Machu Picchu
Machu Picchu (ketšuaksi Machu Pikchu ’vanha vuori’ tai ’vanha huippu’, tunnetaan myös nimellä inkojen kadonnut kaupunki) on muinainen, hyvin säilynyt inkakaupunki Andien harjanteella Perussa Etelä-Amerikassa. Paikka lienee inkavaltakunnan tunnetuin jäänne, koska sen sijainti ja geologiset piirteet ovat ainutlaatuiset, ja koska siitä kuultiin vanhassa maailmassa vasta vuonna 1911. Machu Picchu on UNESCOn maailmanperintökohde ja sen vahingoittumisesta runsaan matkailun takia on oltu viime aikoina huolestuneita.
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Machu Picchun rakentaminen alkoi noin vuonna 1440. Kaupungin rakennuttajaksi arvellaan inkahallitsija Pachacutia. Kaupunki käsitti noin 200 rakennusta, joista pääosa oli asuinrakennuksia. Joukossa oli myös julkisia rakennuksia, kuten temppeleitä ja varastoja. Machu Picchussa ja sen ympäristössä oli noin 1 200 asukasta, pääasiassa naisia, lapsia ja pappeja.[1]
Machu Picchu oli asuttuna siihen saakka, kunnes espanjalaiset saapuivat Peruun 1532. Ei osata varmasti sanoa miksi Machu Picchu hylättiin, koska valloittajat eivät koskaan löytäneet kaupunkia.[1]
Ensimmäinen tunnettu Macchu Picchussa käynyt ulkomaalainen oli yhdysvaltalainen Hiram Bingham 24. heinäkuuta 1911. Bingham kirjoitti Machu Picchusta menestysteoksen, ja vei sieltä kotimaansa museoihin lukuisia esineitä, joita Peru on viime vuosina vaatinut palautettaviksi. National Geographic teki Machu Picchusta erikoisnumeron huhtikuussa 1913, ja kaupunki nousi maailmanmaineeseen. Ennen Hiram Binghamin tuloa kaupunkiin huomattiin että Italialaiset turistit olivat kaivertaneet erääseen kiveen käyneensä siellä, lisäksi jo 1800-luvulla yksittäisiä turisteja oli käynyt siellä. [2][3]
Binghamin aikoina Machu Pichuun kesti kuusi päivää kävellä Cuscosta. Nykyisin väli taittuu junalla muutamassa tunnissa.[2] Junarata oli poissa käytössä kaksi kuukautta alkuvuodesta 2010, kun rankkasateiden aiheuttamat maanvyöryvät vahingoittivat raiteita.[4]
Sijainti [muokkaa]
Machu Picchu sijaitsee 2 430 metrin korkeudessa trooppisen vuoristometsän keskellä[5] Urubamba-laakson yläpuolella noin 70 kilometriä Cuscon kaupungista luoteeseen. Lähellä virtaa Urubamba-joki.
Machu Picchu on yksi Etelä-Amerikan tärkeimmistä arkeologisista keskuksista, ja se on suosituin turistikohde Perussa.
Turismin uhat [muokkaa]
Vuosittain Machu Picchulla käy 400 000 turistia ja määrä on kasvussa jatkuvasti.[6] UNESCO:n mukaan kävijämäärä on aivan liian suuri. Tämän uskotaan aiheuttavan riskin koko alueelle. On myös toivottu lentokieltoa alueen ympärille. UNESCO on miettinyt Machu Picchun lisäämistä vaarassa olevien maailmanperintökohteiden listaan. Machu Picchu on myös yksi NewOpenWorld Corporationin uusista maailman seitsemästä ihmeestä.
Lähdeviitteet [muokkaa]
- ↑ a b M. Porter: Machu Picchu 2008. Minnesota State University Emuseum. Viitattu 2.4.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Machu Picchu Flashback National Geographic.
- ↑ First Photos of Machu Picchu National Geographic: Photography
- ↑ Peru's Machu Picchu reopens to tourists BBC 2.4.2010
- ↑ Machu Picchu Unesco (englanniksi)
- ↑ Row erupts over Peru's tourist treasure 2003. BBC. Viitattu 2.4.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Maailmanperintökohteita - Machu Picchu
- Machu Picchu on Google Maps
- "Rediscovering Machu Picchu" by Bruce Fellman (englanniksi)
- Quechua Language and Linguistics (englanniksi)
- The Machu Picchu 1997 Fire Disaster (englanniksi)
- 360 asteen panoraamakuva (pyöritä kuvaa hiirellä/nuolinäppäimillä)
- Mysteries of Machu Picchu – Life-lehden valokuvia
- Machu Picchu videodokumentissa
Matkaoppaita [muokkaa]
- Machu Picchu information, photos, maps and more (englanniksi)
- Machu Picchu from Geometry Step by Step from the Land of the Incas (englanniksi)
- A pictorial guide to Machu Picchu (englanniksi)
Arequipan historiallinen keskusta | Chan Chanin arkeologinen alue | Chavinin arkeologinen alue | Cuscon kaupunki | Huascaránin kansallispuisto | Liman historiallinen keskusta | Machu Picchu | Manún kansallispuisto | Nazcan ja Pampas de Jumanan kalliopiirrokset | Río Abiseon kansallispuisto
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu