Nelson Mandela

Nelson Mandela
Mandela vuonna 2008.
Etelä-Afrikan 11. presidentti
27. huhtikuuta 1994 - 14. kesäkuuta 1999
Edeltäjä	Frederik Willem de Klerk
Seuraaja	Thabo Mbeki
Sitoutumattomien maiden liikkeen puheenjohtaja
3. syyskuuta 1998 - 14. kesäkuuta 1999
Edeltäjä	Andrés Pastrana Arango
Seuraaja	Thabo Mbeki
Tiedot
Syntynyt	18. heinäkuuta 1918 Mvezo, Eastern Cape, Etelä-Afrikan unioni
Puolue	Afrikan kansalliskongressi
Ammatti	lakimies
Uskonto	metodisti
Puoliso	Evelyn Ntoko Mase (1944–1957) Winnie Mandela (1957-1998) Graça Machel (1998-)
Arvonimet	OM, CC, AC, QC
Allekirjoitus

Nelson Rolihlahla Mandela (s. 18. heinäkuuta 1918 Mvezo) on xhosa-kansan thembu-heimoon kuuluva eteläafrikkalainen poliitikko, joka toimi aiemmin myös asianajajana. Etelä-Afrikassa hänet tunnetaan usein nimellä Madiba. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1993 Frederik de Klerkin kanssa ja oli Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti 1994–1999. Nelson Mandela on 1900-luvun kuuluisimpia poliittisia vankeja ja yksi Afrikan merkittävimmistä poliittisista johtajista.

Elämä

Lapsuus

Perhe

Xhosa-lapsia Transkeissa vuonna 2004.

Mandelan isä Gadla Henry Mphakanyiswa oli xhosa-heimon johtaja Transkeissa, joka oli osa Britannian Kapmaan siirtomaata. Mandelan isällä oli neljä vaimoa. Kolmas heistä oli Mandelan äiti Nosekeni Fanny, joka kuului xhosien Amampemvu-klaaniin. Rolihlahlan isällä oli 13 lasta, joista Rolihlahla oli nuorin poika. Mandelan ollessa vielä lapsi perhe muutti Transkein pääkaupungin Umtatan lähellä sijaitsevaan Qunun kylään, hänen perheen isä oli menettänyt koko omaisuutensa ja asemansa niskoiteltuaan tuomarille. Kylässä ihmiset asuivat ympyrän muotoisissa majoissa. Mandelan perheellään oli kolme majaa, yksi nukkumista, yksi ruoanlaittoa varten, ja yhtä pidettiin vajana.

Mandelan äiti Fanny ja tämän lapset kääntyivät kristinuskoon kun Nelson Mandela oli seitsenvuotias. Mandelan isän ystävät George ja Ben Mbekela vaikuttivat siihen, että nuori Rolihlahla pääsi opiskelemaan ja pian tämä aloittikin koulun, jossa sai englanninkielisen nimen Nelson. Nelson oli yhdeksänvuotias, kun hänen isänsä kuoli, todennäköisesti jonkinlaiseen keuhkotautiin.

Muutto Mphekezweniin ja opiskelu (1927–1941)

Mphakanyiswan kuoltua Nelson Mandela muutti yksin Qunusta Mphekezweniin, koska Thembujen sijaishallitsija, päällikkö Jongintaba Dalindyebon oli lupautunut Nelsonin holhoojaksi. Mandela kävi palatsin vieressä olevaa koulua ja menestyi hyvin.

Kuudentoista ikäisenä xhosien perinteiden mukaisesti Mandelalle tehtiin ympärileikkaus ja hänestä tuli mies. Pian Nelson muutti opiskelemaan Clarkeburyn sisäoppilaitokseen, jossa hän suoritti kolmivuotisen alemman tutkinnon kahdessa vuodessa, minkä jälkeen hän vuonna 1937 meni metodistiopistoon Healdtowniin Fort Beaufortiin.

21-vuotiaana Nelson pääsi Alicen kunnassa sijainneeseen Fort Haren yliopistoon. Opiskeluaikana hän liittyi opiskelijoiden kristilliseen yhdistykseen ja piti raamattutunteja lähikylissä. Opiskelijoiden edustajistoon liittyneiden erimielisyyksien vuoksi hänet kuitenkin erotettiin koulusta ja vuonna 1941 hän palasi Mphekezweniin. Mphekezwenista Mandela karkasi pian järjestettyä avioliitoa välttääkseen Johannesburgiin.

Johannesburg (1941–1943)

Witwatersrandin yliopiston päärakennus, jossa pidetään esimerkiksi valmistujaisseremoniat.

Johannesburgissa Mandela löysi vartijan töitä aluksi kultakaivokselta. Pian kaivoksen johtajalle kuitenkin selvisi, että Mandela oli karannut, ja hänet erotettiin. Mandela siirtyi töihin toimistoapulaiseksi lakiasiaintoimistoon. Iltaisin hän opiskeli University of South Africassa, sillä hän halusi suorittaa Fort Haressa kesken jääneen tutkintonsa loppuun. Johannesburgissa Nelson kävi ystäviensä kanssa muun muassa kommunistisen puolueen kokouksissa, joissa hän tutustui Etelä-Afrikan rotusorron historiaan.

Vuoden 1942 lopulla valmistui yliopistosta, ja jatkoi seuraavana vuonna opintojaan Witwatersrandin yliopiston oikeustieteen laitoksella.

