Luis Felipe Méliz

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Luis Felipe Méliz Barcelonan EM-kisoissa 2010.
Luis Felipe Méliz Barcelonan EM-kisoissa 2010.
Maa: Espanjan lippu Espanja
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Helsinki 2012 pituushyppy

Luis Felipe Méliz Linares (s. 11. elokuuta 1979 Santa Clara, Kuuba)[1] on Espanjan kansalaisuuden 28. joulukuuta 2007 saanut pituushyppääjä.[2]

Méliz sijoittui kolmanneksi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 1998 tuloksella 791 cm. Sevillan MM-kisoissa 1999 hän karsiutui, mutta Sydneyn olympialaisissa 2000 hän oli seitsemäs tuloksella 808 cm. Seuraavana vuonna hän oli yhdeksäs Lissabonin sisäratojen MM-kisoissa tuloksella 769 cm, mutta karsiutui Edmontonin MM-kisoissa. Vuonna 2003 hän oli neljäs Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa tuloksella 801 cm ja yhdestoista Pariisin MM-kisoissa tuloksella 773 cm. Seuraavana vuonna hän karsiutui Budapestin sisäratojen MM-kisoissa.[2]

Méliz oli toistamiseen seitsemäs olympialaisissa hypättyään Pekingissä 2008 tuloksen 807 cm. Seuraavana vuonna hän karsiutui Berliinin MM-kisoissa, mutta Barcelonan EM-kisoissa 2010 hän oli yhdestoista tuloksella 790 cm. Samalla tuloksella hän oli kuudes Pariisin sisäratojen EM-kisoissa 2011, mutta karsiutui myöhemmin samana vuonna Daegun MM-kisoissa. Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 hän sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 750 cm ja myöhemmin samana vuonna Helsingin EM-kilpailuissa hän sijoittui toiseksi tuloksella 821 cm.[2]

Mélizin ennätys on 843 cm, jonka hän hyppäsi Jenassa 3. kesäkuuta 2000. Sisäradoilla hän on hypännyt 821 cm Madridissa 16. helmikuuta 2000.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.