Lukkari-urkurikoulu
Lukkari-urkurikoulut olivat Suomessa toimineita evankelisluterilaisen kirkon lukkarien ja urkurien oppilaitoksia, jotka saivat valtiolta rahallista tukea. Ensimmäinen alan koulu perustettiin Turkuun 1877, seuraavat Ouluun 1882, Helsinkiin 1882 ja Viipuriin 1893. Lukkari-urkurikouluista tuli 1920-luvulla kirkkomusiikkiopistoja ja 1950-luvulla kirkkomuusikoiden koulutus keskitettiin Helsinkiin, jossa aloitti Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosasto.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turun akatemiassa oli koulutettu pappeja 1600-luvun puolivälistä lähtien, mutta lukkarien järjestelmällinen koulutus alkoi vasta 1800-luvulla. Ennen alan koulutuksen alkamista Suomessa jotkut olivat opiskelleet ulkomailla ja jotkut olivat hankkineet yksityisopetusta. Sanomalehtikirjoituksissa 1800-luvun puolivälissä todettiin kirkkolaulun osaamistason olevan alhainen. Kansa ei tuntenut yhtenäistä yhteislaulua, vaan tyypillistä oli, että kukin lauloi omalla tavallaan muistiinsa luottaen. Välillä veisuu oli kovaäänistä kilpalaulua tai toisissa kirkoissa vain vaivoin kuultavaa ja jossakin taas tempoltaan hyvin hidasta. Kirjoittajat toivoivat lukkarien koulutuksen kehittämistä.[1]
Useista aloitteista ja yrityksistä huolimatta ensimmäinen lukkarien oppilaitos perustettiin vasta 1877 Turkuun. Silti vielä 1904 todettiin 96 % lukkareista tulleen valituiksi tehtäväänsä voimakkaan lauluäänen perusteella, eikä niinkään musiikillisen koulutuksen vuoksi.[2]
Koulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turun lukkari-urkurikoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turun lukkari-urkurikoulun perustivat vuonna 1877 Carl Wasenius (1821–1899) ja Oscar Pahlman (1839–1935), ja kaksiluokkaisen koulun toiminta alkoi helmikuussa 1878. Alkuaan oppiaineina olivat laulu, harmoniaoppi, pianonsoitto sekä urkujen soitto, hoito ja viritys. Myöhemmin oppiaineiksi otettiin vielä musiikin teoria, säveltapailu, vokaliisilaulu, uskonto ja kirkkohistoria. Oppilaiden käytössä olivat flyygeli ja 9-äänikertaiset urut, joissa oli kaksi sormiota ja jalkio.[3]
Vuosittaiset musiikkinäytteet esitettiin aluksi koulun omissa tiloissa, sitten Turun tuomiokirkossa ja myöhemmin myös Akatemiatalon juhlasalissa. Vuonna 1891 koulun johtaminen jäi yksin Pahlmanin tehtäväksi, sillä Wasenius erosi opettajan toimesta. Pitkään koulussa opettivat Oscar Pahlmanin puoliso Hilda Pahlman, Viljo Mikkola ja myöhemmin johtajaksi valittu Fredrik Isacsson.[4]
Helsingin lukkari-urkurikoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin lukkari-urkurikoulun perusti Lorenz Nikolai Achté (1835–1900). Koulun toiminta alkoi vuonna 1882 Helsingin Nikolainkirkon itäisessä sivurakennuksessa opetusvälineinä piano ja nuottitaulu, mutta ei urkuja, sillä soiton alkeet opeteltiin pianon avulla. Maksuton opetus soveltui hyvin varattomista kodeista tulleille oppilaille. Opetuksen kokonaiskesto oli kaksi vuotta, ja se oli jaettu kumpanakin vuonna kahteen neljän ja puolen kuukauden kurssiin.[5]
Lorenz Achté opetti koulussa musiikin teoriaa, koraalilaulua ja kuorolaulua, hänen vaimonsa Emmy Achté yksinlaulua ja Frans Könni pianonsoittoa. Ensimmäisen vuoden opettajat joutuivat työskentelemään ilman korvausta, mutta toisena vuonna koulu sai valtiolta avustusta ja rahaa opetusvälineiden hankkimiseen. Urkujen soittoa alkoi opettaa Lauri Hämäläinen, ja toisena vuonna oppilasmäärä oli kasvanut 18:sta 33:een. Koulu toimi koko ajan kaksikielisenä, kuten senaatin hyväksymä järjestyssääntö vuodelta 1883 edellytti.[5]