Vapaustaistelijan synty

Loukkauksia (1944–1948)

Rotuerottelujärjestelmään kuuluneet loukkaukset ja nöyryytykset saivat Mandelan liittymään vuonna 1944 ystävänsä Walter Sisulun aloitteesta ANC:hen. Toisen maailmansodan jälkeen Mandela ja Sisulu olivat perustamassa ANC:n nuorisojärjestöä Congress Youth Leagueta, jonka tavoitteena oli painostaa ANC:tä aktiivisempaan toimintaan rotuerottelun vastaisessa taistelussa. CYL:n mukaan käyttöön tuli ottaa lakot, boikotit ja kansalaistottelemattomuus.

Kaivostyöläisten lakko ja uusi aasialaisten maanhallintolaki vuonna 1946 vaikuttivat Mandelan poliittiseen toimintaan. Lakon aikana kaivostyöläisten johtajat pidätettiin ja 12 työläistä kuoli. Kun kaivostyöläisten liitto lakkautettiin ja lakko lopetettiin. Intialaisten maahanmuuttolakia vastustanut kahden vuoden passiivinen vastarintakampanja toimi esimerkkinä ANC:lle ja muille apartheidia vastustaneille järjestöille.

Vuoden 1948 vaaleissa valtaan nousi afrikaanerinationalistinen kansallispuolue, joka aloitti uuden politiikan apartheid toimeenpanon.

Lait (1949–1952)

Vuonna 1949 säädettiin laki, joka kielsi seka-avioliitot. Pian tuli voimaan myös moraalittomuuslaki, jonka tarkoituksena oli tehdä valkoisten ja ei-valkoisten sukupuolisuhteet laittomiksi. Seuraavaksi tuli ryhmäalueiden laki, jossa määrättiin kaikille roduille omat asuinalueet, jotka valkoiset saivat milloin vain julistaa omakseen.

CYL onnistui syrjäyttämään ANC:n puheenjohtajan Alfred Xuman, joka suhtautui kyseisiin menetelmiin kielteisesti, ja otti ANC:n yleiskokouksessa vuonna 1949 hänen tilalleen James Morokan. Samassa kokouksessa Tambo, Sisulu ja Mandela nousivat ANC:n toimeenpanevaan komiteaan. Mandela oli yhä töissä toisessa lakiasiaintoimistossa. Vuonna 1950 säädettiin passilaki, joka määräsi mustat kantamaan passia aina asuinalueensa ulkopuolella. Lain vuoksi järjestettiin vapauden lakko toukokuussa 1950. Sen päivän aikana viranomaiset kielsivät kaikki kokoukset, mutta silti sinä päivänä yli kaksi kolmasosaa afrikkalaisista työläisistä jäi kotiinsa. Illalla mielenosoittajia kokoontui kaduille. Paikalle tuli poliiseja, jotka rupesivat ampumaan mielenosoittajia. Seurauksena oli, että 18 afrikkalaista kuoli ja monia haavoittui. Muutaman viikon kuluttua tuli voimaan kommunismin hävittämislaki. Vuonna 1950 säädettiin myös väestö- ja rekisteröintilaki, joka tarkoitti, että kaikki eteläafrikkalaiset luokiteltiin rotunsa mukaan.

Mandela valittiin 1951 CYL:n puheenjohtajaksi. ANC:n yleiskokouksessa tehtiin 1952 päätös, että hallitusta vaaditaan kumoamaan kommunismin hävittämislaki, ryhmäalueiden laki, äänestäjien erillisedustuksen laki, bantuhallinnon laki, passilait ja karjanrajoittamislaki, joka astui voimaan helmikuussa 1952. Käytännössä se supisti afrikkalaisten maita entisestään. Koska hallitus ei kumonnut lakeja, lakeja vastaan järjestettiin uhmakampanja. Kampanja alkoi 26. kesäkuuta 1952. Samana päivänä Mandelalle syntyi toinen poika Makgatho Lewanika. Ennen kampanjan varsinaista aloituspäivää hankittiin vapaaehtoisia, jotka rikkoisivat lakeja, ja tehtiin muita valmisteluja. Kun uhmakampanja jatkui vielä 30. heinäkuuta 1952, Mandela pidätettiin kommunismin hävittämislain rikkomisen vuoksi. Syyskuussa alkoi oikeudenkäynti, jossa oli 21 syytettyä. Mandela tuomittiin yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen ja kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen.

Vapaustaistelu (1952–1953)

Oliver Tambon patsas.

ANC sai loppuvuodesta 1952 uuden puheenjohtajan Albert Luthulin. Mandelasta tuli varapuheenjohtaja, ja sen lisäksi hän oli Transvaalin ANC:n puheenjohtaja. Apartheidinvastaisen kampanjointinsa vuoksi Mandela sai ensimmäisen puolen vuoden mittaisen pannamääräyksensä. Pannamääräyksen saanut henkilö ei saanut esiintyä julkisesti, ja hänen asumistaan ja liikkumistaan rajoitettiin. Koska ANC:ssä pelättiin valtion lopettavan järjestön toiminnan, Mandelaa pyydettiin tekemään suunnitelma maanalaista toimintaa varten. Niin syntyi M-suunnitelma eli Mandela-suunnitelma. Suunnitelma toteutui vain pieneltä osin joissakin paikoissa, ja se kohtasi monia vaikeuksia.

