Mahdolliset maailmat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mahdollinen maailma)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mahdollisten maailmojen käsitettä käytetään filosofiassa ja modaalilogiikassa ilmaisemaan modaliteetteja (kuten mahdollisuus, välttämättömyys) koskevia väittämiä. Mahdollisista maailmoista puhuttaessa jokaista erillistä tapaa, jollainen maailmasta olisi voinut tulla tai jollainen siitä voi tulla, pidetään erillisenä mahdollisena maailmana. Aktuaalisen maailman katsotaan olevan yksi kaikista mahdollisista maailmoista: se maailma jossa elämme.

Mahdollisia maailmoja voidaan käyttää malleina, joiden avulla modaliteetteja koskevia väittämiä voidaan analysoida. Esimerkiksi väittämä ”maapallo on pyöreä” ei vielä kerro (1) olisiko mahdollista, että maalla olisi joku toinen muoto, eikä (2) onko välttämätöntä, että maapallo on pyöreä. Mahdollisia maailmoja käyttämällä voidaan tehdä erilaisia ajatuskokeita modaliteetteihin liittyen. Yksinkertaistetusti, jonkin asiantilan mahdollisuus tarkoittaa sitä, että asiantila vallitsee (on totta) ainakin yhdessä kaikista mahdollisista maailmoista, ja jonkin asiantilan välttämättömyys tarkoittaa sitä, että asiantila vallitsee (on totta) kaikissa mahdollisissa maailmoissa.

Nykyisin mahdollisia maailmoja hyödynnetään useissa filosofisissa keskusteluissa, esimerkkeinä filosofiseen zombiin sekä fysikalismiin ja supervenienssiin liittyvä argumentointi mielenfilosofiassa. Mahdollisten maailmojen tarkasta ontologisesta asemasta on erimielisyyksiä, samoin aktuaalisen maailman ja kaikkien muiden mahdollisten maailmojen ontologisen aseman eroavaisuuksista, jos sellaisia on.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus mahdollisista maailmoista liitetään usein Gottfried Leibniziin, joka puhui mahdollisista maailmoista ajatuksina Jumalan mielessä ja väitti, että nykyinen maailmamme on paras kaikista mahdollisista maailmoista. Ajatus voidaan kuitenkin löytää jo muun muassa Lucretiukselta,[1] Averroekselta[2][3] ja Johannes Duns Scotukselta.[4]

Mahdollisten maailmojen semantiikasta on tullut erityisesti analyyttisessä filosofiassa yleinen aihe. Se kehittyi 1950-luvulla, erityisesti kun sitä alettiin hyödyntää aleettisten modaliteettien (mahdollisuus, välttämättömyys, kontingenssi) lisäksi myös muiden vastaavankaltaisten tapausten tutkimisessa (kuten deonttinen logiikka, episteeminen logiikka, doksastinen logiikka, preferenssilogiikka ja temporaalilogiikka).[5] Termin nykyisen käytön pioneereja on Saul Kripke. Suomalaisista filosofeista alaa ovat tutkineet erityisesti Georg Henrik von Wright ja Jaakko Hintikka.

Mahdollisten maailmojen semantiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahdollisia maailmoja voidaan käyttää tarjoamaan semantiikka mahdollisuutta ja välttämättömyyttä koskeville väittämille. Voidaan katsoa, että jokainen väittämä on joko totta tai epätotta annetussa mahdollisessa maailmassa; tällöin väittämän modaalinen tila voidaan ymmärtää tarkastelemalla niitä mahdollisia maailmoja, joissa se on tosi, ja niitä mahdollisia maailmoja, joissa se on epätosi. Tällöin voidaan tehdä seuraavanlaisia tulkintoja:

