Maija Oravamäki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oravamäki Helsingin MM-kisoissa 2005

Anna-Maija "Maija" Oravamäki (o.s. Kukkohovi, s. 13. maaliskuuta 1974 Muhos) on suomalainen kestävyysjuoksija.

Oravamäen ensimmäinen SM-mitali oli puolimaratonin SM-hopea vuonna 2000 ajalla 1.19.51. Seuraavana vuonna hän juoksi puolimaratonilla SM-pronssille ajalla 1.18.41 ja voitti maratonin SM-kultaa ajalla 2.49.09. Vuonna 2002 hän oli puolimaratonin SM-kisoissa kolmas sekä voitti ensimmäisen mitalinsa Kalevan kisoissa sijoittumalla 10 000 metrin juoksussa kolmanneksi ajalla 35.26,34. Oravamäki voitti pronssia 5 000 metrin juoksussa Kalevan kisoissa 2003 ajalla 16.43,15. Seuraavana vuonna hän voitti sisäratojen SM-pronssia 3 000 metrin juoksussa ajalla 9.44,73 sekä kultaa Kalevan kisojen 10 000 metrillä ajalla 35.31,25.

Oravamäki voitti vuonna 2005 puolimaratonin Suomen-mestaruuden ajalla 1.16.26. Saman vuoden Kalevan kisoissa hän oli 10 000 metrillä toinen ajalla 35.22,61. Oravamäki valittiin Suomen joukkueeseen Helsingin MM-kisoihin, joissa hän sijoittui maratonilla neljänneksikymmenenneksitoiseksi ajalla 2.43.31. Vuonna 2006 Oravamäki voitti sisäratojen SM-hopeaa 3 000 metrillä ajalla 9.35,19 ja puolimaratonilla SM-pronssia. Kalevan kisoissa hän voitti kultaa 10 000 metrillä ajalla 34.21,64 ja hopeaa 5 000 metrillä ajalla 16.43,08. Hän oli mukana Göteborgin EM-kisoissa, joissa hän sijoittui maratonilla kahdeksanneksitoista ajalla 2.39.17. Vuosina 2008 ja 2009 Oravamäki voitti maratonjuoksun Suomen-mestaruuden ja vuonna 2010 hän sijoittui toiseksi.

Oravamäki on kilpaillut myös hiihdossa. Vuonna 2009 hän voitti SM-pronssia 3 × 5 kilometrin viestissä Oulun Hiihtoseuran joukkueessa.[1] Hän sijoittui vuoden 2011 Finlandia-hiihdossa 50 km vapaan tyylin kilpailussa toiseksi.[2] Talvitriathlonin MM-kilpailuissa (lajit juoksu, maastopyöräily ja hiihto) hän on sijoittunut kolmanneksi vuonna 2011 ja toiseksi 2012.[3]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Naisten viestin tulokset (PDF) 28.3.2009. Suomen Hiihtoliitto. Viitattu 28.3.2009.
  2. Finlandia 2011 - 50km V Naiset 27.2.2011. Finlandia-hiihto. Viitattu 27.2.2011.
  3. Andreev ja Erbenova Jämin talvitriathlonin maailmanmestarit 26.3.2012. Hevoskuuri. Viitattu 27.3.2012.