Möbiuksen oireyhtymä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Möbiuksen oireyhtymä on aivohermovaurio, joka vaikuttaa useimmiten kasvohermojen toimintaan. Möbiusta voisikin kuvailla synnynnäiseksi kasvohermohalvaukseksi, sillä erotuksella että osalla potilaista jotkin hermot ovat jääneet vajavaisesti kehittyneiksi tai eivät ole kehittyneet lainkaan. Oireyhtymä saattaa aiheuttaa kasvohermojen toiminnallisten poikkeuksien lisäksi muitakin fyysisiä poikkeavuuksia, kuten erilaisia epämuodostumia muun muassa kieleen ja sormiin, ylävartalon lihasten heikkoutta, heikompia motorisia taitoja, joskus jopa autismia ja lievää kehitysvammaisuutta. Syitä oireyhtymän syntyyn ei ole vielä täysin selvitetty, mutta yhtenä syynä pidetään sikiön hapenpuutetta. Joissakin perheissä on havaittu geneettisiä yhteyksiä oireyhtymän ilmenemiseen, mutta tarkempaa näyttöä sen periytyvyydestä ei ole.

Oireyhtymä on nimetty Paul Julius Möbiuksen mukaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.