Opetukseen sisältynyt musiikin teoria koostui harmoniaopista, nuotinluvusta ja säveltapailusta, oppiaine laulu käsitti sekä kuorolaulua että yksinlaulua ja lisäksi opiskeltiin pianonsoittoa ja urkujensoittoa. Neljänteen kurssiin kuului opetusta musiikin historiasta ja sävellysopista. Kaiken kaikkiaan oppilaiden tiedot ja taidot jäivät kovin vajavaisiksi, mikä johti siihen, että koulusta tuli kolmevuotinen, ja sellaisena se pysyi miltei neljä vuosikymmentä. Kun lukkari-urkurien koulutusta järjesteltiin uudelleen 1800- ja 1900-luvun vaihteen tienoilla, alettiin opettaa myös uskontoa ja liturgisia aineita. Opetusaineiksi tuli silloin kirkkomusiikin historia, hymnologia, liturgiikka, kirkollinen urkujensoitto, koraalilaulu, moduloiminen, transponointi sekä lausunta.[5]
Koulun johtajan Lorenz Achtén kuoltua vuonna 1900 johtajan tehtävistä alkoi huolehtia Emmy Achté. Opettajaksi saatiin kiinnitettyä muun muassa Oskar Merikanto, joka opetti urkujensoittoa, pianonsoittoa, musiikin teoriaa ja historiaa sekä kuorolaulua.[5] Merikanto opetti kevätlukukauden 1904 ja vakinaisesti syksystä 1906 syksyyn 1914. Hänen tilalleen teorian, urkujensoiton ja pianonsoiton opettajaksi tuli Merikannon paras oppilas Armas Maasalo.[6]
Helsingin lukkari-urkurikoulun mieskuoro esiintyi sunnuntaisin aluksi Helsingin vanhassa kirkossa, ja myöhemmin sen esitystoiminta siirrettiin Johanneksenkirkkoon. Mieskuoro esiintyi myös orkesterikonserteissa ja oopperassa esittäen esimerkiksi Beethovenin yhdeksännen sinfonian ja Giacomo Puccinin oopperan Tosca sekä Richard Wagnerin Lentävän hollantilaisen. Kuoro oli myös laulamassa Sibeliuksen Kullervo-sinfonian kantaesityksessä 1892, jolloin esityksen johti säveltäjä itse, ja solistiparina esiintyivät Emmy Achté ja Abraham Ojanperä.[5]
Oulun lukkari-urkurikoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oulun lukkari-urkurikoulun perustivat Oulun kaupunginkirkon urkuri Anton Kunelius ja Johan Emil Sandström, joka oli opiskellut musiikkia Leipzigin konservatoriossa. Koulu aloitti toimintansa 15. helmikuuta 1883 oppilainaan 12 nuorta miestä, joista kukaan ei kouluun tullessaan tuntenut edes nuotteja.[7]
Laulamista opetettiin Oulun koulussa enemmän ja soitinopetusta vähemmän kuin Turun lukkari-urkurikoulussa. Tämä johtui siitä, että Oulussa oli käytettävissä vain yksisormioiset urut liitejalkioineen ja taffelipiano. Koulun johtajana toiminut Kunelius opetti pianonsoittoa ja urkujensoittoa ja Sandström musiikin teoriaa ja kvartettilaulua sekä halukkaille torvisoittoa. Oppiaineina olivat pianonsoitto, harmoniaoppi, intervallilaulu, jalkiosoitto, jälkisoitto, koraalilaulu, koraalisoitto, kvartettilaulu, modulaatio-oppi, preludien soitto, urkujen hoito sekä urkujen viritys.[7]
Richard Faltin tarkasti Oulun lukkari-urkurikoulun toiminnan ja tarkastuksen perusteella senaatti epäsi 1887 rahoituksen koululta. Lahjakkaimmille oppilaille tarjottiin mahdollisuus jatkaa opintoja stipendin turvin Helsingin tai Turun koulussa. Kunelius ja Sandström jatkoivat opetusta vielä omin varoin, mutta viimeiset todistukset annettiin keväällä 1889. Kaiken kaikkiaan Oulun koulusta valmistui kolmisenkymmentä lukkari-urkuria. Koulun urut myytiin 1894 Ylikiimingin seurakunnalle.[7]
