Luonnonpalvonta
Luonnonpalvonta on luontoon ja luonnonilmiöihin kohdistuvaa palvontaa.[1] Sanaa käytetään myös hartaasta luonnon ihailusta.[1] Luonnonpalvonta on uskonnon muoto, jota ilmenee varhaisissa primitiivisissä uskonnoissa ja monijumalaisissa (polyteismi) uskonnoissa. Luonnon esineitä ja ilmiöitä on harvoin palvottu varsinaisina jumaluuksina, vaan ne ovat olleet jumalien ilmentymiä. Animismissa uskonnollisen kultin kohteena ovat lähes kaikki esineet ja ilmiöt. Kivienpalvontaa harjoittivat muinaiset länsiseemiläiset, kreikkalaiset ja intialaiset. Intiassa pystytettiin suuria fallosta muistuttavia kiviä (linga), joita palvontamenoissa valeltiin öljyllä. Monissa uskonnoissa on ollut eläintenpalvontaa, kuten käärmeenpalvontaa tai karhunpalvontaa. Yleistä on ollut myös puidenpalvonta ja taivaankappaleisiin kohdistunut uskonnonharjoitus (taivaanpalvonta, auringonpalvonta, kuunpalvonta). Luonnonilmiöistä palvonnan kohteena ovat olleet erityisesti ukkonen ja sade.[2]
Luonnonpalvonta voi viitata myös seuraaviin asioihin:
- Animismi
- Gaia-ajattelu
- Jumalattaren palvonta
- Luonnonuskonto
- Naturalistinen hengellisyys
- Naturalistinen panteismi
- Pakanuus
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
- ↑ Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana luonnonpalvonta.