Mäkiorvokki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mäkiorvokki
Viola collina.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Malpighiales
Heimo: Orvokkikasvit Violaceae
Suku: Orvokit Viola
Laji: collina
Kaksiosainen nimi
Viola collina
Besser
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Mäkiorvokki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mäkiorvokki Commonsissa

Mäkiorvokki (Viola collina) on pääasiassa Itä- ja Keski-Euroopassa tavattava monivuotinen orvokkikasvi. Mäkiorvokki on Suomessa erittäinen harvinainen kasvilaji ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkiorvokki kasvaa 5–15 cm korkeaksi. Kasvilla ei ole pintarönsyjä. Lehdet ovat tiheäkarvaisia, leveitä ja herttamaisia. Korvakkeet ovat kapeansuikeita, karvaisia ja tiheähampaisia. Tuoksuvat, vaalean sinipunaiset kukat ovat noin 1,5 cm leveitä ja lievästi lanttokärkisiä. Suomessa mäkiorvokki kukkii varhain toukokuussa. Muurahaiset levittävät kasvin siemeniä.[2][3]

Lähinnä mäkiorvokkia on Suomessa tavattavista orvokkilajeista karvaorvokki (V. hirta), jota tavataan joskus koristekasvikarkulaisena. Karvaorvokin kukat eivät kuitenkaan tuoksu ja sen korvakkeet ovat ehyitä ja lähes kaljuja.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkiorvokki on selvästi mantereinen, euraasialainen kasvilaji. Siitä tunnetaan useita paikallisrotuja. Lajin päälevinneisyysalue sijoittuu Itämeren ja Mustanmeren väliselle alueelle. Itä-länsi-suunnassa lajia tavataan Keski-Euroopasta Amurin alueelle saakka Venäjän Kauko-Idässä. Erillisiä lajikeskittymiä löytyy myös Espanjasta ja Belgiasta. Suomesta mäkiorvokki löydettiin ensimmäisen kerran vasta 1950-luvulla. Esiintymiä tunnetaan vain muutamia Etelä-Suomesta, mm. Sysmästä ja Vammalasta.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa mäkiorvokki kasvaa valoisilla ja lämpimillä moreenirinteillä tai lehtomaisilla mäillä ja kallioiden tyviosilla ja multavilla terasseilla. Muualla mäkiorvokin on todettu olevan kalkinsuosija, mutta Suomessa tätä ei ole havaittu. Mäkiorvokin suurimpia uhkia ovat voimakas metsänkäsittely ja metsien kuusettuminen. Laji on myös heikko kilpailija muun aluskasvillisuuden kanssa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kosonen, Lasse: Mäkiorvokki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 268.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 10.5.2009.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 158.
  3. a b c d Kosonen 1997, s. 268.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]