Maija Plisetskaja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maija Plisetskaja vuonna 2011.

Maija Mihailovna Plisetskaja (ven. Майя Михайловна Плисецкая; s. 20. marraskuuta 1925 Moskova) on venäläinen balettitanssija ja koreografi.

Plisetskaja syntyi Moskovassa juutalaiseen taiteilijasukuun. Hän aloitti koulunkäynnin Huippuvuorilla, jossa hänen isänsä työskenteli kaivoksen johtajana ja diplomaattina. Isä joutui teloitetuksi Stalinin vainojen yhteydessä vuonna 1938; äiti, elokuvanäyttelijä Rahil Messerer, karkotettiin Kazakstaniin ja Maijan huoltajaksi ryhtyi hänen tätinsä, maineikas balettitanssija Sulamif Messerer.

Moskovassa Plisetskaja sai opetusta Jelizaveta Gerdtiltä. Ensiesiintymisensä Bolšoi-teatterissa hän teki 11-vuotiaana. Hän valmistui koreografiakoulusta vuonna 1943 ja liittyi Bolšoin balettiin, jossa hän nousi sittemmin ensitanssijattareksi ja esiintyi aina vuoteen 1990 saakka. Hänet nimitettiin Neuvostoliiton kansantaiteilijaksi vuonna 1959, ja sai myöhemmin kolmesti Leninin kunniamerkin. Vuonna 1958 hän avioitui säveltäjä Rodion Štšedrinin kanssa.

Plisetskaja on saanut kansainvälistä mainetta klassisista rooleistaan mm. baleteissa Joutsenlampi ja Prinsessa Ruusunen. Hän on työskennellyt baletinjohtajana Roomassa 1983-1984 ja Madridissa 1988-1990. Vuonna 2006 keisari Akihito myönsi hänelle Japanin Praemium Imperialen.

Kirjallisuutta[muokkaa]

  • Maija Plisetskaja: Minä, Maija Plisetskaja, Atena, 2003 (Muistelmat)

Lähteet[muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maija Plisetskaja.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.