Luettelo Wolfgang Amadeus Mozartin teoksista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli on valikoima Wolfgang Amadeus Mozartin sävellyksistä, täydellinen luettelo on artikkelissa Köchelin luettelo.

Wolfgang Amadeus Mozart (27. tammikuuta 17565. joulukuuta 1791) oli tuottelias säveltäjä, joka sävelsi lähes kaikkia aikansa musiikin lajityyppejä.

Hänen ihailtuimpiin teoksiinsa kuuluvat oopperat, pianokonsertot ja sinfoniat sekä jousikvartetot ja -kvintetot. Mozart sävelsi myös soolopianoteoksia, muuta kamarimusiikkia, messuja ja muuta kirkkomusiikkia sekä loputtoman määrän tansseja, divertimentoja ja muuta aikansa kevyttä viihdettä.

Joistakin Mozartin teoksista on erillinen artikkeli, ja niihin on linkki tältä sivulta.

Mozartin teosten luetteloinnista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkintä ”KV” viittaa Köchelin luetteloon, joka on Ludwig von Köchelin laatima kronologinen (sävellysajankohdan mukaan järjestetty) luettelo Mozartin teoksista. Luetteloa on uudistettu useita kertoja, mikä on johtanut joidenkin numeroiden epämääräisyyteen.

Alla olevassa luettelossa sävellykset on järjestetty temaattisesti eli teostyypin mukaan. Kaikilla Mozartin teostyypeillä ei ole yleisesti hyväksyttyä numerointia: Köchel numeroi ainoastaan sinfoniat (1–41), pianokonsertot (1–27, jättäen pois joitakin varhaisia Mozartin transkriptioita) ja eräitä muita tyyppejä; toisaalta esimerkiksi jousikvartetoilla ja useimmilla muilla kamarimusiikkiteoksilla ei ole vastaavaa yleisessä käytössä olevaa numerointia.

Vain muutamilla Mozartin sävellyksillä on opusnumero, sillä kovin montaa Mozartin sävellystä ei julkaistu hänen elinaikanaan; hänen teostensa luettelointi opusnumeron mukaan on siksi epäkäytännöllistä.

Sinfoniat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozartin sinfoniatuotanto kattaa 24 vuoden ajanjakson, 17641788. Uusimpien tutkimusten mukaan Mozart kirjoitti yhteensä jopa 68 kokonaista sinfoniaa, vaikka perinteinen numerointi käsittää 41 sinfoniaa. Alkuperäistä numerointia kuitenkin noudatetaan vieläkin niin, että hänen viimeisen sinfoniansa numero on edelleen 41. Säveltäjä muokkasi uudelleen joitakin sinfonioita (KV 297, 385, 550) ensimmäisen version jälkeen.

Lapsuuden sinfoniat (1764–1771)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä ovat Mozartin lapsuusajan numeroidut sinfoniat. Tältä ajalta on myös useita numeroimattomia sinfonioita.

Salzburgin kauden sinfoniat (1771–1781)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nämä sinfoniat jaetaan joskus ”varhaisiin” (1771–1773) ja ”myöhäisiin” (1773–1775) ja luokitellaan joskus ”saksalaisiksi” (menuetin kera) tai ”italialaisiksi” (ilman menuettia). Ainoatakaan ei painettu Mozartin elinaikana.

Vaikkei niitä ole numeroitu sinfonioina, kolmiosaisen italialaisen alkusoiton tyyliin sävelletyt kolme divertimentoa KV 136–138 luetaan joskus mukaan Salzburgin sinfonioihin.

Myöhäiset sinfoniat (1781-1791)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien ajan tämä luokiteltiin Mozartin sinfoniaksi, mutta myöhempi tutkimus on paljastanut sen olevan Michael Haydnin sävellys, johon Mozart kirjoitti vain hitaan johdannon.

Kolme viimeistä sinfoniaa valmistuivat kolmessa kuukaudessa vuonna 1788. On todennäköistä että Mozart aikoi julkaista ne yhtenä opuksena, vaikka ne jäivätkin julkaisematta hänen elinaikanaan. Yksi tai kaksi niistä on saatettu esittää Leipzigissa 1789.

Konsertot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pianokonsertot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozartin teokset pianolle ja orkesterille numeroidaan 1–27. Neljä ensimmäistä konserttoa ovat varhaisteoksia. Niiden osat ovat sovituksia aikalaissäveltäjien (Raupach, Honauer, C.P.E. Bach) pianosonaateista. 7. pianokonsertto on kolmelle pianolle ja 10. pianokonsertto kahdelle pianolle. Loput 21 ovat omaperäisiä sävellyksiä soolopianolle ja orkesterille. Mozart sävelsi niistä viisitoista vuosina 17821786, mutta viimeisen viiden elinvuotensa aikana hän sävelsi enää kaksi pianokonserttoa.

