Lutetium

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
YtterbiumLutetiumHafnium
Y

Lu

Lr  
 
 
Lu-TableImage.png
Yleistä
Nimi Lutetium
Tunnus Lu
Järjestysluku 71
Luokka lantanoidi
Lohko d-lohko
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys 9,841×103 kg/m3
Väri hopeisen valkea
Löytövuosi, löytäjä 1907, G. Urbain ja C. A. von Welsbach
Atomiominaisuudet
Atomipaino 174,9668[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 175 (217) pm
Kovalenttisäde 160 pm
Orbitaalirakenne [Xe] 4f145d16s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 9, 2
Hapetusluvut +3
Kiderakenne heksagonaalinen tiivispakkaus (HCP)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste 1925 K (1652 °C)
Kiehumispiste 3675 K (3402 °C)
Höyrystymislämpö 414 kJ/mol
Sulamislämpö 22 kJ/mol
Muuta
Elektronegatiivisuus 1,27 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,154 kJ/kg K


Tiedot normaalipaineessa
Lutetiumia

Lutetium (lat. lutetium) on kemiallinen alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Lu ja järjestysluku 71 sekä CAS-numero 7439-94-3. Lutetium esiintyy tavallisesti yttriumin kanssa ja sitä käytetään joskus metalliseoksissa ja katalyyttinä. Lutetiumilla ei ole biologista tehtävää, eikä se ole kovin myrkyllistä. Myös ihmisestä sitä löytyy pieniä määriä.[2]

Lutetium on hopeanvalkoinen korroosion kestävä kolmiarvoinen metalli, joka on suhteellisten vakaa ilmassa ja on harvinaisista maametalleista raskain ja kovin. Alkuainetta on hyvin kallista tuottaa suuria määriä ja siksi sen kaupallinen käyttö on vähäistä.[3] Sitä tuotetaan vuosittain vain noin 10 tonnia ja se on maailman kalleinta metallia: sen kilohinta on (2006) yli 60 000 €, kun platinan on noin 30 000 € ja kullan 15 000 €[2]. Sitä voidaan käyttää katalyyttinä muun muassa öljyteollisuudessa ja erilaisiin tutkimustarkoituksiin.

Lutetiumin, joka on saanut nimensä Pariisin latinalaisen nimen "Lutetia" mukaan, keksivät toisistaan riippumattomasti ranskalainen Pariisin Sorbonnen yliopiston kemisti Georges Urbain ja itävaltalainen Carl Auer von Welsbach vuonna 1907.

Lutetium-pöly on palo- ja räjähdysherkkää.

[muokkaa] Lähteet

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. a b Marko Hamilo: Pariisin nimikkoaine on metalleista kallein 14.3.2006. Helsingin sanomat. Viitattu 8.7.2010.
  3. E.M.Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 98. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä