Tour de France lähdössä etapille 11 Tarbesista vuonna 2006. Pilkkupaitaa piti yllään mäkikilpailua tällöin johtanut Juan Miguel Mercado
Maillot à pois (pilkkupaita) on Tour de Francen parhaalle mäkimiehelle annettava valkoinen paita, jossa on isoja punaisia pilkkuja eli ympyröitä. Paita annetaan mäkikilpailua johtavalle ajajalle. Yleisesti Pilkkupaitaa pidetään Vuorten kuninkaan paitana.
Ympäriajon historiassa vuonna 1933 laskettiin ensimmäisen kerran vuorten kuninkaan pisteet. Tällöin tittelin voittaja oli Vincente Trueba, joka suoriutui parhaiten vuoristo-osuuksien nousuista, mutta joka oli huono alastuloissa ja siksi ei voittanut mitään muuta. Tällöin kilpailun johtaja Henri Desgrange päätti, että ensimmäiseksi nousuissa tulleiden pitäisi saada joitain bonuksia teoistaan. Vuodesta 1934 lähtien ensimmäiselle nousun tehneelle annettiin aikabonuksia, joskin tämä aikabonus myöhemmin poistettiin, niin kuitenkin vuorten kuninkaan titteli jatkoi olemassaoloaan. Vaikka paras mäkimies on nimetty ensimmäisen kerran jo vuonna 1933, niin pistepaita tuli käyttöön vasta vuoden 1975 kilpailussa. Yhtenä kilpailun sponsorina toiminut Chocolat Poulain päätyi valinnassa juuri pistepaidan kaltaiseen näkemykseen. Nykyisin, vuodesta 1993 lähtien paidan sponsorina on toiminut Champion-kauppaketju. Myös muissa maantiepyöräilykilpailuissa käytetään vastaavaa pistepaitaa vuorten kuninkaan tunnuksena, näin ollen esimerkiksi Tour of Britain on ottanut paidan käyttönsä.
Vuorten kuninkaat [muokkaa]
Eniten voittoja [muokkaa]
| Sija |
Nimi |
Maa |
Voittoja |
Vuodet |
| 1 |
Richard Virenque |
Ranska |
7 |
1994, 1995, 1996, 1997, 1999, 2003, 2004 |
| 2 |
Federico Bahamontes |
Espanja |
6 |
1954, 1958, 1959, 1962, 1963, 1964 |
| |
Lucien Van Impe |
Belgia |
6 |
1971, 1972, 1975, 1977, 1981, 1983 |
| 4 |
Julio Jimenez |
Espanja |
3 |
1965, 1966, 1967 |
| 5 |
Felicien Vervaecke |
Belgia |
2 |
1935, 1937 |
| |
Gino Bartali |
Italia |
2 |
1938, 1948 |
| |
Fausto Coppi |
Italia |
2 |
1949, 1952 |
| |
Charly Gaul |
Luxemburg |
2 |
1955, 1956 |
| |
Imerio Massignan |
Italia |
2 |
1960, 1961 |
| |
Eddy Merckx |
Belgia |
2 |
1969, 1970 |
| |
Luis Herrera |
Kolumbia |
2 |
1985, 1987 |
| |
Claudio Chiappucci |
Italia |
2 |
1991, 1992 |
| |
Laurent Jalabert |
Ranska |
2 |
2001, 2002 |
| |
Michael Rasmussen |
Tanska |
2 |
2005, 2006 |
Voittajat vuosittain [muokkaa]
Kansakuntien parhaat [muokkaa]