MM-rallikausi 2009 oli järjestyksessään 37. MM-rallikausi. Kausi alkoi 30. tammikuuta Irlannista ja päättyi 25. lokakuuta 2009 Walesin ralliin. Mestariksi selviytyi jo kuudennen kerran Sébastien Loeb voittaessaan kauden päätöskilpailun Walesin rallin. Toiseksi selviytyi suomalainen Mikko Hirvonen. Hän johti ennen päätöskilpailua pisteellä, mutta hävisi saman verran Walesin rallissa voittaneelle Loebille.
Kauden aikana ajettiin kaikkiaan 12 rallia, kolme vähemmän kuin edellisellä kaudella. MM-rallien kierrättämisestä johtuen ohjelmaan palasivat Irlannin, Kyproksen, Portugalin ja Puolan rallit ja kaudella 2008 ajetuista ralleista pois jäivät Monte Carlon, Ruotsin, Meksikon, Jordanian, Turkin, Saksan, Korsikan, Uuden-Seelannin ja Japanin osakilpailut.
Tallit ja kuljettajat [muokkaa]
Kilpailukalenteri [muokkaa]