  • Todet väittämät ovat väittämiä, jotka ovat tosia aktuaalisessa maailmassa (esimerkiksi ”Tarja Halosesta tuli Suomen presidentti vuonna 2000”).
  • Epätodet väittämät ovat väittämiä, jotka ovat epätosia aktuaalisessa maailmassa (esimerkiksi ”Paavo Väyrysestä tuli Suomen presidentti vuonna 2000”).
  • Mahdolliset väittämät ovat väittämiä, jotka ovat tosia ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa (esimerkiksi ”Esko Ahosta tuli Suomen presidentti vuonna 2000” - huom. Aho oli ehdokkaana).
  • Kontingentit väittämät ovat väittämiä, jotka ovat tosia joissakin mahdollisissa maailmoissa ja epätosia joissakin toisissa mahdollisissa maailmoissa (esimerkiksi ”Tarja Halosesta tuli Suomen presidentti vuonna 2000”, mikä on kontingentisti tosi, ja ”Esko Ahosta tuli Suomen presidentti vuonna 2000”, mikä on kontingentisti epätosi).
  • Välttämättömät väittämät ovat väittämiä, jotka ovat tosia kaikissa mahdollisissa maailmoissa (esimerkiksi ”2 + 2 = 4”, ”kaikki poikamiehet ovat naimattomia”).
  • Mahdottomat väittämät (tai välttämättä epätodet väittämät) ovat väittämiä, jotka eivät ole tosia missään mahdollisessa maailmassa (esimerkiksi ”Matti ja Maija ovat toisiaan pidempiä yhtä aikaa”).

On huomattava, että tämän seurauksena kaikki välttämättömät väittämät ovat myös mahdollisia väittämiä, ja luonnollisesti myös tosia väittämiä.

Mahdollisten maailmojen semantiikasta johdettu systemaattinen teoria syntyi 1950-luvulla Saul Kripken ja hänen työtoveriensa töiden myötä. Termiä ”mahdollisten maailmojen semantiikka” käytetään usein synonyyminä Kripke-semantiikalle, mutta tätä pidetään laajalti virheellisenä: Kripke-semantiikkaa voidaan käyttää muiden kuin aleettisten modaliteettien analysointiin, esimerkiksi deonttisessa logiikassa. Kripke-semantiikka ei myöskään oleta modaalisen realismin totuutta, minkä mahdollisten maailmojen kieli joidenkin näkemysten mukaan olettaa.

Modaalilogiikasta filosofiseksi työkaluksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahdollisten maailmojen teoriasta tuli keskeinen osa useita filosofisia kehityskulkuja 1960-luvulta lähtien. Tunnetuimpiin kuuluu kontrafaktuaalisten ehtolauseiden analyysi ”lähistöllä olevien mahdollisten maailmojen” avulla, jota kehittivät David Kellogg Lewis ja Robert Stalnaker. Tässä analyysissä puhuttaessa mitä olisi tapahtunut jos joku joukko ehtoja olisi vallinnut, väitteemme totuuden määrittää se, mikä on totta lähimmässä mahdollisessa maailmassa (tai lähimpien mahdollisten maailmojen joukossa) jossa ehto vallitsee.

Tällöin mahdollisen maailman W1 sanotaan olevan lähellä toista mahdollista maailmaa W2 suhteessa R:ään siinä määrin, kun samat asiat tapahtuvat sekä maailmassa W1 että maailmassa W2 R:n suhteen. Mitä enemmän eroavaisuuksia tiettyyn asiaan liittyvien tapahtumien välillä on kahdessa mahdollisessa maailmassa, sitä ”kauempana” ne ovat toisistaan tämän asian suhteen.

Tarkastellaan esimerkiksi väittämää ”Jos Tarja Halosesta ei olisi tullut Suomen presidentti vuonna 2000, Esko Ahosta olisi tullut”. Lauseen voidaan katsoa esittävän väitteen, joka voidaan uudelleenmuotoilla seuraavasti: ”Kaikissa aktuaalista maailmaamme lähimpänä (merkityksellisten asioiden suhteen) olevissa maailmoissa, joissa Tarja Halosesta ei tullut Suomen presidenttiä vuonna 2000, Esko Ahosta sen sijaan tuli Suomen presidentti.” Tämän tulkinnan mukaan jos on olemassa jokin aktuaalista maailmaa lähimpänä oleva maailma jossa Tarja Halosesta ei tullut Suomen presidenttiä, mutta ei myöskään Esko Ahosta, silloin tämä kontrafaktuaalisen ehtolauseen ilmaisema väite olisi epätosi.