Mandela työskenteli vuoden verran Terblanche & Briggishillä, minkä jälkeen hän siirtyi Helman ja Michelin toimistoon. Samalla hän opiskeli pätevyystutkintoa saadakseen oikeuden toimia asianajajana. Oikeustieteen kandidaatin tutkinnon hän oli jo suorittanut. Asianajajatutkinnon suoritettuaan Mandela meni vähäksi aikaa asianajajaksi H. M. Basnerin toimistoon ja perusti sen jälkeen vuonna 1952 Johannesburgiin oman asianajajatoimiston ystävänsä Oliver Tambon kanssa. Toimistolla oli alusta asti paljon asiakkaita. "Mandela ja Tambo" olikin siihen aikaan Johannesburgin ainoa afrikkalainen lakiasiaintoimisto.

Laki bantuopetuksesta tuli voimaan 1953, ja niin koulutuskin sai apartheidleiman. ANC:ssä lakia pidettiin katalana, ja siksi ruvettiin suunnittelemaan kouluboikottia. Boikotti kesti viikon, mutta sen noudattaminen jäi satunnaiseksi, ja siksi se epäonnistui. Samana vuonna 35-vuotias Mandela sai pannamääräyksen, ja hän joutui eroamaan ANC:stä. Vuonna 1953 Mandelan perheeseen syntyi tytär, joka sai nimekseen aiemmin kuolleen tyttären nimen Makaziwe.

Maanpetossyyte (1956–1961)

Joulukuussa 1956 Mandela pidätettiin yhdessä ANC:n johtajan Albert Luthulin kanssa, ja hän sai syytteet maanpetoksesta. 144 pidätettyä pysyi pidätettyinä kaksi viikkoa, minkä jälkeen heidät vapautettiin takuusummia vastaan. Mandela tapasi tulevan vaimonsa Evelyn Masen Sisulujen olohuoneessa. He menivät naimisiin jo parin kuukauden tuttavuuden jälkeen. Vuoden alussa 1946 pariskunnalle syntyi esikoispoika Madiba Thembekilen ja perhe pääsi muuttamaan uuteen taloon. Vuonna 1947 syntynyt toinen lapsi Makaziwen kuoli vain yhdeksän kuukauden ikäisenä. Evelyn ja Nelson erosivat 1957, sillä avioliitto ei enää toiminut. Samana vuonna Mandela tapasi tulevan vaimonsa Nomzamo Winnifred Madikizelan, joka tunnetaan paremmmin nimellä Winnie Mandela. Winnie ja Nelson Mandela avioituivat 1958. Mandela anoi pannamääräyksen lievennystä, ja hän sai luvan poistua Johannesburgista kuudeksi päiväksi. Samana vuonna Winnie synnytti pariskunnan ensimmäisen lapsen, tyttären Zenanin.

Joulukuussa 1959 pidettiin ANC:n yleiskokous, jossa päätettiin järjestää passien vastainen kampanja. Maaliskuussa 1960 tunnelma oli kampanjan vuoksi koko maassa kireä, sillä hallitus uhkaili jo järjestön kieltämisellä. Kaikkialla maassa puhkesi mielenosoituksia. Poliisit ampuivat kohti mielenosoittajia, ja erityisen paha oli tilanne Sharpevillessä, jossa kuoli 69 ihmistä ja satoja haavoittui. Viikon kuluttua Sharpevillen verilöylystä Mandela poltti passinsa. Hänet pidätettiin yhteyksistä Sharpevillen verilöylyn jälkeen alkaneisiin mielenosoituksiin, ensin laittomasti, mutta seuraavana päivänä laillisesti. Hänet vietiin Pretorian paikallisvankilaan, jossa hän oli viisi kuukautta. Oikeudenkäynnit tosin jatkuivat vielä vankeuden jälkeenkin. Huhtikuussa 1960, Mandelan ollessa vankilassa, mielenosoitukset organisoineet järjestöt ANC ja PAC kiellettiin. "Mandela ja Tambo" sulki ovensa 1960. Joulukuussa Mandela ja hänen vaimonsa saivat toisen tyttärensä Zindziswan.

Maaliskuussa 1961 julistettiin maanpetosoikeudenkäynnin tuomio. Oikeudenkäynti oli kestänyt monta vuotta, ja tuloksena oli syytettyjen vapauttaminen syytteistä. Pian sen jälkeen Mandela siirtyi maan alle, eli hän hoiti ANC:n asioita salaisesti ja hänestä tuli Etelä-Afrikan etsityin mies "Musta Neilikka". Koska Mandela oli lainsuojaton ja piileskeli poliiseilta, hän esitti milloin mitäkin työläistä ja hän matkusti vain öisin. Hän käytti peitenimeä ja asui muiden luona.

Väkivallan tie (1960–1962)

Umkhonto we Sizwen logo.

ANC:n aseellinen siipi Umkhonto we Sizwe perustettiin maaliskuussa 1960 tapahtuneen Sharpevillen verilöylyn jälkeen tarkoituksena rakentaa nykyaikainen sissiarmeija osaksi laajempaa Etelä-Afrikan vapautusliikettä ja tukemaan ANC:n ajamaa poliittista ohjelmaa. Umkhonto we Sizweä ei aluksi liitetty suoraan ANC:hen, vaan sitä sanottiin Etelä-Afrikan väestöä edustavaksi Kansanarmeijaksi. Mandela nimitettiin aluksi kansanarmeijan kunniapääsihteeriksi, ja myöhemmin hän nousi Umkhonto we Sizwen johtajaksi. Etelä-Afrikan hallitus tuomitsi ANC:n terroristijärjestöksi, mikä sai myös monen länsimaan tuen.

