Maija-Leena Soinne

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maija-Leena Soinne
Henkilötiedot
Syntynyt6. tammikuuta 1940 (ikä 84)
Helsinki
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1962
Merkittävät roolit Aune Leppänen (Täällä Pohjantähden alla ja Akseli ja Elina)
Saara Pohjanvuori (Tähdet kertovat, komisario Palmu)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Maija-Leena Soinne (s. 6. tammikuuta 1940 Helsinki) on suomalainen näyttelijä ja lausuja.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soinne tunnetaan muun muassa Saara Pohjanvuoren osasta elokuvassa Tähdet kertovat, komisario Palmu sekä Leppäsen Aunen roolista elokuvissa Täällä Pohjantähden alla ja Akseli ja Elina (sekä niistä myöhemmin yhdeksi kokonaisuudeksi leikatussa Pohjantähdessä). Soinne on esiintynyt Helsingin Kaupunginteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Hän on toiminut lausujana myös useissa teattereissa. Soinne on esiintynyt myös useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Soinne on esiintynyt myös Yleisradiossa, ja hän on toiminut myös ääninäyttelijänä elokuvissa Pekka Töpöhäntä ja Pekka Töpöhäntä Amerikassa.

Soinne näytteli Helge Heralan, Aake Kallialan, Leo Lastumäen ja Olavi Ahosen kanssa televisiosarjassa Valehtelijoiden klubi, ja sama joukko oli mukana myös elokuvassa Koomikko, jossa Soinne esitti Helge Heralan esittämän koomikko Birgerin vaimoa.

Soinne sai valtion taiteilijaeläkkeen keväällä 2008.[1]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Riki Sorsa ja Arja Tiainen saavat taiteilijaeläkkeen HS.fi. 18.4.2008. Arkistoitu 23.10.2008. Viitattu 30.8.2008.