Maanantaimielenosoitukset
Maanantaimielenosoitukset (saks. Montagsdemonstrationen) olivat Saksan demokraattisessa tasavallassa 1989–1990 pidettyjä rauhanomaisia mielenosoituksia tasavallan hallintoa vastaan.
Mielenosoitukset alkoivat Leipzigin Nikolainkirkossa pidetyn rukoushetken jälkeen ihmisten keräännyttyä Karl Marx Platzille. Mielenosoituksissa vaadittiin muun muassa vapaata liikkumisoikeutta ja vapaita vaaleja. Mielenosoitukset levisivät muihin Saksan kaupunkeihin.
Käänteentekevä oli 9. lokakuuta 1989 järjestetty rauhankokous ja mielenosoitusmarssi, johon osallistui yli 250 000 ihmistä. Ennalta pelättiin tilaisuuden laajenevan väkivaltaiseksi, ja lähistölle oli koottu turvallisuusjoukkoja ja ruumissäkkejä. Herkässä tilanteessa leipzigilainen kapellimestari Kurt Masur toimi ratkaisevalla tavalla. Hän kutsui asuntoonsa hallitsevan Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) kolme pääsihteeriä ja sopi heidän kanssaan, että ennen tilaisuutta radiossa korostetaan mielenosoituksen rauhanomaista luonnetta. Mielenosoituksesta ei tullut väkivaltaista. Leipzigin tapahtumasta tuli esikuva DDR:n rauhanomaiselle kumoukselle.[1]
Mielenosoituksien kuuluisin iskulause oli ”Wir sind das Volk!” (suom. ”Me olemme kansa”.) Mielenosoituksien yläpuolella leijui sotilaallisen väliintulon uhka, mutta hallitus ei ryhtynyt siihen. Mielenosoitukset päättyivät maaliskuussa 1990 vaaleihin, jotka olivat ensimmäiset vapaat vaalit Saksan demokraattisessa tasavallassa.
Myöhemmin samaa nimeä käytettiin elokuussa 2004 alkaneista mielenosoituksista sosiaaliturvan Hartz IV -uudistuksia vastaan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Reijo Wilenius: Mihin maailma menee. Näkymiä kriisien aikaan, kehityksen mahdollisuuksiin. Porvoo: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17101-8.