Hallitukselle tuli joulukuussa 1961 täytenä yllätyksenä MK:n räjäytykset kesken valkoisten juhlien, ja poliisien tärkeimpänä tehtävänä oli vangita MK:n jäsenet. Helmikuussa 1962 Mandelaa pyydettiin johtajaksi ANC:n valtuuskuntaan, joka lähtisi konferenssiin, mikä tarkoitti myös sitä että hän pääsisi näkemään Afrikkaa. Matkalla hän tapasi vanhan ystävänsä Oliver Tambon, joka oli perustanut ANC:n toimistot Ghanaan, Englantiin, Egyptiin ja Tanganjikaan (nyk. Tansania). Kokouksen päätyttyä Mandela lähti erään Robbien kanssa kiertämään Afrikan maita ja kertomaan Etelä-Afrikan tilanteesta. Sotilaskoulutuksen Mandela sai Addis Abebassa Etiopiassa.

Vangitseminen (1962–1964)

Mandela oli ollut paossa lähes puolitoista vuotta ja kiertänyt useissa Afrikan maissa taloudellista ja sotilaallista apua etsimässä. Vuoden 1962 elokuussa aseistettu poliisi pysäytti Howickissa auton, jonka takapenkillä istui valkoinen mies, jonka autonkuljettajaksi Mandela oli naamioitunut. Pitkään ei tiedetty miten poliisi oli päässyt Mandelan jäljille, mutta 1986 kolmessa eteläafrikkalaisessa lehdessä kerrottiin (joita Lontoon lehdistö ja CBS-kanavat käyttivät ko. uutisen lähteenä), että CIA:n agentti Donald C. Rickard oli paljastanut Erityisosastolle, että Mandela saattoi olla matkalla Durbaniin naamioituneena autonkuljettajaksi. Tiedon tästä Rickard oli saanut eräältä ANC:n soluttautujalta. Läksiäisjuhlissaan vuotta myöhemmin Rickard kertoi, että tuona yönä hänen oli määrä tavata Mandela, mutta menikin sen sijaan poliisille ilmoittamaan Mandelasta. Rickard ei suostunut kommentoimaan, kun CBS otti yhteyttä asian tiimoilta. Tiedon vahvisti myös entinen CIA:n agentti, joka halusi pysyä nimettömänä antaessaan haastattelua "The Atlanta Journal and Constitute" -lehdelle. Hän kertoi entisen CIA agentin, Paul Ecklin todenneen pari tuntia Mandelan pidätyksen jälkeen "Me olemme paljastaneen Mandelan Etelä-Afrikan Turvallisuusjaostolle. Me annoimme heille tarkat tiedot – miten hän on pukeutunut, ajankohdan, missä hän liikkuu. He ovat napanneet Mandelan. Tämä on yksi parhaista kaappauksistamme."

Käytyään oikeudessa Mandela vietiin Johannesburgin Linnakkeen sairaalaan, oltuaan siellä hänet siirrettiin Pretorian paikallisvankilaan ja pian hänet siirrettiin takaisin Johannesburgiin. Lokakuussa pidetyn oikeuskäsittelyn tuloksena oli viisi vuotta vankeutta, joista kaksi vuotta yllytyksestä lakkoon ja kaksi vuotta maasta poistumisesta ilman passia. Oikeudesta Mandela vietiin Pretoriaan, jossa hän tarjoutui menemään erityisselliin, jotta saisi pitkät housut. Eristyksessä muista oli kuitenkin hirveää, joten hän suostui ottamaan polvihousut ja hän pääsi yhteen poliittisten vankien kanssa. Kesäkuussa 1962 oli säädetty sabotaasilaki, joka salli kotiarestissa pitämisen ja tiukemman pannamääräykset, joista ei saanut valittaa oikeuteen. Toukokuussa 1963 hallitus sääti yhdeksänkymmenen päivän pidätyslain, joka tarkoitti poliisien voivan pidättää kenet tahansa ilman pidätysmääräystä.

Vuonna 1963 Mandela siirrettiin pieneksi aikaa Robben Islandille, vankilasaarelle ja sieltä takaisin Pretorian vankilaan, jossa oli pidätettyinä MK:n jäseniä enimmäkseen ylimmästä johtoryhmästä. Poliisi oli pidättänyt heidät MK:n päämajasta Rivoniasta. Nyt heitä kaikkia, myös Mandelaa, syytettiin sabotaasista ja salaliitosta. Seuraavana oli pitkä oikeudenkäynti, joka sai nimen Rivonia. Oikeudessa kaikki syytetyt kielsivät syyllisyytensä ja sen sijaan syyttivät hallitusta. Lopulta kesäkuussa vuonna 1964 Mandela sai muiden tavoin kuulla tuomionsa, jossa hänet tuomittiin syylliseksi kaikkiin syytteisiin. Rangaistukseksi hän sai elinkautisen vankeusrangaistuksen kuolemantuomion sijaan. Oikeudesta vangit kuljetettiin Pretorian vankilaan, josta heidät vietiin Robben Islandille.

Robben Island ja ankeat vuodet (1964–1982)

Robben Islandin vankilan piha.

Nelson Mandelan selli Robben Islandilla.

Selli, johon Mandela joutui, oli kostea ja ahdas. Sen ulkopuolella luki "N Mandela 466/64", joka tarkoitti hänen olevan 466:s saarelle tuotu vanki vuonna 1964. Heti alkuaikoina Mandela teki sellin seinälle kalenterin, koska saarella ei saanut olla kelloja tai muita ajannäyttäjiä, eikä hän halunnut menettää ajantajuaan. Vankilassa ruoka kuului syrjintään: intialaiset ja ristirotuiset saivat parempaa ruokaa kuin afrikkalaiset. Mandelan mainitseminen julkisuudessa oli Etelä-Afrikassa kiellettyä samoin kun hänen puheidensa tai valokuvansa julkaiseminen.

Robben Islandin vankilassa oli neljä luokkaa, joista Mandela kuului alimpaan D-luokkaan, jolla oli vähiten oikeuksia. Hänellä sai esimerkiksi käydä vain yksi vieras puolessa vuodessa sekä hän sai vastaanottaa ja lähettää vain yhden kirjeen puolessa vuodessa. Winnien ensimmäisen käynnin jälkeen Mandela ei nähnyt vaimoaan kahteen vuoteen. Vuonna 1965 vangit aloittivat työt kalkkikivikaivoksella. Työn piti kestää vain puoli vuotta, mutta tosiasiassa se kesti 13 vuotta. Työ oli raskasta ja alkuaikoina miesten lihakset olivat kipeinä, mutta silti se voitti työn, jota he olivat tehneet vankilan pihalla. Mandelan toinen työ oli merilevän kerääminen saaren edustalta.

Apartheidin vastainen taistelu jatkui myös vankilassa, jossa vangit joutuivat taistelemaan pitkistä housuista, opiskeluoikeudesta, ruoasta ja aurinkolaseista, jotka olivat erittäin tärkeät louhoksella, jossa aurinko paistoi voimakkaasti. Aurinkolasit saikin hankkia itse vasta kolmen vuoden taistelun jälkeen. Vaatteisiin saatiin parannusta Punaisen Ristin kautta, vangit saivat pitkät housut ja muutenkin vaatetus parani. Myös opiskelu onnistui: Mandelan oltua saarella muutaman kuukauden, heille ilmoitettiin, että halukkaat saisivat anoa lupaa opiskeluun. Sanomalehtien hallussapito oli vankilassa kiellettyä ja siitä seurasi rangaistus. Mandela jäi kerran kiinni sanomalehden lukemisesta, ja hän joutui eristysselliin kolmeksi päiväksi ilman ruokaa. Vuonna 1966 vangit järjestivät hyvin onnistuneen syömälakon vastustaakseen huonoja oloja.

Rivonian jälkeen suurin osa maanalaisesta verkosta oli tuhottu ja ANC:n johtajia vangittu. Vuonna 1967 ANC sopi liiton afrikkalaisen kansanliiton kanssa. ANC:llä oli myös saarella oma järjestöelimensä, joka koostui siellä olevista ANC:n johtajista, jotka olivat kuuluneet myös toimeenpanevaan komiteaan. Nämä tekivät päätöksiä vankilaelämään liittyvistä vaikeuksista.

Vuonna 1968 Mandelan äiti kuoli, eikä miestä päästetty vankilasta hautajaisiin. Seuraavana vuonna hänen esikoispoikansa Madiba Thembikile kuoli auto-onnettomuudessa, eikä Mandela päässyt hänenkään hautajaisiinsa. Vuonna 1969 vankilaolot paranivat lisää, sillä vangit saivat omat vankilahousut, jotka olivat oikeankokoiset. Samana vuonna tuli uusi, nuori vartija, joka esitti olevansa Mandelan ystävä ja auttaja, joka suunnittelisi hänelle pakoa vankilasta. Mandela kuitenkin epäili tätä nuorta miestä ja hänen epäilyksensä osui oikeaan, sillä "pako" olikin salajuoni, jolla Mandelaa yritettiin saada pois saarelta, jotta hänet voitaisiin murhata. Salajuonia tuli myöhemmin lisää.

Vuonna 1976 tapahtui Soweton kansannousu, jossa tuhansia lapsia nousi vastustamaan hallituksen määräystä millä kielellä heille opetetaan kouluissa. Syntyi kaaos ja satoja lapsia haavoittui. Vuoden 1977 alussa vankien työ louhoksella loppui ja heillä oli enemmän vapaa-aikaa. Nyt Mandelalla oli aikaa esimerkiksi puutarhan hoitamiseen ja tenniksen pelaamiseen. Vuonna 1978 vankilassa tehtiin kompromissi ja viranomaiset ryhtyivät pitämään omia radiouutisia vangeille. Toinen uudistus tapahtui vuonna 1979, jonka jälkeen erirotuiset saivat samaa ruokaa. Vuonna 1980 vangit saivat ostaa viranomaisten sensuroimia sanomalehtiä. Vuonna 1982 Mandela siirrettiin Pollsmoorin vankilaan, ilmeisesti koska vankilaviranomaiset pelkäsivät Mandelan vaikutusta Robben Islandin muihin vankeihin.

Vapauden maistelua (1982–1988)

Pollsmoorissa kaikki oli erilaista kuin saarella, jossa Mandelalla oli ollut oma vihannestarha ja paljon vapaa-aika- ja urheilumahdollisuuksia. Pollsmoorissa sellit olivat kosteita ja hän oli samassa viiden muun miehen kanssa. Vuonna 1987 Mandelalta poistettiinkin rintakehästä vettä, jossa oli tuberkuloosibakteereja. Taudin oli aiheuttanut sellin liika kosteus.

Vuonna 1986 ANC aloitti "Vapauttakaa Mandela" -kampanjan. Samana vuonna Mandela sai maistella vapautta monia kertoja, jolloin viranomainen vei hänet katselemaan maan elämää. Tarkoituksena oli mukauttaa Mandelaa siihen, jotta hän suostuisi kompromissiin ja saisi vapauden. Vuonna 1987 oli ANC:n yleiskokous, jossa päätettiin aseellisen taistelun jatkumisesta, kunnes hallitus olisi valmis puhumaan rotusorron poistamisesta.

Aina vuoteen 1988 asti Mandela oli eristyksissä, jolloin hänet siirrettiin vankilasta "omaan asuntoon", joka oli kuin kultainen häkki. Hän oli asunnossa vankina, mutta silti hän saattoi elää talossa mukavasti. Taloon sai myös kutsua vieraita. Vuonna 1984 P.W. Botha tarjosi Mandelalle vapautta sillä ehdolla, että tämä asettuisi "itsenäiseen" Transkein valtioon, mutta Mandela kieltäytyi.

Neuvottelut Mandelan ja hallituksen välillä (1985–1989)

Ensimmäinen epävirallinen ja salainen neuvottelu Nelson Mandelan ja Kansallispuolueen muodostaman hallituksen välillä käytiin lokakuussa 1985 Volksin sairaalassa Kapkaupungissa, jossa Mandela oli hoidettavana suurentuneen eturauhasen vuoksi. Mandela oli pyytänyt tapaamista kirjeitse maan oikeusministeriltä Kobie Coetseelta jo vuonna 1984, ja vaikka ministeri ei tuolloin vastannut, hän saapui tapaamaan Mandelaa sairaalaan.

Tapaamisen jälkeen Mandelan juristi George Bizos kävi tapaamassa Lusakassa maanpaossa ollutta ANC:n johtajaa Oliver Tamboa ja haki järjestön johdolta valtuutuksen, että Mandela sai jatkaa alustavia keskusteluja hallituksen kanssa. Coetsee puolestaan raportoi tapaamisesta maan presidentille P.W. Bothalle, joka kehotti häntä jatkamaan yhteydenpitoa Mandelan kanssa. Seuraavan vuoden aikana Coetsee ja Mandela tapasivat useasti ministerin kartanossa, Palismoorin vankilan sivurakennuksessa ja maan vankiloiden johtajan kenraali Johan Willemsen asunnossa. Botha ja Mandela tapasivat henkilökohtaisesti presidentin virka-asunnolla 5. heinäkuuta 1989. Mandela kuljetettiin presidentin virka-asuntoon Tuynhuysiin salaa turvallisuuspoliisin ohi. Tapaamisessa ei sovittu mitään konkreettista, mutta sen symbolinen merkitys oli suuri.

De Klerkin valtaannousu ja Mandelan vapauttaminen (1989)

Kansallispuolueen kenttäväki oli ollut yhä tyytymättömämpi Bothan ja lopulta 15. elokuuta Botha joutui eroamaan presidentin tehtävästä painostuksen edessä. Uudeksi presidentiksi nousi Frederik de Klerk, joka oli valittu helmikuussa puolueen puheenjohtajaksi.

Lokakuussa de Klerk vapautti Walter Sisulun ja viisi muuta ANC:n jäsentä, jotka oli tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin, kuten myös PAC:n sotilaallisen siiven perustajan Jafta Masemolan. Samanaikaisesti Mandela jatkoi neuvotteluja Kobie Coetseen johtaman komitean kanssa. Lopulta Nelson Mandela vapautettiin vankilasta ”kymmenentuhannen vankilapäivän” jälkeen 11. helmikuuta. Tuhansille kannattajilleen pitämässään puheessa hän ilmoitti, että taistelua apartheidia vastaan ja demokratian puolesta oli tehostettava ja tavoitteena oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus yhdistyneessä ja roduttomassa Etelä-Afrikassa. Hän myös pyrki rauhoittelemaan maanpaossa ollutta ANC:n johtoa, joka oli tietämätön niiden neuvottelujen sisällöstä, joita hän oli käynyt hallituksen edustajien kanssa. Hän korosti, ettei ollut missään vaiheessa neuvotellut maan tulevaisuudesta vaan vaatinut hallituksen ja ANC:n tapaamista.

Vapaus

Neuvottelut ANC:n ja hallituksen välillä (1989–1993)

Mandela ja Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton tapaamassa 4. heinäkuuta 1993.

Ensimmäiset neuvottelut ANC:n ja hallituksen välillä käytiin 2. – 4. toukokuuta 1989 Pöytävuoren juurella sijaitsevassa Groote Schuurin kartanossa, jonka Cecil Rhodes oli testamentannut maan pääministerien virka-asunnoksi. Neuvottelujen tuloksena syntyneessä Groote Schuurin pöytäkirjassa sovittiin loppujen poliittisten vankien vapauttamisesta, maanpaossa olleiden paluuoikeudesta sekä turvallisuuslakien muutoksista. Elokuussa neuvottelut jatkuivat Pretoriassa, ja niiden aikana Mandela ilmoitti ANC:n yksipuolisesti keskeyttävän aseellisen taistelun.

Vuonna 1990 Mandela valittiin ANC:n varapuheenjohtajaksi. Hän matkusti puoli vuotta ympäri Afrikkaa ja tapasi innostuneita kansalaisia. Myöhemmin samana vuonna Mandela kävi Robben Islandilla ja tunsi pienoista haikeutta. He olivat vaimonsa Winnien kanssa myös kiertämässä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 1991 oli ANC:n yleiskokous, jossa Nelson Mandela valittiin ANC:n puheenjohtajaksi.

Tammikuussa 1991 Mandela ehdotti, että Etelä-Afrikassa järjestettäisiin kaikkien puolueiden kokous, jossa tehtäisiin väliaikainen perustuslaki ja valmisteltaisiin demokraattiset vaalit. Vaaleilla valittu parlamentti säätäisi tämän jälkeen lopullisen perustuslain. ANC:n hallitus hyväksyi ehdotuksen 22. lokakuuta, ja pian kaikki kokoukseen osallistuvat ryhmät pitivät varsinaista Demokraattisen Etelä-Afrikan kokousta valmistelevan kokouksen. Pitkien, vaikeiden ja usein keskeytyneidenkin neuvottelujen jälkeen uuden perustuslain viimeinen pykälä saatiin sovittua 18. marraskuuta 1993.

Huhtikuusssa 1992 Winnie ja Nelson päättivät erota.

Presidenttiys (1994–1999)

Vaikka inkatha ja AWB yrittivät häiritä vaalikampanjaa ja poliittinen väkivalta jatkui aina vaalipäiviin saakka, vaalit pidettiin siitä huolimatta 26.–29. huhtikuuta 1994. Noin 91 %:a äänioikeutetuista eli yli 19 miljoonaa ihmistä äänesti näissä Etelä-Afrikan ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa. Mustat äänestivät pääsääntöisesti ANC:tä, ja vain KwaZulu-Natalissa Inkathan onnistui kerätä ANC:tä laajempi kannatus. ANC nousi ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi 62,6 % kannatuksella, mutta varsinkin Inkathan menestyksen vuoksi (10,5 % äänistä) se ei saavuttanut tarvittavaa määräenemmistöä perustuslain muuttamiseksi. Maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Kansallispuolue 20,4 % kannatuksella, ja de Klerk nousi siten toiseksi varapresidentiksi Thabo Mbekin kanssa. Äärioikeisto sai alle 2 % äänistä ja PAC hädin tuskin yhden. 9. toukokuuta Etelä-Afrikan uusi parlamentti valitsi yksimielisesti Nelson Mandelan maan uudeksi presidentiksi.

Mandelan presidenttikauden keskeisin tavoite oli maan edelleen kireän sisäpoliittisen tilanteen rauhoittaminen ja maan talouden kehittäminen. Hän pyrki saamaan maahan ulkomaisia investointeja ja aloitti toimet mustilta vuoden 1913 jälkeen takavarikoitujen maiden takaisinhankkimiseksi. Henkilökohtaisessa elämässä Mandelan avioliitto Winnie Mandelaan päättyi presidenttikauden aikana: heidän asumuseronsa alkoi 1993 ja avioero astui voimaan vuonna 1996. Mandela meni 80-vuotispäivänään vuonna 1998 naimisiin Graça Machelin kanssa.

Mandelan presidenttikautta pidetään yleisesti erittäin onnistuneena. Hänen onnistui luomaan konsensusta maan vastakkaisten poliitisten ryhmien välille osittain merkittävän henkilökohtaisen auktoriteettinsa ansiosta. Hän vaikutti merkittävältä osalta myös Totuuskomission perustamiseen.

Presidenttiyden jälkeen (1999–)

Mandela on eläkkeelle jäätyään ollut edelleen kansainvälisesti vaikutusvaltainen hahmo, eräänlainen apartheidista vapautumisen symboli. Hän on UNESCOn hyvän tahdon lähettiläs, ja hän on muun muassa osallistunut AIDSin vastaiseen kampanjointiin. Mandelan mukaan valloilleen ryöstäytynyt AIDS-epidemia on Etelä-Afrikassa tämän hetken vakavimpia ongelmia.

18. heinäkuuta 2007 Mandela ilmoitti perustaneensa Global Elders -nimisen neuvoston. Neuvoston muodostaa ryhmä entisiä presidenttejä, valtiomiehiä, johtajia ja aktivisteja, ja sen on tarkoitus käyttää asiantuntemustaan maailman kriisien ratkomiseen.

Yhdysvaltain hallitus poisti 90 vuotta täyttävän Mandelan terroristilistalta vuonna 2008.

Suosio

Etelä-Afrikan vapaustaistelija Nelson Mandela vuoden 1988 Neuvostoliiton postimerkissä.

Kunniamerkit, arvonimet ja palkinnot

Mandela on vastaanottanut monia eteläafrikkalaisia ja maailmanlaajuisia palkintoja ja kunnianosoituksia, kuten vuoden 1993 Nobelin rauhanpalkinto (Frederik Willem de Klerkin kanssa), hän on ansioritarikunnan kunniajäsen ja Johanniittain ritarikunnassa sekä hän on vastaanottanut Presidential Medal of Freedomin George W. Bushilta. Vuoden 2004 heinäkuussa, Johannesburg myönsi hänelle freedom of the city -kunniaosoituksen Orlandossa, Sowetossa.

Mandela on ensimmäinen elävä ihminen, joka on saanut Honorary Canadian citizenship of Canada -arvonimen. Hänellä on myös Order of Canada -kunniamerkki. Vuonna 1990 hän vastaanotti Intian hallitukselta Bharat Ratna -palkinnon. Samana vuonna hänelle myönnettiin myös Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto.

