Luukudos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osteosyytti

Luukudos on elävää jatkuvasti uusiutuvaa tukikudosta. Se muodostuu luusoluista sekä kiteisestä väliaineesta, joka koostuu pääasiassa kalsiumista ja fosfaatista. Luukudoksessa on myös runsaasti kollageenisyitä. Kudoksen rakenteesta johtuen luun puristus-, taivutus- ja venytyslujuudet ovat suuria.[1] Luukudosta muodostuu ja hajoaa koko ajan hormonien säätelemänä.[2]

Luukudoksen muodostuminen ja uusiutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luukudos muodostuu alkiokautisesta sidekudoksesta kahdella tavalla: joko suoraan sidekudoksesta luutumalla (mm. solisluut ja monet kallon luut) tai siten, että ensin muodostuu rustoinen malli, johon jo kahdeksan viikon ikäisellä sikiöllä ilmaantuvat ensimmäiset luutumiskeskukset. Rustosolut kuolevat ja tilalle saapuu verisuonten matkassa osteoblasteja ja osteoklasteja, jotka alkavat valmistamaan luukudosta.[3]

Luukudos uusiutuu ja muovautuu vilkkaimmin kasvuvaiheessa, mutta myös aikuisen luukudos on jatkuvan uusiutumisen ja muovautumisen kohteena. Osteoklastit poraavat luukudokseen reikiä. Tämän jälkeen osteoblastit asettuvat reiän reunoille valmistamaan uutta luuta kerros kerrokselta. Osteoblastit jäävät valmistamansa soluväliaineen vangiksi ja muuttuvat osteosyyteiksi.[3]

Luukudoksen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luukudosta, jossa on ympyränmuotoisia osteoneja.

Luukudoksen soluväliaine on osteoidissa pääosin muodostunut kollageenisyistä ja osteoblastien vaikutuksesta mineralisoituneesta kalsiumhydroksidiapatiitista Ca10(OH)2(PO4)6. Valmiissa luukudoksessa soluväliaineen kuivamassasta noin neljännes on kollageenisyitä ja loppu on kalsiumhydroksidiapatiittia. Luun kuivapainosta on epäorgaanista mineraalia 2/3, ja tästä noin 95 % on kalsiumfosfaattia. Solujen osuus luukudoksesta on vähäinen.[4]

Luun rakenteen perusyksikkö on osteoni, jonka keskellä kulkee sitä ravitseva verisuoni. Osteonissa luusolut eli osteosyytit ympäröivät verisuonta rengasmaisesti. Osteosyytit ovat yhteydessä toisiinsa solu-ulokkeiden avulla, joten aineenvaihdunta välittyy solusta toiseen. Osteoniksi järjestyminen turvaa osaltaan luun solujen energian ja ravintoaineiden saantia.[3]

Luun rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luu

Luuta ympäröi sidekudoksinen luukalvo, joka pystyy tuottamaan tarvittaessa uutta luuta luun kasvaessa paksuutta. Luukalvon alla on tiivistä luuta, jonka alla puolestaan on hohkaluuta. Luuydintä on hohkaluun muodostaman verkoston väleissä ja luuydinontelossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 60. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.
  2. Happonen, Holopainen, Sariola, Sotkas, Tenhunen, Tihtarinen-Ulmanen, Venäläinen: Bios 4 - Ihmisen biologia, s. 97. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 978-951-0-27632-7.
  3. a b c Hiltunen, Holmberg, Jyväsjärvi, Kaikkonen, Lindblom-Ylänne, Nienstedt, Wähälä: Galenos - Johdanto lääketieteen opintoihin, s. 196-198. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-33085-2.
  4. Toimittajat: Välimäki Matti, Sane Timo ja Dunkel Leo: Endokrinologia. Kustannus Oy Duodecim, Karisto Oy Hämeenlinna, 2000. ISBN 951-656-044-X. sivut 190-191