Lysaker

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lysakerelvan varren entistä teollisuusaluetta

Lysaker on liikekeskus, liikenteen solmukohta ja asuinalue Bærumin kunnassa Akershusin läänissä ja Oslon rajalla Norjassa. Kunnan raja seuraa Lysakerelva-jokea joka laskee Oslonvuonoon. Alue rajoittuu Bærumissa Stabekkin, Fornebun ja Jarin alueisiin ja joen toisella puolella Oslossa Sollerud/Lilleakeriin. Lysaker on osa Oslon taajama-aluetta. Alueen nimi tarkoittaa valoisia niittyjä.

Lysakerista tuli liikenteen solmukohta jo vuonna 1624, jolloin Kongsberg Sølvverk perustettiin alueelle ja joen yli rakennettiin silta silloiseen Kristianiaan. Rautatien rakentaminen vuonna 1872 lisäsi alueen merkitystä liikenteelle entisestään ja Lysakerin asemalle pysähtyvät Oslon alueen paikallisjunien lisäksi myös Gardermoenin lentoasemalle nopean yhteyden tarjoava Flytoget sekä eteläisen Norjan kaukojunat. Alue on myös bussiliikenteen keskus ja Lysakerista menee matkustajalautta Nesoddeniin. Nykyisin alueen läpi kulkeva E-18-tie on Norjan vilkkain valtatieosio, jonka kautta vuorokaudessa ajaa 170 000 autoa. Alueella on useiden kansainvälisten suuryritysten toimitiloja.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä Norjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.