Viipurin lukkari-urkurikoulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Viipurin kaupunki- ja maaseurakunnan urkuri Emil Sivori havaitsi, etteivät Helsingin ja Turun lukkari-urkurikoulut pystyneet täyttämään pätevien lukkarien ja urkurien tarvetta, hän perusti Viipuriin opinahjon 1893. Sivori johti opetusta aina kuolemaansa 1929 saakka, jolloin johtajaksi tuli hänen toinen puolisonsa Hellin Sivori.[8]
Viipurin lukkari-urkurikoulussa oli pitkään pulaa sekä soittimista että pätevistä musiikinopettajista. Vuosittaiset oppilasnäytteet esitettiin aina keväisin Viipurin tuomiokirkossa, ja adventtikonserteissa esiintyivät parhaat laulu- ja urkuoppilaat sekä koulun mieskuoro ja sekakuoro. Oppilaat lauloivat joka toinen sunnuntai tuomiokirkossa, jossa jumalanpalvelusmusiikin lisäksi esitettiin jokin mieskuorolle tai sekakuorolle sävelletty teos. Suomen ensimmäinen naispuolinen lukkari-urkuri valmistui Viipurista 1897, mutta Anna Siitosta ei voitu valita kirkon vakinaiseen virkaan, sillä kirkkolain mukaan virat oli tarkoitettu vain miehille.[8]
Koulutus keskitetään Helsinkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turun lukkari-urkurikoulusta tuli 1925 Turun kirkkomusiikkiopisto ja samoin nimeään 1920-luvulla vaihtoivat Helsingin (1923) ja Viipurin lukkari-urkurikoulut. Viipurin kirkkomusiikkiopiston osalta toiminta lakkasi, kun Viipuri luovutettiin Neuvostoliitolle 1940. Helsingin kirkkomusiikkiopisto muutti 1933 Helsingin konservatorion tiloihin, ja vuonna 1939 konservatorion nimeksi otettiin Sibelius-Akatemia.[9]
Helsingin, Turun ja Viipurin kirkkomusiikkiopistoissa koulutettiin tarpeeseen nähden liikaa kirkkomuusikoita. Toisaalta työnantajien oli vaikea arvioida niiden antamia todistuksia, sillä opistot eivät käyttäneet samanlaista arvosteluasteikkoa. Evankelisluterilaisen kirkon laajennettu piispainkokous asetti 1939 komitean miettimään kirkkomuusikkojen koulutuksen järjestämistä. Komitean mietintö valmistui 1945 ja siinä ehdotettiin Helsinkiin perustettavaksi kanttori-urkuriseminaari ja kirkkomusiikkiakatemia sekä ruotsinkielisen opetuksen keskittämistä Turkuun. Sibelius-Akatemian varajohtaja Sulho Ranta esitti 1949 epäilyksensä, pystyykö kirkko koskaan huolehtimaan kirkkomuusikoiden koulutuksesta.[10]
Turun kirkkomusiikkiopiston vuokrasopimus irtisanottiin, eikä opistolla ollut varoja vuokrata tiloja muualta. Viimeiset oppilaat Turusta valmistuivat toukokuussa 1951. Laajennetun piispainkokouksen 1949 asettaman uuden komitean työ valmistui 1951 ja laajennettu piispainkokous ehdotti, että Sibelius-Akatemia järjestäisi kirkkomuusikoiden musiikillisen koulutuksen, mutta ei heidän teologista koulutustaan. Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosasto aloitti toimintansa syksyllä 1951 ja samalla Helsingin kirkkomusiikkiopiston toiminta lopetettiin.[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Heikinheimo, Seppo: Oskar Merikanto ja hänen aikansa. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13778-6.
- Dahlström, Fabian: Sibelius-Akatemia 1882–1982. Suomentanut Ekholm, Rauno. Helsinki: Sibelius-Akatemia, 1982. ISBN 951-859-162-8.
- Pajamo, Reijo & Tuppurainen, Erkki: Suomen musiikin historia. Kirkkomusiikki. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27707-X.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Helsingin Kirkkomusiikkiopisto 50-vuotias, Helsingin Sanomat, 15.05.1932, nro 130, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot