Manding-kielet
Manding-kielet ovat mandelaisten kielten läntisen haaran ryhmä, johon kuuluvia kieliä puhutaan laajassa osassa Länsi-Afrikkaa. Ne muodostavat murrejatkumon, jossa ”kieliksi” kutsutaan yleensä sellaisia kielimuotoja, joita varten on olemassa kirjakieli. Kielten rajojen määrittely on vaikeaa siirtymämurteiden takia.[1]
Alaryhmät ja kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Manding-kielet jaetaan kahteen alaryhmään. Luoteiseen tai länsiryhmään kuuluvat kielet, joissa on viisi vokaalia:
- Mandinkaa puhuu puolitoista miljoonaa henkeä Gambiassa, Senegalissa ja Guinea-Bissaussa.
- Länsimaninkalla tai khasonkalla on 700 000 puhujaa Malissa ja 120 000 Senegalin kaakkois- ja Gambian itäosissa. Khasonkaa pidetään usein erillisenä kielenä, koska sillä on Malissa kansalliskielen status ja kirjakieli. Laajemmalla hajanaisella alueella puhuttu jahanka on myös lähellä länsimaninkaa.
- Kitanmaninkaa tai pohjoismaninkaa puhutaan Malissa Kitan kaupungin ympäristössä. Se on monilta piirteiltään lähellä Guinean etelämaninkaa ja bambaraa. Pohjoinen Bagèn murre muodostaa siirtymän kagoroon.[2]
Itäiseen alarymään kuuluvat seitsenvokaaliset kielet:
- Bambaraa puhuu äidinkielenään lähes neljä miljoonaa henkeä ja toisena kielenään yli kymmenen miljoonaa etupäässä Malissa.
- Djulan murteet Norsunluurannikolla ja Burkina Fasossa muodostavat bambaran ja maninkan kanssa murrejatkumon, joka ulottuu Malin ja Guinean alueelle. Äidinkielisiä puhujia on 1,5 miljoonaa Norsunluurannikon pohjoisosassa, yli 600 000 Burkina Fason länsiosassa ja lähes 100 000 Malin kaakkoisosassa. Djulaksi kutsutaan myös lingua francana käytettyä kielimuotoa, jota voidaan pitää bambaran aluemurteena. Sitä puhuu toisena kielenään 12 miljoonaa henkeä Norsunluurannikolla ja 3–4 miljoonaa Burkina Fasossa.
- Etelämaninkalla eli guineanmaninkalla on Guineassa kolme miljoonaa äidinkielistä puhujaa. Sitä käytetään laajasti myös lingua francana. Yleiskielen ja etupäässä n’ko-kirjaimistoon perustuvan kirjakielen perustana toimii maninka-morin murre.
- Itämaninkaa puhutaan Malissa ja Guinean koillisosassa. Malissa puhujia on noin 600 000 henkeä, mutta kieli on väistymässä bambaran tieltä. Guineassa itä- ja etelämaninkan raja on epäselvä ja niiden erottaminen toisistaan on pitkälti keinotekoista.
- Konjaa eli konjankaa puhuu 250 000 henkeä Guineassa ja noin 40 000 Liberiassa. Konja on sanastoltaan ja kieliopiltaan lähellä guineanmaninkaa, mutta eroaa siitä äänteellisesti. Macentan seudulla puhuttu manja eli manjanka on puolestaan lähellä konjaa.
- Marka-dafing -ryhmän kielimuotoja puhuu 200 000 henkeä Burkina Fasossa ja yli 25 000 Malissa. Niihin kuuluvat muun muassa bolon, marka ja dafing. Ryhmän kielet eroavat äänteellisesti huomattavasti bambaran ja djulan yleiskielistä.[3]
Kirjakielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mandinkaa, maninkaa, djulaa ja bambaraa kirjoitettiin ennen siirtomaa-aikaa arabialaisella kirjaimistolla. Perinne on säilynyt mandinkoilla ja Burkina Fason djulilla.[4] Kaartan alueella oli 1930-luvulta lähtien käytössä omaperäinen bambaran tavukirjoitus masaba[5]. Vuonna 1949 luotua n’ko-kirjaimistoa käytetään melko laajasti Guineassa ja naapurimaissa. Sen kannattajat pitävät manding-ryhmän kieliä ja myös eräitä muita mandelaisia kieliä saman kielen murteina.[6] Bambaraa, maninkaa ja eräitä muita kieliä varten on luotu myös latinalaiseen aakkostoon perustuvat kirjakielet[7].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jazyki mira: jazyki mande. Sankt-Peterburg: Nestor-Istorija, 2017. ISBN 978-5-4469-0824-0.