Tämä on lupaava artikkeli.

Lukuseurat Suomessa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lukuseurat olivat 1700- ja 1800-luvulla toiminut organisaatiomuoto, jota pidetään yleisten kirjastojen esimuotona. Lukuseurat olivat eräänlaisia osuustoiminnallisia yrityksiä, joiden tarkoituksena oli hankkia luettavaa jäsenilleen, jotka sitten kierrättivät kirjoja keskenään. Aloitteentekijöinä olivat virkamiehet, vapaiden ammattien harjoittajat ja porvarit.[1]

Suomeen lukuseura-aate saapui Saksasta Itämeren rantoja pitkin, toinen haara Tanskan ja Ruotsin, toinen haara Baltian kautta.[2] Suomen ensimmäinen varsinainen lukuseura perustettiin Vaasaan vuonna 1794.[1] Säilyneiden lähteiden mukaan vuoteen 1830 mennessä Suomeen oli perustettu lukuseuroja ja lukukirjastoja 14 paikkakunnalle.[3]

Lukuseurojen edeltäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukuseurojen edeltäjiä olivat sanoma- ja aikakauslehtien tilausrenkaat. Esimerkiksi Suomessa 1700-luvun alkupuolella Turun Akatemian osakunnat tilailivat sanomalehtiä, joita jäsenet saivat lukea pienestä maksusta. 1760-luvulla Suomessa Vaasan seudulla toimi puolestaan lukupiiri, jota kutsuttiin ”kirjasosioteekiksi” (Bok Societet). Tämä oli tyypiltään kierrätyslukuseura: lukupiirin jäsenet, papit ja virkamiehet, avasivat yksityiskirjastonsa toistensa käyttöön, hankkivat vuorollaan kirjoja ja kierrättivät niitä muiden jäsenien keskuudessa. Pohjalaisen kirjasosioteetin lisäksi ei lukuseuroista Suomen alueella ole tietoja ennen suomalaisten lukuseurojen kulta-aikaa, joka alkoi 1790-luvulla.[4]

Lukuseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaasan lukuseura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1794 perustettu Vaasan lukuseura oli ensimmäinen Suomen lukukirjastoja ylläpitävistä lukuseuroista ja ainakin joidenkin Pohjanmaan rannikon lukuseurojen esikuva. Lukuseura syntyi aatelisten virkamiesten pitkäaikaisen kirjallisen yhteistoiminnan tuloksena. Lukuseura ylläpiti lukukirjastoa, ja kirjastonhoitajina toimivat hovioikeuden asessori Olof Langenstain sekä pappi ja Vaasan triviaalikoulun opettaja P.U.F Sadelin.[5] Kirjaston kokoelmissa oli vuoden 1813 kirjaluettelon mukaan 753 nidettä ja vuoden 1828 luettelon mukaan yhteensä 1 099 nidettä.[6] Ajan myötä romaanien ja näytelmien suhteellinen osuus kasvoi hankinnoissa, ja Sadelinin aikana romaaneja hankittiin suhteessa enemmän kuin Langensteinin aikana. Siten Vaasan lukukirjaston ilme muuttui porvarillisemmaksi, populaarimmaksi ja naislukijoille mieluisammaksi.[7] Vaasan lukuseuran lukukirjastoa voidaan pitää myös Suomen ensimmäisenä yleisenä kirjastona, sillä se alkoi ensimmäisenä lainata kokoelmistaan kirjoja maksua vastaan.[8]

Turun lukuseura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Euroopassa toimi 1700-luvulta lähtien lukukabinetteja, jotka kehittyivät lukukirjastoista isommissa kaupungeissa. Lukukabinetin erityispiirteenä olivat eri tilat kirjastoa, lukusalia ja seurustelua varten. Tällaista lukukabinettia eniten vastaava suomalainen lukuseura perustettiin vuonna 1798 Turkuun, vaikkakin toiminta oli paljon ulkomaisia esikuvia vaatimattomampaa.[9] Jäseniä perustettavan lukuseuran toimintaan haettiin lehti-ilmoituksella. Talousseuran lainahuoneesta saatiin toiminnalle tilat, jotka olivat avoinna pari päivää viikossa 3-4 tuntia kerrallaan. Turun lukuseura keskittyi aluksi sanoma- ja aikakauslehtiin, eikä sen kokoelmissa myöhemminkään ollut yhtä paljon kirjoja kuin muissa Suomen lukuseuroissa. Turun lukuseurassa tärkeänä pidettiin jäsenien sosiaalisesti ja akateemisesti korkeaa tasoa.[10] Turun lukuseuran toiminta lakkasi vähitellen 1822 Helsingin tultua pääkaupungiksi ja keskusvirastojen muuttaessa Helsinkiin[11].

