittävän näytön suurpujottelun esilaskijana Slovenian Kranjska Gorassa.[10] Lokakuussa 2013 vahvistettiin Sandellin paikka vuoden 2014 Sotšin olympialaisissa.[11]

Sandell asuu Lauttasaaressa.[1] Hän on asunut aiemmin muun muassa viisi vuotta Englannissa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Marcus Sandellin kotisivu. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  2. Urheilukoulun 1/2007 saapumiserään hyväksytyt urheilukouluntuki.fi. 7.5.2007. Viitattu 20.4.2014.
  3. Marcus Sandell FIS:n tietokannassa (englanniksi)
  4. MTV3: Marcus Sandell jäi lähelle jatkopaikkaa Levillä
  5. FIS World Cup Results Season 2008 FIS. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  6. Marcus Sandell kahdeksanneksi suurpujottelun maailmancupissa 16.3.2013. Ski Sport Finland. Viitattu 31.10.2013.
  7. Sandell avasi kautensa kuudennella sijalla 27.10.2013. Yle Urheilu. Viitattu 31.10.2013.
  8. Marcus Sandell kuljetettiin helikopterilla sairaalaan
  9. Sandellin munuainen jouduttiin poistamaan - edessä pitkä sairausloma
  10. Marcus Sandell antoi vakuuttavan olympianäytön esilaskijana Helsingin Sanomat. 29.1.2010. Viitattu 1.2.2010.
  11. Sotshin joukkueessa jo 10 urheilijaa - katso täältä kisapaikan varmistaneet 30.10.2013. Yle Urheilu. Viitattu 31.10.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]