Vuonna 1992 Mandelalle myönnettiin Turkin Atatürk Peace -palkinto, mutta hän ei vastaanottanut palkintoa Turkin ihmisoikeusloukkauksien takia. Mandela vastaanotti palkinnon myöhemmin, vuonna 1999

Setelistö

Vuonna 2012 Etelä-Afrikka uusi koko setelisarjansa niin, että jokaisessa setelissä on Nelson Mandelan kuva. Randit julkistettiin Nelson Mandelan vapauttamisen 22-vuotispäivänä 11. helmikuuta 2012.

Musiikki

Monet artistit ovat omistaneet kappaleitaan Mandelalle. Yksi tunnetuimmista on The Specialsin (nimellä The Special AKA levyttämä) kappale "(Free) Nelson Mandela" (1984). Stevie Wonder omisti vuoden 1985 Oscar-palkitun kappaleensa "I Just Called to Say I Love You" Mandelalle, jonka takia Wonderin musiikki kiellettiin Etelä-Afrikassa.

Vuonna 1988, järjestettiin Lontoon Wembleyllä Nelson Mandela 70th Birthday Tribute -konsertti, jolla vastustettiin Apartheidia. Simple Minds nauhoitti konserttiin kappaleen "Mandela Day", Santana nauhoitti insrumentaalin kappaleen "Mandela" ja Tracy Chapman esitti kappaleen "Freedom Now", joka oli omistettu Mandelalle. Salif Keita Malista, joka soitti konsertissa, vieraili myöhemmin Etelä-Afrikassa ja äänitti vuonna 1995 kappaleen "Mandela" albumilleen Folon.

Brenda Fassien vuoden 1989 kappale "Black President", joka oli osoitettu Mandelalle, oli hyvin suosittu, vaikka se oli kielletty Etelä-Afrikassa.

Mandelan elämäntarina oli Nickelbackin vuoden 2006 musiikkivideolla "If Everyone Cared".

Mandelan 90-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti Lontoon Hyde Parkissa 27. kesäkuuta 2008. Ympäri maailmaa televisioidulla konsertilla kerättiin rahaa Mandelan aidsin vastaiselle kampanjalle 46664:lle, joka on saanut nimensä Mandelan vankinumerosta.

Elokuvat

Vuonna 1997 ilmestynyt elokuva Mandela and De Klerk kertoi Mandelan vankeudesta vapautumisesta. Mandelaa näytteli Sidney Poitier. Mandelan elämään keskittyvä elokuva Goodbye Bafana, jossa Mandelaa näyttelee Dennis Haysbert, sai maailman ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla 11. helmikuuta 2007.

Vuonna 2009 Clint Eastwoodin ohjaaman elokuvan Invictus – voittamaton tapahtumat sijoittuvat Etelä-Afrikassa vuonna 1995 pelatun Rugby World Cup -turnauksen ympärille. Elokuvassa Mandelaa näyttelee Morgan Freeman.

Patsaat

Mandelan patsas Parliament Squarella, Lontoossa.

Sandton-aukio Johannesburgissa nimettiin Nelson Mandela -aukioksi 31. maaliskuuta 2004, koska aukiolle tehtiin 6-metrinen Nelson Mandela -patsas.

Nelson Mandelan patsas paljastettiin Parliament Squarella Lontoossa 29. elokuuta 2007. Paljastajina toimivat Richard Attenborough, Ken Livingstone, Wendy Woods ja Gordon Brown. Patsaan pystytyskampanaja alkoi vuonna 2000 Donald Woodsin toimesta. Mandela sanoi, ettei patsas kuvaa vain häntä, vaan kaikkia jotka ovat vastustaneet sortoa, erityisesti niitä, jotka ovat tehneet sitä Etelä-Afrikassa.

Muut

Vuonna 2004, eläintieteilijät Brent E. Hendrixson ja Jason E. Bond nimesivät eteläafrikkalaisen Ctenizidae-sukuisen hämähäkin Mandelan mukaan Stasimopus mandelaiksi.

Lähteet

• Mandela, Nelson: Pitkä tie vapauteen: Omaelämäkerta. (Long Walk to Freedom: The Autobiography of Nelson Mandela, 1995.) Suomentanut Heikki Älli. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20444-7.
• Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4.

Aiheesta muualla

• Nelson Mandela – Henkilökuva sivustolla Nobelprize.org (englanniksi)
• Nelson Mandela Foundation (englanniksi)
• Nelson Mandela Children's Fund (englanniksi)
• Time 100 profile (englanniksi)
• Mandela: An Audio History (englanniksi)
• The Elders (englanniksi)
• The Art of Nelson Mandela (englanniksi)
• 46664 -kampanjan sivusto (englanniksi)

Etelä-Afrikan presidentit

Edustukselliset presidentit
Charles Robberts Swart • T. E. Dönges • Jacobus Johannes Fouché • Nicolaas Johannes Diederichs • B. J. Vorster • Marais Viljoen
Toimeenpanevat presidentit

Pieter Willem Botha • Frederik Willem de Klerk • Nelson Mandela • Thabo Mbeki • Kgalema Motlanthe • Jacob Zuma

Nobelin rauhanpalkinto, palkinnonsaajat

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Institut de Droit International 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, d'Estournelles de Constant 1910: Bureau International Permanent de la Paix 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes 1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Office international Nansen pour les réfugiés 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr 1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: YK:n pakolaisapujärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Le 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov 1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim 2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson-Sirleaf, Karman