Rannikon lukuseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaasan pohjoispuoliselle rannikolle syntyi useita lukuseuroja 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Näistä Kokkolan lukuseuraa on pidetty Vaasan lukuseuran rinnakkaisinstituutiona. Sen perustajajäseniin kuului virkamiesten ja kauppiaiden lisäksi muun muassa Anders Chydenius.[12] Lukuseuran perustamisella oli merkitystä pikkukaupungin kulttuuri- ja sivistyskehitykselle. Kaikki samankaltaisten rannikkokaupunkien, eli Kokkolan, Uudenkaarlepyyn, Pietarsaaren, Raahen, Oulun ja Tornion lukuseurat olivat luonteeltaan porvarillisia. Jäsenet kuuluivat yhteisönsä ylimpään kerrokseen, kuten menestyneisiin kauppias- ja laivanvarustajaperheisiin. Rannikon lukuseuroilla oli myös omat lukukirjastot, ja näiden kokoelmissa suosikkeja olivat matkakirjat, historiateokset, elämäkerrat sekä romaanit.[13]

Helsingin lukuseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin tultua pääkaupungiksi kaupunkiin muuttaneet virkamiehet perustivat vuonna 1819 kaupunkiin lukuseuran, jota kutsuttiin nimillä Helsingfors Läsesällskap tai Läse-Sällskapet i Helsingfors. Osa jäsenistä oli ollut mukana jo Turun lukuseurassa, mutta Helsingin lukuseura sai vähän viihteellisemmän luonteen. Lukuseuran kokoelmissa oli historiallisia teoksia, matkakirjoja ja todennäköisesti romaanejakin. Helsingin lukuseura lopetti itse toimintansa 1829, mikä johtui mahdollisesti jäsenten välisistä erimielisyyksistä tai varautumisesta tuleviin tiukempiin sensuurisäädöksiin.[14] Helsingissä toimi 1830-luvulla myös pieni Sällskapets Bibliothek, jonka kokoelma koostui romaaneista. Myös helsinkiläisten intellektuellien Lauantaiseura lähti liikkeelle lukuseuramaisissa puitteissa.[15]

Viipurin lukuseura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viipuriin oli jo 1785 avattu lainakirjasto, jossa oli pääasiassa johtavien saksalaisten kirjailijoiden teoksia, sillä Itämeren rannikolla oli voimakas saksalainen vaikutus. Kirjaston toiminta päättyi melko pian, mutta sen vaikutus saattoi olla vielä taustalla, kun kymnaasin yliopettaja A. W. Tappen perusti Viipuriin 1806 lukuseuran. Se toimi aluksi varsinaisesti lukupiirinä, sillä hankitut kirjat jaettiin jäsenten kesken. Lukukirjaston tavoin toimiva kirjasto, Wiburgsche Stadtbibliothek, perustettiin vuonna 1808. Viipurin lukuseuralla oli jäseniä myös Sortavalassa ja Savonlinnassa, ja nämä jäsenet lupasivat myös luovuttaa heille kuuluvat kirjat yhteiseen kirjastoon. Kirjaston kokoelmissa oli pääosin saksalaista, osin venäläistä ja ranskalaista, mutta ei ruotsalaista kirjallisuutta.[16] Tämän lisäksi Viipuriin perustettiin 1841 uusi lukuseura, jonka perustajina olivat muun muassa hovioikeuden presidentti C. G. Mannerheim ja kirjailija Jac Juden.[17]

Lukuseurat muualla Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa lukuseuroista syntyi rannikkokaupunkeihin, joiden elinkeinoelämä oli vilkasta ja joilla oli suhteellisen hyvät yhteydet muualle Eurooppaan. Tällaisia rannikkokaupunkien lukuseuroja Vaasan eteläpuolella edustivat ainakin Porvoon ja Porin lukuseurat. Sisämaassakin toimi kuitenkin lukuseuroja, esimerkiksi Hämeenlinnassa, Tampereella ja Leppävirralla, joka on ainoa maaseutupaikka, jossa tiedetään olleen lukuseura 1800-luvun alussa.[18]

Fakkilukuseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukuseurat hankkivat enimmäkseen yleistajuista kirjallisuutta, useiden säännöissä jopa kiellettiin varsinaisen tieteellisen kirjallisuuden hankkiminen. Monen erikoisammatinharjoittajan täytyi kuitenkin seurata oman alansa kirjallisuutta, ja yleisten lukuseurojen rinnalle alkoikin syntyä yhä enemmän erikoislukuseuroja, ”fakkilukuseuroja” (Fachlesegesellschaften), ammatillisen ja tieteellisen kirjallisuuden välittämistä varten.[19]. Säännöllistä lukuseuratoimintaa oli Suomessa 1800-luvun alkupuolella ainakin papeilla, lääkäreillä ja upseereilla.[20]

Pitäjänlukuseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukuseuran keskeistä piirrettä, tiedon hankintaa sosiaalisen kanssakäymisen kehyksessä, saatettiin soveltaa myös kansanvalistukselliseen tarkoitukseen. Näin syntyi ajatus pitäjänlukuseuroista, jotka olivat säätyläisten johtamia keskustelutilaisuuksia. Niiden avulla kansaa sivistettiin tilanteessa, jossa vakinaiset koulut puuttuivat, eikä ollut myöskään sellaisia julkaisuja, joista halukkaat omin päin olisivat voineet omaksua uusia asioita.[21] Perinteisen näkemyksen mukaan rahvas tarvitsi tietoa, mutta sen tuli olla heidän tarpeidensa mukaista, esimerkiksi uskonnollista tai maatalouteen liittyvää tietoa. Sen sijaan yleinen, opillinen tieto kuului ainoastaan säätyläistölle, joten sitä ei pitänyt jakaa rahvaalle. Pitäjänlukuseuraehdotuksissa talonpojilla ei oletettu olevan suurta oma-aloitteisuutta, vaan aloitteen piti tulla säätyläisiltä. Talonpojilla ei uskottu olevan kiinnostusta lukemiseen, mutta pitäjänlukuseurojen järjestäminen koettiin kuitenkin velvollisuudeksi.[22]

Lukuseurojen kirjavalikoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lukuseuroille ominaisinta aineistoa olivat sanoma- ja aikakauslehdet, sekä tietokirjallisuus. [23] Lukuseurojen kirjastoissa oli runsaasti maantieteellistä, historiallista ja poliittista kirjallisuutta. Naisten kirjallisuus, romaanit, olivat myös suomalaisissa lukukirjastoissa paremmin edustettuina kuin esimerkiksi saksalaisten lukuseurojen kokoelmissa.[24] Kirjat olivat enimmäkseen ruotsinkielisiä, kuten enemmistö niiden lukijoistakin. Poikkeuksen teki Viipurin lukuseuran kirjasto, jonka perusvarasto oli saksankielinen.[1]

Lukuseurojen säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri lukuseurojen kesken vallitsivat melko samankaltaiset toimintaperiaatteet. Esimerkiksi vuosimaksun suuruutta, osakkuuden sääntöjä ja ulkopuolisille lainaamista koskevat säännöt olivat monessa kohdin yhdenmukaisia.[25] Lukuseurat olivat periaatteessa vain jäseniä varten, mutta Vaasan ja Kokkolan lukuseurat antoivat muidenkin kuin jäsenten lainata kirjoja vähäistä maksua vastaan.[26]

Sensuuritoimenpiteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autonomian alkuaikoina Suomen ollessa Venäjän vallan alla sivistyneistö saattoi melko vapaasti hankkia ulkomaista kirjallisuutta ulkomailta, vaikka voimassa olikin joitakin rajoittavia säädöksiä. Vuonna 1829 voimaan astui sensuuriasetus, joka vaikeutti lukuseurojen toimintaa.[27] Sensuuri epäili Suomeen levitettävän vaarallisia mielipiteitä.[28] Suoranaisesti uusi sensuurimääräys koski lukuseuroja 1830, jolloin määrättiin seurojen hankintaluettelot tarkistettaviksi ja kielletty kirjallisuus, mikäli sitä oli, toimitettavaksi sensuuriylihallitukselle Helsinkiin. Muun muassa Kokkolassa uusi määräys aiheutti lukuseuran hajaantumisen ja kirjojen jakamisen osakkaiden kesken.[29] Sensuurimääräyksen aiheuttaman keskeytyksen jälkeen Kokkolan lukuseuran toiminta kuitenkin alkoi uudelleen parin vuoden tauon jälkeen.[30] Sensuurin toimenpiteet vaikeuttivat erityisesti niiden lukuseurojen toimintaa, joiden lukukirjastoilla oli lainausta ulkopuolisille. Lukuseurojen kultakausi Suomessa päättyi käytännössä sensuuriasetuksen myötä 1830-luvulla, vaikka toiminta monissa paikoissa vielä jatkuikin.[31] Lukuseurat kuitenkin lakkasivat jokseenkin kokonaan 1800-luvun puoliväliin mennessä. Kirjastot joko hajosivat tai ne liitettiin myöhemmin perustettuihin kaupunkien omiin kirjastoihin.[32]

Lukuseurojen vaikutus kirjastojen syntyyn[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainakirjastoaatteen katsotaan kotiutuneen Suomeen lukuseurojen kirjastojen välityksellä. Samalla sivistyneistö oppi tuntemaan kirjastojen mahdollisuudet ja perehtyi kirjastojen hoitoon. Tällä oli merkityksensä myöhemmin pitäjänkirjaston syntyaikana, jolloin jotkut säätyläiskirjastot vähitellen suorastaan muuttuivat yleisiksi kansankirjastoiksi.[33]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haavisto, Tuula: The Finnish library - a dynamic 200-year-old. Scandinavian public library quarterly., 1994. Copenhagen: Nordic Directorate for Public Libraries. en
  • Karjalainen, Marjaana: Kansankirjastojen kehitys Suomessa vuosina 1802-1906. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1977.
  • Kianto, Marjut: Lukuseurojen kirjastot Suomessa ennen vuotta 1850. Erikoistyö: Yhteiskunnallinen korkeakoulu, kirjastotutkinto. Tampere: , 1961.
  • Kuusela, Kyllikki: Kokkolan lukuseura ja sen Fennica-kirjallisuus. Erikoistyö: kirjastotutkinto. Tampere: , 1965.
  • Laaksovirta, Tuula H.: Lukukirjasto - kansainvälinen kirjastoaate. Tietopalvelu, 1994, 9. vsk, nro 5. Helsinki: Tietopalveluseura.
  • Mäkinen, Ilkka (toim.): Suomen yleisten kirjastojen historia. Helsinki: BTJ, 2009.
  • Mäkinen, Ilkka: ""Nödvändighet af LainaKirjasto": modernin lukuhalun tulo Suomeen ja lukemisen instituutiot. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997.
  • Mäkinen, Ilkka: [ojs.tsv.fi/index.php/inf/article/view/1467/1314 - 42k Keskusteluja lukutuvassa: kirjastot lähelle kansaa] 1994a. Viitattu 19.1.2011.
  • Mäkinen, Ilkka: Lukuseuroista yleisiin kirjastoihin - ja takaisin?. Bibliophilos, 1994b, 53. vsk, nro 1.
  • Mäkinen, Ilkka: Suomen ja Pohjanmaan lukuseurat. Yleiset kirjastot Suomessa 200 vuotta. De allmänna biblioteken i Finland 200 år, 1994c. Vaasa: Vaasan läänin yleisten kirjastojen 200-vuotistoimikunta.
  • Nurmio, Yrjö: Maamme lukuseuroista ja niiden kirjastoista 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Historiallinen aikakauskirja 45. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1947.
  • Närhi, Mauri K.: Lukuseurasta kansankirjastoon. Helsingin kirjastotoimintaa 1800-luvulla. Helsinki: Helsingin kaupungin julkaisuja; n:o 18, 1963.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Karjalainen 1977, sivu 12
  2. ↑ Mäkinen 1997, sivu 158
  3. ↑ Mäkinen 2009, sivu 45
  4. ↑ Mäkinen 1994a, Mäkinen 1994b
  5. ↑ Mäkinen 2009, sivu 46-49
  6. ↑ Mäkinen 1997, sivu 3
  7. ↑ Mäkinen 2009, sivu 50
  8. ↑ Haavisto 1994, sivu 7
  9. ↑ Mäkinen 1994c, sivu 23
  10. ↑ Mäkinen 1997, sivu 168; Mäkinen 2009, sivu 56
  11. ↑ Karjalainen, sivu 13
  12. ↑ Nurmio 1947, sivu 6.
  13. ↑ Mäkinen 2009, sivu 56-59
  14. ↑ Mäkinen 2009, sivu 60
  15. ↑ Mäkinen 2009, sivu 61
  16. ↑ Mäkinen 2009, sivu 62-63
  17. ↑ Närhi 1963, sivu 11
  18. ↑ Kianto 1961, sivu 12-13; Mäkinen 1997, sivu 160.
  19. ↑ Mäkinen 1997, sivu 175; Mäkinen 1994b, sivu 12
  20. ↑ Mäkinen 2009, sivu 64
  21. ↑ Mäkinen 1994a
  22. ↑ Mäkinen 2009, sivu 78-79
  23. ↑ Mäkinen 1997, sivu 110
  24. ↑ Mäkinen 1997, sivu 159
  25. ↑ Laaksovirta 1994, sivu 3
  26. ↑ Mäkinen 1994b, sivu 8; Mäkinen 2009, sivu 56
  27. ↑ Mäkinen 2009, sivu 53-54
  28. ↑ Karjalainen, sivu 15
  29. ↑ Kuusela 1965: sivu 8-9
  30. ↑ Kuusela 1965, sivu 9
  31. ↑ Mäkinen 2009, sivu 53-55
  32. ↑ Karjalainen 1977, sivu 15
  33. ↑ Karjalainen 1977, sivu 16-17
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lukuseurat_Suomessa&oldid=20683991”