Viulukonsertot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisi viulukonserttoa on kirjoitettu myöhäisteini-iässä Mozartin vielä kierrellessä isänsä kanssa Eurooppaa, matkasäveltäjälle poikkeuksellisena saavutuksena. Mozartin viulukonserttojen erityispiirteitä ovat huomattavan kauniit melodiat ja viulun ilmaisullisten ja teknisten mahdollisuuksien taitava käyttö, vaikka Mozart ei hyödyntänytkään kaikkia viulun mahdollisuuksia kuten muut (esimerkiksi Beethoven ja Brahms) hänen jälkeensä. (Alfred Einstein huomauttaa että serenadien viulukonserttomaiset jaksot ovat virtuoottisempia kuin viulukonsertoiksi merkityt teokset.)

Käyrätorvikonsertot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljä käyrätorvikonserttoa ovat soitetuimpia lajissaan ja muodostavat merkittävän osan useimpien käyrätorven soittajien ohjelmistosta. Mozartin sanotaan kirjoittaneen ne ystävälleen ja elinikäiselle toverilleen Joseph Ignaz Leitgebille. Konsertot, erityisesti neljäs, on kirjoitettu virtuoosikappaleiksi joissa solisti pääsee esittelemään taitojaan laajasti. Mozartin aikana käyrätorvessa ei vielä ollut venttiilejä, mikä teki siitä erittäin vaikean instrumentin.

Käyrätorvikonserttoja luonnehtii elegantti ja humoristinen dialogi solistin ja orkesterin välillä. Monet alkuperäiskäsikirjoituksista sisältävät kantaesityksen solistille suunnattuja vitsejä.

Numerostaan huolimatta tämä on sävelletty viimeisenä. Toisen osan lienee viimeistellyt Mozartin kuoleman jälkeen hänen oppilaansa Franz Xaver Süssmayr.
Osat: Allegro, Romanssi ja Rondo.
Tämän konserton Rondo on ehkä Mozartin käyrätorvikonserttojen osista kuuluisin.
Mozart käytti alkuperäiskäsikirjoituksessaan monivärisiä musteita, ehkä hämätäkseen esittäjää.

Muita konserttoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvin omaperäinen kahden hyvin erilaisen instrumentin yhdistelmä.
Oboekonserton sovitus.

Sinfonia concertantet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellyksen autenttisuus on kyseenalainen, sillä Mozartin käsikirjoitusta ei ole. Todennäköisesti alkuperäinen instrumentaatio oli erilainen.lähde?

Soolopianomusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozartin varhaisimmat sävellykset olivat pianosonaatteja ja muita pianokappaleita, koska hän sai musiikkikasvatuksensa pianolla. Melkein kaikki Mozartin pianoteokset oli tarkoitettu hänen itsensä tai hänen sisarensa soitettaviksi. Esimerkkejä hänen varhaisimmista töistään on Nannerlin nuottikirjassa. Vuosina 1782 - 1786 Mozart kirjoitti 20 teosta soolopianolle, mukaan lukien sonaatteja, muunnelmia, fantasioita, sarjoja, fuugia, rondoja sekä nelikätisiä ja kahdelle pianolle sävellettyjä kappaleita.

  1. Andante C-duuri, KV 1a
  2. Allegro C-duuri, KV 1b
  3. Allegro F-duuri, KV 1c
  4. Menuetti F-duuri, KV 1d
  5. Menuetti G-duuri, KV 1e
  6. Menuetti C-duuri, KV 1f
  7. Menuetti F-duuri, KV 2
  8. Allegro B-duuri, KV 3
  9. Menuetti F-duuri, KV 4
  10. Menuetti F-duuri, KV 5
  11. Allegro C-duuri, KV 5a
  12. Andante B-duuri, KV 5b

Kamarimusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viulumusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozart kirjoitti musiikkia myös pianolle ja viululle (16 kokonaista sonaattia, useita fragmentteja ja kaksi sarjaa muunnelmia), joissa – etenkin kypsän kauden teoksissa – piano ei ainoastaan säestä toista instrumenttia vaan rakentaa sen kanssa dialogin.

Lapsuuden viulusonaatit (1763–66)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kypsän kauden viulusonaatit (1778–88)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muunnelmia viululle ja pianolle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jousiduot ja -triot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jousikvartetot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Milanon kvartetot, KV 80 ja KV 155-160 (1770-1773)

Tämä sarja kolmiosaisia jousikvartettoja on kiinnostava sikäli kun teoksia voidaan pitää myöhäisempien, täydellisempien kvartettojen esiasteina.

