Makaronilyriikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Makaronilyriikka eli makaroninen runous (ital. poesia maccheronica) on runouden muoto, jossa oman kielen ja vieraan kielen sanoja on sekoitettu samaan runoon leikillisen tai parodisen vaikutelman luomiseksi. Toisinaan on sekoitettu nykykieleen latinan sanoja ja taivutuspäätteitä. Alun perin käytettiin latinan ja kreikan sekoitusta, sittemmin esimerkiksi latinan ja italian sekamuotoa. Käsitteellä viitataan italialaiseen ruokalajiin, joka on sekoitus juustoa, lihaa, munia, pastaa ja voita.[1][2]

Runomuoto syntyi keskiajan Italiassa ja sen ensimmäisenä teoksena pidetään 1490 julkaistua padovalaisen Tifi degli Odasin kirjaa Carmen macaronicum de patavinis. Odasin oppilaan italialaisen sukkeluudestaan tunnetun Teofilo Folengon kirja Liber Macaronices – Opus maccaronicorum (useita versioita 1517–1552) teki runomuodosta yleisön suosikin. Makaronilyriikkaa kirjoittivat Saksassa Sebastian Brant, Johan Fischart ja Hans Sachs sekä Ranskassa François Villon. Molière pilkkaa makaronilyriikan avulla näennäisoppineisuutta näytelmässään Luulosairas (1673). Toisinaan myös yhdysvaltalaisten Ezra Poundin ja T. S. Eliotin runojen on katsottu edustavan makaronilyriikkaa, koska he käyttävät niissä erikielisiä sitaatteja. Yleensä niiden ei kuitenkaan katsota kuuluvan tämän runomuodon piiriin.[1]

Makaronilyriikalle läheinen runomuoto on makaronilimerikki, jota pidetään limerikin alalajina. Limerikki on viisisäkeinen komparuno ja makaronilimerikissä on käytetty kahta kieltä olevia säkeitä.[1] Makaronilatinaksi kutsutaan latinan ja italian kielen sekoitusta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Yrjö Hosiaisluoma: Kirjallisuuden sanakirja, WSOY 2003, ISBN 951-0-27401-1
  2. a b Facta 2001, WSOY 1981–1987, ISBN 951-0-10221-0