Mäkihypyn maailmancup 2006–2007

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mäkihypyn maailmancup 2006–07 alkoi Kuusamossa, Suomessa 24. marraskuuta 2006. Kauden kolmestakymmenestä osakilpailusta hypättiin 24, joista osassa vain yksi kierros. Kausi 06–07 oli erityisen hankala siinä suhteessa, että useita kisoja jouduttiin siirtämään tai kokonaan perumaan olosuhteiden takia. Usein pahin "vihollinen" oli kova tuuli. Viimeinen osakilpailu hypättiin Planicassa, Sloveniassa 25. maaliskuuta 2007. Myös Planican päätöskilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi lumisateen takia. Kauden viimeiset kolme kisaa voitti Puolan Adam Małysz, joka voitti myös maailmancupin, ennen kauden norjalaista komeettaa Anders Jacobsenia. Eroa miesten välille kertyi lopulta 134 pistettä.

Kausi jäi monille mieleen dramatiikasta ja yllätyksistä, koska maailmancupin viiden parhaan joukkoon sijoittui kaksi tulokasta (Jacobsen, Norja ja Schlierenzauer, Itävalta). Myös yksi erittäin vaarallinen kaatuminen nähtiin, kun tšekkihyppääjä Jan Mazoch kaatui 20. tammikuuta Puolan Zakopanessa hyppynsä pahasti ja hänet kannettiin tajuttomana mäkimontusta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Osakilpailut ja voittajat

Päivämäärä Paikka Mäki Voittaja Muuta
24. marraskuuta 2006 Ruka, Kuusamo HS142 Suomi Arttu Lappi Iltakilpailu, kisassa hypättiin vain yksi kierros
25. marraskuuta 2006 - Iltakilpailu, kisa peruttiin tuulen vuoksi
2. joulukuuta 2006 Lysgårdsbakken, Lillehammer HS138 Sveitsi Simon Ammann Iltakilpailu, kilpailu oli suunniteltu hypättäväksi Trondheimissa
3. joulukuuta 2006 Itävalta Gregor Schlierenzauer Kilpailu oli suunniteltu hypättäväksi Trondheimissa
9. joulukuuta 2006 Čerťák, Harrachov HS134 - Kisa peruttiin lumen puutteen vuoksi
10. joulukuuta 2006 - Kisa peruttiin lumen puutteen vuoksi
16. joulukuuta 2006 Gross-Titlis-Schanze, Engelberg HS137 Itävalta Gregor Schlierenzauer -
17. joulukuuta 2006 Norja Anders Jacobsen -
30. joulukuuta 2006 Schattenbergschanze, Oberstdorf HS137 Itävalta Gregor Schlierenzauer Iltakilpailu,
Keski-Euroopan mäkiviikon ensimmäinen osakilpailu
1. tammikuuta 2007 Große Olympiaschanze, Garmisch-Partenkirchen HS125 Sveitsi Andreas Küttel Keski-Euroopan mäkiviikon toinen osakilpailu, kisassa hypättiin vain yksi kierros
4. tammikuuta 2007 Bergiselschanze, Innsbruck HS130 Norja Anders Jacobsen Keski-Euroopan mäkiviikon kolmas osakilpailu
7. tammikuuta 2007 Paul-Ausserleitner-Schanze, Bischofshofen HS140 Itävalta Gregor Schlierenzauer Iltakilpailu,
Keski-Euroopan mäkiviikon neljäs osakilpailu
13. tammikuuta 2007 Vikersundbakken, Vikersund HS207 Norja Anders Jacobsen Lentomäki, iltakilpailu
14. tammikuuta 2007 - Lentomäki, kisa peruttiin pitkän odottelun jälkeen kovan tuulen vuoksi
20. tammikuuta 2007 Wielka Krokiew, Zakopane HS134 Slovenia Rok Urbanc Iltakilpailu, kilpailun toinen kierros keskeytettiin voimakkaiden tuulien vuoksi, ensimmäisen kierroksen tulokset jäivät voimaan. Tšekin Jan Mazoch loukkaantui kaaduttuaan pahasti toisen kierroksen hyppynsä.
21. tammikuuta 2007 - Kisa peruttiin tuulen vuoksi
27. tammikuuta 2007 Schattenbergschanze, Oberstdorf HS137 Puola Adam Małysz Viikonlopun kisat siirrettiin lentomäestä Schattenbergschanzelle lumen puutteen vuoksi.
28. tammikuuta 2007 Saksa Michael Uhrmann Siirrettiin Schattenbergille
3. helmikuuta 2007 Hochfirstschanze, Titisee-Neustadt HS142 Puola Adam Małysz
4. helmikuuta 2007 Puola Adam Małysz -
7. helmikuuta 2007 Vogtlandarena, Klingenthal HS140 Itävalta Gregor Schlierenzauer Harrachovissa peruttu toinen kilpailu siirrettiin Klingenthaliin [1]
10. helmikuuta 2007 Mühlenkopfschanze, Willingen HS145 Norja Anders Jacobsen Iltakilpailu, maailmanmestaruuskisojen esikisat
11. helmikuuta 2007 Itävalta Itävallan joukkue Ilta- ja joukkuekilpailu, maailmanmestaruuskisojen esikisat
10. maaliskuuta 2007 Salpausselkä, Lahti HS130 Itävalta Itävallan joukkue Ilta- ja joukkuekilpailu
11. maaliskuuta 2007 Puola Adam Małysz Nordic Tournamentin ensimmäinen osakilpailu
13. maaliskuuta 2007 Puijo, Kuopio HS127 Puola Adam Małysz Iltakilpailu
Nordic Tournamentin toinen osakilpailu
16. maaliskuuta 2007 Lysgårdsbakken, Lillehammer HS138 Kilpailu siirrettiin seuraavalle päivälle Osloon kovan tuulen takia.
17. maaliskuuta 2007 Holmenkollen, Oslo HS128 Puola Adam Małysz Nordic Tournamentin kolmas osakilpailu
18. maaliskuuta 2007 Sveitsi Simon Ammann Nordic Tournamentin neljäs ja viimeinen osakilpailu. Kilpailussa hypättiin vain yksi kierros.
23. maaliskuuta 2007 Letalnica, Planica HS215 Puola Adam Małysz Lentomäki,
korvasi Vikersundissa 14.1. perutun osakilpailun.
24. maaliskuuta 2007 Puola Adam Małysz Lentomäki
25. maaliskuuta 2007 Puola Adam Małysz Lentomäki, kauden finaali. Kilpailu jäi sääolojen takia yhden kierroksen mittaiseksi ja Puolan Adam Małysz voitti samalla maailmancupin kokonaiskilpailun

[muokkaa] Maailmancupin kymmenen eniten pisteitä kerännyttä hyppääjää

Sijoitus Hyppääjä Maa Pisteet
1. Adam Małysz Puola 1453
2. Anders Jacobsen Norja 1319
3. Simon Ammann Sveitsi 1167
4. Gregor Schlierenzauer Itävalta 956
5. Andreas Küttel Sveitsi 804
6. Thomas Morgenstern Itävalta 756
7. Andreas Kofler Itävalta 727
8. Janne Ahonen Suomi 539
9. Matti Hautamäki Suomi 526
10. Michael Uhrmann Saksa 524

[muokkaa] Suomalaisten sijoitukset ja palkintosijoitukset osakilpailuista

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. MTV3: Mäkihypyn cupkalenteria paikataan Klingenthalissa
Henkilökohtaiset työkalut