Määräaikainen valtiosihteeri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Määräaikainen valtiosihteeri tai ministerin (poliittinen) valtiosihteeri on Suomen valtioneuvoston jäsenen eli ministerin henkilökohtainen erityisavustaja. Ne ministerien poliittiset sihteerit, joita ei nimitetä määräaikaisiksi valtiosihteereiksi ministeriöihin ovat edelleen erityisavustajia. Ensimmäiset määräaikaiset valtiosihteerit aloittivat vuonna 2005.[1] Keskeisin ero valtiosihteerin ja tavallisen erityisavustajan välillä on, että valtiosihteeri voi tarvittaessa sijaistaa ministeriä osassa Euroopan unionin kokouksia.[2]

Ministerien henkilökohtaisen luottamuksen varassa toimiva valtiosihteeri nimitetään ministerin toimikaudeksi. Valtiosihteerien tarve arvioidaan kunkin hallituksen muodostamisen yhteydessä. Stubbin hallituksessa pääministerin lisäksi kymmenellä ministerillä on valtiosihteeri.[3]

Määräaikaisten valtiosihteerien valtuuksista käytiin keskustelua, koska ensisijaisesti SDP halusi heille ministerivastuuta muun muassa siten, että he voisivat edustaa vastuuministeriään Euroopan unioniin liittyvissä asioissa. Erityisesti tätä vastusti kokoomuslainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi, koska se tekisi määräaikaisesta valtiosihteeristä apulaisministerin kaltaisen.

Määräaikaiset valtiosihteerit 2019[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Määräaikaiset valtiosihteerit 2011–2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stubbin hallituksessa (2014–) opetus- ja viestintäministerillä eikä ympäristöministerillä ole valtiosihteeriä.

Määräaikaiset valtiosihteerit 2007–2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Määräaikaiset valtiosihteerit 2005-2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hynynen, Eeva-Liisa: Valtiosihteeri ei ole varaministeri. Kuntalehti, 2005, nro 2, s. 5. Kuntaliitto. Artikkelin verkkoversio (pdf). [vanhentunut linkki]
  2. Ministerit jättävät väliin tärkeitä EU-kokouksia www.iltalehti.fi. Viitattu 30.6.2019.
  3. a b Ministerien valtiosihteerit Valtioneuvosto. Arkistoitu 29.10.2014. Viitattu 29.10.2014.
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p Hartikainen, Jarno & Luukka, Teemu: Vallankäyttäjät Rinteen ministerien taustalla. Helsingin Sanomat, 17.7.2019, s. A 6–A 8. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047.
  5. Uusivaara, Terhi: Rinteen valtiosihteeriksi asianajaja Raimo Luoma Yle Uutiset. 28.5.2014. Viitattu 29.10.2014.
  6. Esa Suominen valtiovarainministeri Rinteen valtiosihteeriksi 16.10.2014. Valtiovarainministeriö. Viitattu 6.5.2015.
  7. Sari Raassina ministeri Virkkusen valtiosihteeriksi 24.1.2013. Valtiovarainministeriö. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 30.9.2013.
  8. Sami Paatero ministeri Risikon valtiosihteeriksi 25.6.2014. Liikenne- ja viestintäministeriö. Arkistoitu 10.12.2014. Viitattu 29.10.2014.
  9. Tiina Rytilä maa- ja metsätalousministeriön valtiosihteeriksi 27.11.2014. Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 6.5.2015. [vanhentunut linkki]
  10. Sirkku Linna Vapaavuoren valtiosihteeriksi Työ- ja elinkeinoministeriö. Arkistoitu 29.10.2014. Viitattu 29.10.2014.
  11. Timo Korpijärvi työministeri Lauri Ihalaisen valtiosihteeriksi 19.12.2013. Työ- ja elinkeinoministeriö. Arkistoitu 29.10.2014. Viitattu 29.10.2014.
  12. Santamäki-Vuoresta Ihalaisen valtiosihteeri 6.6.2014. Työ- ja elinkeinoministeriö. Arkistoitu 29.10.2014. Viitattu 29.10.2014.
  13. Eeva Kuuskoski ministeri Hyssälän valtiosihteeriksi 7.1.2010. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 10.1.2010. [vanhentunut linkki]
  14. a b Risikko saa valtiosihteerin EK:sta Helsingin Sanomat. 16.12.2009. Viitattu 16.12.2009.