Wienin kvartetot, KV 168-173 (1773)

Wienin kvartetot ovat tyylillisesti huomattavasti edeltäjiään kehittyneempiä. Mozartin uskotaan kuulleen Wienissä Joseph Haydnin kvartetot opus 17 ja 20, ja olleen niistä syvästi vaikuttunut. Vaikka Mozart ehkä koettaakin näissä teoksissa jäljitellä vanhempaa kollegaansa, hän ei vielä pääse Haydnin tasolle tässä vaikeassa musiikin lajissa.

Haydn-kvartetot KV 387, 421, 428, 458, 464, 465, Opus 10 (1782–1785)

Mozart alkoi taas säveltää kvartettoja muutettuaan Wieniin 1780-luvun alussa ja ystävystyttyään Haydnin kanssa. Haydnin juuri julkaisemaa kuuden kvarteton sarjaa opus 33 on pidetty kimmokkeena joka sai Mozartin palaamaan kvartettojen pariin. Näitä kvartettoja pidetään lajityyppinsä parhaimmistoon kuuluvana.

Jousikvartetto nro 20 D-duuri (”Hoffmeister”), KV 499 (1786)

20. jousikvarteton ja preussilaiskvartetot julkaisi Franz Anton Hoffmeister. Mozartin kolme viimeistä kvartettoa on omistettu Preussin kuninkaalle Fredrik Vilhelm II:lle, ja niitä yhdistää kuninkaan itsensä soittaman sello-osan cantabile (laulava) luonne, soinnin kauneus ja eri instrumenttien välinen tasapaino.

Preussilaiskvartetot KV 575, 589, 590 (1789-1790)

Jousikvintetot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozart sävelsi kuusi jousikvintettoa (KV 174, 406, 515, 516, 593 ja 614) kahdelle viululle, kahdelle alttoviululle ja sellolle. Charles Rosenin mukaan ”vallitsee yhteisymmärrys siitä että Mozartin jousikvintetot kahdelle alttoviululle ovat hänen suurin saavutuksensa kamarimusiikin alalla.”[1]

Transkriptio aikaisemmasta puhallinserenadista ”Nacht Musique” (KV 388).

Muu kamarimusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serenadit, divertimentot ja muut orkesteriteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinfonioiden lisäksi Mozart kirjoitti orkesterille useita divertimentoja, notturnoja, serenadeja, kassaatioita, marsseja ja tansseja. Mozart sävelsi teoksia jousiyhtyeille (kuten varhaiset divertimentot KV136–138) ja puhallinyhtyeille sekä erilaisille jousten ja puhaltimien yhdistelmille.

Serenadi Gran Partita (KV 361) on Mozartin huomattavin puhallinteos. Orkesterin kokoonpanoon kuuluu 2 oboeta, 2 klarinettia, 2 basettitorvea, 4 käyrätorvea, 2 fagottia ja 2 bassosoitinta (kontrafagotti tai kontrabasso).

Mozart jätti jälkeensä valtavan tuotannon orkesteritansseja, mukaan lukien yli sata menuettia sekä kontratansseja ja ”saksalaisia tansseja” (deutcheja ja ländlereitä).

Menuettien säveltämisessa Mozart noudatti useimmiten Haydnin esimerkkiä, mieltyen tanssin hitaaseen luonteeseen. Useimmat deutchet ja ländlerit sävellettiin Wienin julkisiin tanssiaisiin. Myös kontratanssit ovat pääasiassa Wienin tuotantoa, ja joillakin niistä on ohjelmallinen nimi kuten Il Temporale KV 535, La Bataille KV 600 ja Canarino KV 602 jne.

  • Eine kleine Nachtmusik (Serenadi nro 13 jousikvartetolle ja kontrabassolle KV 525)
  • Serenadi ”Gran Partita” (Serenadi nro 10 puhaltimille B-duuri KV 361)
  • Divertimentoja (esimerkiksi 2 huilulle, 5 trumpetille ja 2 patarummulle, KV 188/240b)
  • Divertimentot, KV 136–138 (1772)
Vaikka divertimentot KV 136–138 onkin joskus luettu jousikvartetoihin, ne ovat oikeastaan kolmiosaisia italialaisia alkusoittoja.
  • Divertimento kahdelle käyrätorvelle ja jousille ”Ein musikalischer Spass”, KV 522

Kirkkomusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozartin kirkkomusiikkituotanto koostuu lähinnä vokaaliteoksista, vaikka joitakin instrumentaalikappaleitakin on kuten vuosien 1767 ja 1780 välillä sävelletty Sonate da Chiesa 2 viululle, kontrabassolle ja uruille.

