Luis Fernando Suárez

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Luis Fernando Suárez vuonna 2013.

Luis Fernando Suárez (s. 23. joulukuuta 1959 Medellín, Kolumbia) on kolumbialainen uransa jo päättänyt jalkapallopuolustaja ja nykyinen valmentaja. Hän on valmentanut seurajoukkueiden lisäksi Ecuadorin, Hondurasin ja vuodesta 2021 Costa Rican maajoukkuetta.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajana Suárez pelasi viisitoistavuotisen uransa aikana vain kahdessa seurassa: kotimaansa Atlético Nacionalissa ja Deportivo Pereirassa. Hän voitti Nacionalin riveissä vuonna 1989 Copa Libertadoresin. Hänen uransa kesti vuodesta 1980 vuoteen 1995.

Valmentajauransa Suárez aloitti entisen seuransa Atlético Nacionalin riveissä vuonna 1999. Hän johtikin seuran heti Kolumbian mestaruuteen. Seuraavina vuosina hän valmensi seuroja kotimaassaan ja Ecuadorissa, kunnes siirtyi vuonna 2004 Ecuadorin jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi. Hän johtikin maan vuoden 2006 MM-kisoihin, joissa se pääsi sensaatiomaisesti 16 parhaan joukkoon kaadettuaan sekä Puolan että Costa Rican. Neljännesvälierissä Englanti kuitenkin voitti Ecuadorin 1–0 David Beckhamin vapaapotkumaalilla.

Vuonna 2007 Ecuadorin maajoukkueen johdosta lähtenyt Suárez ehti valmentaa seuroja kotimaassaan ja Perussa ennen kuin vuoden 2010 MM-kisoihin selviytynyt Honduras valitsi hänet valmentajakseen vuonna 2011. Suárez johdatti La Bicolorin MM-kisoihin 2014.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Luis Fernando Suárez
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.