Magnentius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Magnentius kolikossa. Labarumin kuva kääntöpuolella.

Flavius Magnus Magnentius (n. 30311. elokuuta 353) oli roomalainen usurpaattori vuosina 350–353.

Magnentius oli syntyperältään frankki ja toimi keisari Constansin alaisena legioonankomentajana Galliassa. Vuoden 350 tammikuussa hän murhautti Constansin ja huudatti itsensä sotilaiden tuella uudeksi keisariksi. Hän sai nopeasti valvontaansa valtakunnan läntiset provinssit.

Murhatun Constansin veli Constantius II hallitsi Rooman itäosia, kun taas Tonavan suunnalla hallitsi toinen usurpaattori nimeltä Vetranio. Magnentius yritti aluksi neuvotella Constantiuksen ja Vetranion kanssa vallanjaosta. Neuvottelut sujuivat kuitenkin nihkeästi ja Magnentiuksen asema huononi pian merkittävästi, kun Vetranio ilmoitti luopuvansa vallasta Constantiuksen hyväksi. Neuvottelujen aika oli ohi ja ratkaisua lähdettiin hakemaan taistelukentältä.

Magnentius oli itse pakanauskontojen kannattaja, mutta voittaakseen edessä olevat taistelut hän tarvitsi myös kristittyjen tukea. Niinpä hän muun muassa antoi lyödä kolikoita, joissa oli kääntöpuolella Kristuksen monogrammi ”khii rhoo”. Magnentiuksen mahdollisuuksia saada tukea keisariudelleen heikensi kuitenkin taloudellinen tilanne: hän joutui korottamaan veroja niin paljon, että varsinkin varakas yläluokka alkoi vihata häntä.

Sota sujui aluksi Magnentiuksen kannalta melko hyvin, ja Constantius tarjosi välillä jopa sovintoratkaisua. Mutta Magnentius torjui tarjouksen. Ehkäpä hän päätteli, että hänellä olisi mahdollisuuksia voittaa koko valtakunta itselleen, sillä hän oli onnistunut kasaamaan suuren ja iskukykyisen armeijan. On myös mahdollista, että hän piti Constantiuksen sovinnollisia puheita pelkkänä ajanpeluuna.

Magnentiuksen ja Constantiuksen joukot kohtasivat syksyllä 351 Mursa Majorin[1] taistelussa, joka oli ehkäpä koko 300-luvun verisin taistelu. Kentälle jäi yli 50 000 kaatunutta. Ja lopputulos oli, että Magnentius kärsi murskaavan tappion. Hän joutui vetäytymään ensin Italiaan ja sitten Galliaan, yrittäen samalla kerätä uusia joukkoja.

Lopullinen ratkaisu tapahtui kesällä 353. Magnentiuksen joukot hävisivät jälleen taistelun, tällä kertaa Mons Seleucissa. Tämän jälkeen sotilaat totesivat, että oli aika hylätä Magnentius ja pyrkiä voitokkaan keisari Constantiuksen suosioon. Magnentius totesi tilanteensa toivottomaksi ja teki itsemurhan.

Magnentiuksen kapina heikensi vaarallisella tavalla Rooman ulkoisten rajojen puolustusta. Armeijan resursseja haaskattiin sisäisiin valtataisteluihin, vaikka valtakuntaa uhkasivat vihamieliset voimat monelta suunnalta. Toisaalta ei voida tietää, miten hyvä keisari Magnentius olisi ollut, jos hän olisi voittanut kamppailun vallasta. Hänestä säilyneet historialliset kuvaukset ovat hänen vihamiestensä kirjoittamia ja siten hyvin kielteisiä. Magnentiuksen kyvykkyys esimerkiksi hallinnon järjestäjänä jääkin arvailun varaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mursa Major sijaitsi nykyisen Kroatian itäosassa

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä
Constans
Rooman keisari
 
Seuraaja
Constantius II