Mäkiorvokki
Sivulta puuttuu | Mäkiorvokki | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Viola collina Besser |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Mäkiorvokki Wikispeciesissä |
Mäkiorvokki (Viola collina) on pääasiassa Itä- ja Keski-Euroopassa tavattava monivuotinen orvokkikasvi. Mäkiorvokki on Suomessa erittäinen harvinainen kasvilaji ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[1]
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko[muokkaa]
Mäkiorvokki kasvaa 5–15 cm korkeaksi. Kasvilla ei ole pintarönsyjä. Lehdet ovat tiheäkarvaisia, leveitä ja herttamaisia. Korvakkeet ovat kapeansuikeita, karvaisia ja tiheähampaisia. Tuoksuvat, vaalean sinipunaiset kukat ovat noin 1,5 cm leveitä ja lievästi lanttokärkisiä. Suomessa mäkiorvokki kukkii varhain toukokuussa. Muurahaiset levittävät kasvin siemeniä.[2][3]
Lähinnä mäkiorvokkia on Suomessa tavattavista orvokkilajeista karvaorvokki (V. hirta), jota tavataan joskus koristekasvikarkulaisena. Karvaorvokin kukat eivät kuitenkaan tuoksu ja sen korvakkeet ovat ehyitä ja lähes kaljuja.[3]
Levinneisyys[muokkaa]
Mäkiorvokki on selvästi mantereinen, euraasialainen kasvilaji. Siitä tunnetaan useita paikallisrotuja. Lajin päälevinneisyysalue sijoittuu Itämeren ja Mustanmeren väliselle alueelle. Itä-länsi-suunnassa lajia tavataan Keski-Euroopasta Amurin alueelle saakka Venäjän Kauko-Idässä. Erillisiä lajikeskittymiä löytyy myös Espanjasta ja Belgiasta. Suomesta mäkiorvokki löydettiin ensimmäisen kerran vasta 1950-luvulla. Esiintymiä tunnetaan vain muutamia Etelä-Suomesta, mm. Sysmästä ja Vammalasta.[3]
Elinympäristö[muokkaa]
Suomessa mäkiorvokki kasvaa valoisilla ja lämpimillä moreenirinteillä tai lehtomaisilla mäillä ja kallioiden tyviosilla ja multavilla terasseilla. Muualla mäkiorvokin on todettu olevan kalkinsuosija, mutta Suomessa tätä ei ole havaittu. Mäkiorvokin suurimpia uhkia ovat voimakas metsänkäsittely ja metsien kuusettuminen. Laji on myös heikko kilpailija muun aluskasvillisuuden kanssa.[3]
Lähteet[muokkaa]
- Kosonen, Lasse: Mäkiorvokki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 268.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
