Maltillinen realismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maltillinen realismi (aristoteelinen realismi, vahva realismi) on realistinen universaalien ongelmaan liittyvä kanta. Sen mukaan universaalit eli yleiskäsitteet ovat olemassa (ovat reaalisia), mutta ne eivät ole olemassa missään omassa todellisuudessaan tai itsessään olemassa olevina universaalisina yksilöinä, vaan ainoastaan partikulaareissa eli yksilöolioissa (universalia in rebus, ”universaalit asioissa”). Ihmismielissä esiintyvinä universaaleina olioina universaalit ovat olemassa ainoastaan abstrahoinnin kautta, niin, että ihmisjärki tavoittaa havaintomaailman partikulaaristen olioiden yhteiset ominaisuudet ja tunnistaa samoja ominaisuuksia kantavat oliot yhteiseen kategoriaan kuuluviksi. Partikulaareista, jossa ne ilmenevät, niitä ei voida kuitenkaan erottaa.

Aristoteles kannatti maltillista realismia. Maltillinen realismi suuntautui platonista realismia eli äärimmäistä realismia vastaan, jonka mukaan universaalit (ideat) olivat olemassa omassa ideamaailmassaan. Keskiajan universaalikiistan aikana konseptualismi oli usein, muun muassa Pierre Abélardilla, todellisuudessa lähellä Aristoteleen kantaa, vaikka nykyään se luetaan useimmiten osaksi nominalismia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Moderate realism
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.