Mansikkakirjosiipi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mansikkakirjosiipi
Pyrgus malvae1.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Paksupäät Hesperiidae
Alaheimo: Kirjosiivet Pyrginae
Suku: Pyrgus
Laji: malvae
Kaksiosainen nimi
Pyrgus malvae
(Linnaeus, 1758)
Synonyymit
  • Hesperia malvae
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Mansikkakirjosiipi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mansikkakirjosiipi Commonsissa

Mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae) on paksupääperhosten heimoon kuuluva perhoslaji ja sukunsa yleisin edustaja Suomessa.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mansikkakirjosiipi on sukunsa pienin laji. Sen siipien kärkiväli on 20–24 mm, mutta muutoin sen erottaminen muista Pyrgus-suvun lajista on vaikeaa. Siipien yläpinnoilla on tumman mustanruskealla pohjalla hyvin selkeärajaisia, puhtaanvalkoisia, melko suorakulmaisen muotoisia täpliä. Täplien määrä vaihtelee yksilöittän, mutta etusiiven ulkoreunassa on täplärivi ja takasiiven yläpinnalla on aina täpliä. Siipien alapinnat ovat vaaleanruskeat, usein vihreän tai keltaisen kehnäiset, valkotäpläiset ja siipisuonet vain hieman pohjaväriä vaaleammat. Takasiiven alapinnan keskiosassa siiven poikki kulkeva valkoinen vyö on keskeltä katkennut. Siipiripset ovat valkoiset, suonten kohdilla tummat.[1][2][3][4][5]

Satunnaisesti esiintyy värimuoto f. taras, jolla valkoiset täplät ovat yhtyneet siiven pituussuuntaisksi juoviksi.[6]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin levinneisyys ulottuu Espanjasta ja Englannista Euroopan ja Pohjois-Aasian poikki Japaniin[2] ja se onkin sukunsa laajimmin levinneistä lajeja[7]. Mansikkakirjosiipiä tavataan Suomessa suunnilleen Oulu-Ilomantsi -linjan eteläpuolella, mutta aikaisemmin levinneisyys on ulottunut pohjoisemmaksi. Mansikkakirjosiipi lentää melko varhain touko-kesäkuussa, aikaisemmin kuin läheiset sukulaisensa, mikä on tärkeä lajinmääritystuntomerkki.[8] Etelämpänä Euroopassa sillä on toinen sukupolvi heinäkuussa, mutta Pohjois-Euroopassa sellaista ei kehity ainakaan yleensä. Suomessa muutamien heinäkuun loppupuolen havaintojen on tulkittu olevan toista sukupolvea.[6][2]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mansikkakirjosiipi suosii paahdeympäristöjä. Sen elinympäristöjä ovat aurinkoiset ja matalakasvustoiset paikat niin metsänreunoilla tai niityillä kuin soilla tai puuttomilla saarillakin. Perhosia tavataan usein yksitellen tai pienelle alueelle kokoontuneina ryhminä. Mansikkakirjosiipi on nopea lentäjä ja sitä on vaikea havaita muutoin kuin sen laskeuduttua kukille ruokailemaan tai lehdelle lepäämään, jolloin se pitää siivet ruumiin sivuille levitettyinä. Häirittynä kirjosiipi lähtee herkästi lentoon ja lentävän yksilön seuraaminen on vaikeaa. Perhoset lentävät aina lähellä maanpintaa ja myös pariutuminen tapahtuu siellä.[2][6]

Naaras munii yksitellen ravintokasvien lehtien yläpinnoille ja toukat kuoriutuvat reilun viikon kuluttua. Toukat tekevät aluksi erittämästään silkistä suojakotelon ja myöhemmin sitovat koko lehden suojakseen. Toukan kasvu on hidasta ja kestää noin kaksi kuukautta. Laji talvehtii kotelona, joten aikuiset yksilöt pääsevät lentoon jo loppukeväällä.[2][9]

Malvoihin viittaavasta tieteellisestä lajinimestä huolimatta malvat eivät kuulu mansikkakirjosiiven ravintokasveihin.[8][2]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka syö ruusukasvien, etenkin ahomansikan (Fragaria vesca) ja rätvänän (Potentilla erecta), mutta myös vadelman (Rubus idaeus), ketohanhikin (Potentilla anserina), kurjenjalan (Potentilla palustris), mesiangervon (Filipendula ulmaria) ja poimulehtien (Alchemilla) lehtiä.[6][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7. s. 315–316
  2. a b c d e f g Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae. ArtDatabanken, SLU, 2005. 91-88506-51-7. s. 134–135
  3. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  4. Suomen perhostutkijain seura: Pyrgus, Spialia, Muschampia, Carcharodus ja Erynnis -lajit
  5. Norges sommerfugler (norjaksi)
  6. a b c d Pertti Pakkanen: Mansikkakirjosiipi. Suomen Perhostutkijain Seura.
  7. Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen & Hannu Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset. Gummerus Kustannus oy, 2012. 978-951-20-8386-2. s. 26
  8. a b Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. BugBook Publishing, 2014. 978-87-993512-9-9. s. 109
  9. Parikkalan eläimet

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]