Filosofit ovat väitelleet mahdollisten maailmojen ontologisesta asemasta, erityisesti Lewisin modaalisen realismin yllyttämänä. Lewisin mukaan puhe ”mahdollisista maailmoista” on parhaiten selitettävissä ajattelemalla aktuaalisen maailmamme lisäksi lukemattomia, todella olemassa olevia maailmoja. Hänen mukaansa nämä maailmat ovat olemassa samalla tavalla kuin oma aktuaalinen maailmammekin, mutta ne eivät ole missään avaruudellisessa, ajallisessa tai kausaalisessa suhteessa aktuaaliseen maailmaan. Ainoa erityinen ominaisuus, joka aktuaalisella maailmalla on verrattuna muihin mahdollisiin maailmoihin, on relationaalinen: se on maailma jossa me olemme. Tätä on kutsuttu ”aktuaalisuuden indeksikaalisuudeksi”: aktuaalisuus on vain indeksikaalinen termi, kuten ”nyt” ja ”täällä”.

Jotkut muut, kuten Robert Adams ja William Lycan, ovat hylänneet Lewisin ajatuksen metafyysisesti tuhlailevana, ja ehdottaneet tilalle tulkintaa mahdollisista maailmoista johdonmukaisina, maksimaalisen täydellisinä joukkoina maailmaa koskevia kuvauksia tai väittämiä, niin että ”mahdollinen maailma” voidaan käsittää täydelliseksi kuvaukseksi ”tavasta jolla maailma voisi olla”, ennemmin kuin ”maailmaksi joka on kyseisellä tavalla”. Lewis on kutsunut tätä näkemystä, sekä samankaltaisia Alvin Plantingan ja Peter Forrestin esittämiä näkemyksiä, nimellä ”ersatz -modaalinen realismi”, ja väittänyt, että tällaiset teoriat pyrkivät saamaan mahdollisten maailmojen semantiikan hyödyt halvalla, mutta epäonnistuvat pätevän selityksen antamisessa. Saul Kripke puolusti teoksessaan Naming and Necessity stipulatiivista käsitystä mahdollisesta maailmasta puhtaasti formaalina (loogisena) entiteettinä, ennemmin kuin sen enempää todellisena olemassa olevana maailmana kuin pelkkänä joukkona väittämiä tai kuvauksia.

Mahdolliset maailmat ja monien maailmojen tulkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahdollisten maailmojen käsitettä on joskus verrattu kvanttimekaniikan monimaailmatulkintaan, ja ne yhdistetään usein virheellisesti. Monien maailmojen tulkinta on yritys tarjota tulkinta epädeterministisille prosesseille ilman oletusta aaltofunktion romahduksesta, kun taas mahdollisten maailmojen teoria on yritys tarjota tulkinta modaalisille väittämille. Monien maailmojen tulkinnassa aaltofunktion romahdusta tulkitaan kvanttisuperpositioiden avulla. Identtisiä ”rinnakkaisuniversumeja” voi olla ääretön määrä, ja joidenkin fyysikoiden mukaan ne ovat ”aktuaalisesti” olemassa. Monien maailmojen tulkinta ei siis ota kantaa modaliteetteihin liittyviin kysymyksiin, joita mahdollisten maailmojen teoriat käsittelevät.

Koska sekä mahdolliset maailmat että monien maailmojen tulkinta ovat edelleen osittain kiistanalaisia, on luonnollista, että niiden väliset suhteet ovat myös kiistanalaisia. Mahdollisten maailmojen ja kvanttiteoreettisten maailmojen välillä voidaan kuitenkin nähdä joitakin ratkaisevia eroja:

  • Kvanttiteoreettisten maailmojen tilat ovat lomittuneita tai toisiinsa kietoutuneitalähde?, kun taas mahdollisten maailmojen lomittuminen ei ole mielekästä.
  • Monien filosofien mielestä on mahdollista, että on olemassa mahdollisia maailmoja jotka ovat mahdollisia loogisesti mutta eivät fyysisesti, kun taas kaikki kvanttiteoreettiset maailmat ovat fyysisesti mahdollisia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lucretius: Maailmankaikkeudesta II, 1048–1089
  2. Averroes: Tahâfut al-Tahâfut
  3. Kukkonen, Taneli: Possible Worlds in the Tahâfut al-tahâfut: Averroes on Plenitude and Possibility. Journal of the History of Philosophy, 2000, 38. vsk, nro 3, s. 329–347. Artikkelin verkkoversio.
  4. Knuuttila, Simo: Medieval Theories of Modality Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 15. lokakuuta 2007.
  5. Halonen, Ilpo: Mahdollisten maailmojen semantiikan synty ja kehitys helsinki.fi. Viitattu 15. lokakuuta 2007.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]