Mozartin kirkkomusiikissa on rikas tyylillinen mosaiikki: gregoriaaninen laulu kohtaa ankaran kontrapunktin, ja jopa oopperamaisiakin elementtejä esiintyy. Tyylin ykseys ja yhtenäisyys leimaavat koko hänen kirkkomusiikkituotantoaan.

Tähän tyylilajiin luetaan niiden liturgisen luonteen vuoksi myös vapaamuurariloošille tehdyt sävellykset kuten kantaatti ”Laut Verkünde unsre Freude”, KV 623 (jonka aitous on tosin epävarma) ja Maurerische Trauermusik, KV 477.

Messut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozartin sakraalimusiikkiin sisältyy 18 messua, mukaan lukien Waisenhaus-messu c-molli, KV 139/47a, pääosin Salzburgissa sävellettyjä missa brevis -tyyppisiä messuja (KV 167, 192, 194, 195 ja 220 Spatzenmesse), Kruunajaismessu KV 317, ”Suuri” c-mollimessu KV 427/417a (joka jäi keskeneräiseksi sillä Credo jäi puolitiehen ja Agnus Dei puuttuu) ja Mozartin viimeiseksi jäänyt teos, Requiem d-molli KV 626.

Muu kirkkomusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Messujen lisäksi Mozartin kirkkomusiikkituotanto sisältää kyrieitä, offertoriumeja, antifoneja ja motetteja kuten Exultate, Jubilate KV 165.

Oopperat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mozart sävelsi ensimmäisen näyttämöteoksensa 1767, mutta täysimittainen ooppera ei Salzburgin yliopiston kevätjuhlanäytelmän väliaikaviihdykkeeksi sävelletty intermezzo Apollo et Hyacinthus vielä ole.
Ensimmäiseen yritykseen verrattuna saksankielinen singspiel Bastien und Bastienne tuotti aivan erilaisen tuloksen. Nuori muusikko pystyi jo hallitsemaan tekstiä ja hänen musiikkinsa säteilee pastoraalista iloa ja spontaania haltioitumista.
La finta sempliceä voidaan pitää Mozartin ensimmäisenä – vain osittain onnistuneena – opera buffana.
Ensimmäiset italiankieliset oopperat Mitridate, re di Ponto, Ascanio in Alba, Il sogno di Scipione ja Lucio Silla sävellettiin Milanosta ja Salzburgista saatujen tilausten johdosta. Näissä teoksissa Mozart osoittaa vielä tiettyä kömpelyyttä liikkuessaan perinteisen opera serian parissa. Libretot ovat usein draamallisesti heikkoja ja juoneltaan epäuskottavia. Siitä huolimatta oopperoissa voi kuulla erehtymättömästi mozartmaiset merkit vaikka paino, substanssi ja muodon täydellisyys eivät vielä olekaan Mozartin myöhemmin saavuttamalla tasolla.
Oratorion aihe on Juuditin kirjasta.
Mozart palasi opera buffan pariin La finta giardinierassa. Libretto on tässäkin oopperassa heikko, mutta henkilöt eivät enää ole luonnosmaisia vaan aidosti yksilöllisiä ja musiikin tukemia.
Useita vuosia ensimmäisen singspielinsä jälkeen Mozart palasi tyylilajin pariin oopperassa Die Entführung aus dem Serail (Ryöstö seraljista) ja lopulta vielä toiseksi viimeisessä oopperassaan Die Zauberflöte (Taikahuilu).
Le nozze di Figaro (Figaron häät) on ensimmäinen kolmesta suuresta oopperateoksesta, jotka Mozart sävelsi Lorenzo da Ponten librettoihin.
Da Ponte -trilogia jatkui oopperoilla Don Giovanni ja Così fan tutte. Molemmat käsittelevät miehen ja naisen välistä rakkautta, vaikkakin aivan eri tavoin.
Die Zauberflöte (Taikahuilu) on saanut osakseen kritiikkiä Emanuel Schikanederin nimissä kulkevan librettonsa absurdeista käänteistä. Ensiesitys ei ollut järin menestyksekäs, mutta ajan myötä teos on noussut yhdeksi Mozartin suosituimmista oopperoista.

Ääninäytteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rosen, Charles: The Classical Style: Haydn, Mozart, Beethoven: sivu 264. New York: Norton, 1997. ISBN 0-393-31712-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]