Maailma on tehty meitä varten (kappale)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Maailma on tehty meitä varten”
Haloo Helsinki!
Singlen ”Maailma on tehty meitä varten” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Maailma on tehty meitä varten
 Julkaistu 27. toukokuuta 2013
 Tyylilaji pop rock
 Kesto 04.22 (Radioversio)[1]
04:35 (Albumiversio)
 Levy-yhtiö Ratas Music
Haloo Helsinki! -yhtyeen muut singlet
Vapaus käteen jää
2013
”Maailma on tehty meitä varten”
2013
Carpe Diem
2013

Maailma on tehty meitä varten” on Haloo Helsinki! -yhtyeen kappale ja ensimmäinen promootiosingle yhtyeen neljänneltä Maailma on tehty meitä varten -albumilta. Single julkaistiin radiossa 23. toukokuuta 2013 ja sen on säveltänyt yhtyeen kitaristi Leo Hakanen ja sanoittanut laulaja Elli yhdessä Jarmo Mykkäsen kanssa.[2]

”Maailma on tehty meitä varten” on julkaisunsa jälkeen sijoittunut parhaimmillaan Suomen virallisen latauslistan toiselle sijalle[3] sekä Suomen virallisen singlelistan 14:nneksi.[4] Se on ollut myös Suomen kaupallisten radiokanavien soitetuin kappale.[5]

Kappaleen sanoitus kertoo parisuhteesta, jossa onneen riittää vain toisen osapuolen läsnäolo.[1]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maailma on tehty meitä varten (Radio edit) – 04:22

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lista Sija
Latauslista 2 [3]
Suomen virallinen singlelista 14 [4]
Radiolista 1 [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b YleX: Maailma on tehty meitä varten Viitattu 5.8.2013.
  2. Maailma on tehty meitä varten Viitattu 5.8.2013.
  3. a b Latauslista: Maailma on tehty meitä varten Viitattu 5.8.2013.
  4. a b Haloo Helsinki!: Maailma On Tehty Meitä Varten Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 5.8.2013.
  5. a b Suomen Suosituimmat vk 28/2013
Tämä musiikkisingleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.