Tämä on lupaava artikkeli.

Suomen väestö

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Väestötiedot
vuonna 2022
Väkiluku 5 563 197[1]
Väentiheys 18,3[1] / km²
Väestönkasvu 0,3[1] %
Syntyvyys 8,9[2] / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 10,6[3] / 1 000 henkilöä
Elinajanodote 81,81 vuotta[4]
 -miehet 79,15 vuotta[4]
 -naiset 84,46 vuotta[4]
Hedelmällisyysluku 1,32[5]
Lapsikuolleisuus 1,8 [6] / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto 4,1[7] / 1 000 henkilöä
HIV:n levinneisyys
aikuisväestössä
<0,1 %
Lukutaitoisia 100 % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä 43,6[1] vuotta
0–14-vuotiaat 15,4 %[1]
15–64-vuotiaat 61,6 %[1]
65 vuotta täyttäneet 23,1 %[1]
Suomen väestötiheys maakunnittain, asukasta neliökilometriä kohden.

Suomen väestö koostuu Suomen asukkaista, joiden määrä, eli Suomen väkiluku, oli 31. joulukuuta 2023 kaikkiaan 5 604 558 henkeä.[8] Pääosa väestöstä on etnisesti suomalaisia. Väestöstä 85,9 prosenttia puhui vuoden 2022 lopussa äidinkielenään suomea ja 5,2 prosenttia ruotsia. Vieraskielisten osuus väestöstä oli 8,9 prosenttia ja ulkomaalaistaustaisten 9,1 prosenttia. Samaan aikaan maassa asui noin 324 000 ulkomaan kansalaista, ja heidän osuutensa väestöstä oli 5,8  prosenttia.[8] Suurimmat ulkomaalaisten ryhmät olivat virolaiset, venäläiset, irakilaiset sekä kiinalaiset.[9]

Suomi on yksi Euroopan harvimmin asutuista maista; väestötiheys on suhteellisen alhainen, noin 18  hmistä neliökilometrillä.[10] Väestö on jakaantunut maantieteellisesti hyvin epätasaisesti – suurin osa väestöstä elää rannikon tuntumassa, maan etelä- ja lounaisosissa. Yli miljoona henkeä asuu pääkaupunkiseudulla. Lapissa asuu keskimäärin vain kaksi ihmistä neliökilometrillä.

Suomi on uskonnon ja äidinkielen suhteen varsin homogeeninen maa, sillä 85,9 prosenttia maan kansalaisista on suomenkielisiä ja 65,2 prosenttia kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon.[8] Suurimman kielivähemmistön muodostavat suomenruotsalaiset, joita asuu etenkin Uudellamaalla, Ahvenanmaalla ja Pohjanmaan rannikolla.

Suomen väestö on verrattain korkeasti koulutettua. Vuonna 2022 Suomen 15 vuotta täyttäneestä väestöstä 74,7 prosenttia oli suorittanut jonkin peruskoulun jälkeisen tutkinnon.[11]

Määrä Vuosi
Väestö yhteensä 5 604 558[8] 12/2023
Väestö (miehet) 2 774 424
Väestö (naiset) 2 830 134
Kokonaishedelmällisyysluku 1,26[12] 2023
Kaupungistumisaste 87,2 %[13] 2023

Väestön rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen väestöpyramidi 2020.

Vuoden 2023 lopussa Suomessa oli yhteensä 5 604 558 asukasta, joista 2 774 424 oli miehiä ja 2 830 134 naisia[14]. Väkiluku kasvoi 40 588 henkilöllä. Elävänä syntyneitä oli 43 320, kuolleita 61 106, uusia maahanmuuttajia 71 918 ja maastamuuttajia 13 422[14]. Suomen kansalaisuuden sai yhteensä 13 077 henkeä.[15]

Suomen suuret ikäluokat ovat vuosina 1945–1949 syntyneitä. Tuolloin syntyi vuosittain yli 100 000 lasta. Seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana Suomen väestörakenne muuttuu ennusteiden mukaan merkittävästi. Vuoden 2021 väestöennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneitä on vuonna 2070 jo 32,8 prosenttia väestöstä[16], kun vastaava väestöosuus vuoden 2023 joulukuussa oli 23,4 prosenttia.[8]

Asuinpaikat ja asumismuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestötiheys on Suomessa korkeinta Uudellamaalla: 188,4 henkilöä neliökilometrillä. Matalinta väestötiheys on Lapin maakunnassa, vain 1,9 henkilöä neliökilometrillä.[10]

Omakotitaloissa asuu 49 prosenttia suomalaisista.[17] Noin 1,3 miljoonaa henkeä asuu yksin. Vuosina 1992–2002 yksin asuvien määrä kaksinkertaistui. Liki puolessa Suomen asuinrakennuksista asuu vain yksi ihminen. Yksinasuvilla on muuta väestöä alempi tulotaso, joka selittyy sillä, että yksinasuvat ovat usein opiskelijoita tai eläkeläisiä. Kaikki yksin asuvat eivät kuitenkaan ole pienituloisia, sillä moni keski-iässä oleva ja työssäkäyvä asuu yksin. Näin ollen yksin asuvista ei voi puhua yhtenä ryhmänä.[18]

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Taajamat Suomessa

Vuoden 2022 lopussa 86,9 prosenttia väestöstä asui taajamissa.[19] Taajamia oli yhteensä 705, ja niiden maapinta-ala oli yhteensä 6 949,92 neliökilometriä. Yli viisi kuudesta suomalaisesta asui siis alueella, joka on ainoastaan 2,3 prosenttia koko maan maapinta-alasta.[20]

Suurimmat kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen kaupungit

Suomessa on yhdeksän yli sadantuhannen asukkaan kaupunkia. Kuudesta yli 200 000 asukkaan kaupungista kolme, Helsinki, Espoo ja Vantaa, muodostavat noin 1,2 miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudun.[21]

Suomen 10 suurinta kaupunkia 2023[22]
Kaupunki Väkiluku 31.12.2023 Muutos 2023 (%)
Helsinki 674 963 1,5
Espoo 314 152 2,9
Tampere 255 066 2,4
Vantaa 247 447 1,9
Oulu 214 651 1,3
Turku 201 889 2,0
Jyväskylä 147 821 1,3
Kuopio 124 011 1,2
Lahti 120 700 0,4
Pori 83 117 –0,2

Kieliryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen kielet

Kielten asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalealla värillä yksikielisesti suomenkieliset kunnat, rannikon kaksikieliset kunnat turkoosilla (suomi enemmistökielenä) ja sinisellä (ruotsi enemmistökielenä) sekä yksikielisesti ruotsinkielinen Ahvenanmaa tummansinisellä. Punaisella kunnat, joissa saamelaiskielillä on virallinen asema.

Suomen kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi. Kansalliskieliä on oikeus käyttää valtion ja kaksikielisten kuntien viranomaisten kanssa asioidessa. Saamenkielisillä on oikeus käyttää saamen kieltä tuomioistuimissa sekä asioidessaan saamelaisalueen viranomaisten ja eräiden valtion viranomaisten kanssa.[23]

Suomen kielilain mukaan kunnat voivat olla yksi- tai kaksikielisiä – määritelmä riippuu kielten puhujamääristä kunnassa. Useimmat kunnat ovat suomenkielisiä. Vuoteen 2014 asti manner-Suomessa oli kolme yksikielisesti ruotsinkielistä kuntaa, mutta valtionosuusjärjestelmän muutosten rohkaisemana nämäkin kunnat muuttuivat kaksikielisiksi.[24][25] Ahvenanmaan itsehallintolain mukaan kaikki ahvenanmaalaiset kunnat ovat ruotsinkielisiä,[26] vaikka Ahvenanmaalla asuvista äidinkieleltään suomenkielisiä on vajaat 5 prosenttia (2022).[8]

Äidinkielten puhujamäärät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen väestö äidinkielittäin vuonna 2022:[8]

Kieli Väestöosuus
suomi 85,89 %
ruotsi 5,16 %
venäjä 1,68 %
saame 0,04 %
muut 7,23 %

Suomenkieliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa puhuttava suomi jakautuu useisiin murteisiin. Niiden pääryhmät ovat itä- ja länsimurteet. Ne voi erottaa toisistaan kirjakielen d:n avulla: länsimurteissa sen korvaa r tai l.[27]

Suomen kielen puhujamäärä oli suurimmillaan vuonna 2013 ja vuoteen 2022 se laski noin 90 000 hengellä.[28][29][30]

Suomenruotsalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomenruotsalaiset

Suurin osa Suomen ruotsinkielisistä asuu Uudellamaalla ja Pohjanmaan rannikolla, Ahvenanmaalla sekä Varsinais-Suomessa. Esimerkiksi Pohjanmaalla sijaitsevan Luodon – ruotsiksi Larsmon – kunnassa asukkaista 92 prosenttia on ruotsinkielisiä.[31] Vuonna 2014 vieraskielisten määrä ylitti ruotsinkielisten määrän Suomessa.[32]

Muut viralliset kielivähemmistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen laissa mainitut kielivähemmistöt ovat suomenruotsalaisten lisäksi saamelaiset, karjalaiset, romanit ja viittomakieliset.[33] Suomessa käytetään sekä suomalaista viittomakieltä että suomenruotsalaista viittomakieltä. Vuoden 2021 väestötilaston mukaan saamenkielisiä oli 2 023.[34] Romanien lukumäärää ei voi arvioida kielitiedoista, koska useimpien romanien äidinkieleksi on merkitty suomi tai ruotsi.[35]

Venäjänkieliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjänkielisistä erotetaan joskus omaksi ryhmäkseen niin sanotut vanhavenäläiset eli niiden venäläissukujen edustajat, jotka ovat asuneet Suomessa useiden sukupolvien ajan. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto on arvostellut jakoa vanhavenäläisiin ja uusvenäläisiin perusteettomana ja harhaanjohtavana, sillä näillä käsitteillä ei ole selkeitä määritelmiä.[36] THL arvioi vuonna 2012 Suomen 62 554 venäjänkielisestä vanhavenäläisiin kuuluvan noin 5 000.[37]

Tilastokeskuksen mukaan liki puolet Suomen venäjänkielisistä on Inkerin alueen suomalaisia eli inkeriläisiä tai suomensukuisten kansojen edustajia.[38] Näin on siksi, että inkeriläisiä on pakolla venäläistetty Neuvostoliitossa ja Venäjällä, josta he ovat muuttaneet Suomeen.[39][40]

Vuoden 2021 lopussa Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Ahvenanmaan maakunnissa ruotsinkielisiä oli enemmän kuin venäjänkielisiä. Muissa maakunnissa asui enemmän venäjän- kuin ruotsinkielisiä.[41]

Etnisyys ja kansalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etniset ryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ei tilastoida etniseen ryhmään kuulumista, mutta väestötilastossa on eräitä etnistä taustaa kuvaavia muuttujia, kuten äidinkieli ja syntymämaa. Kansainvälisen väestölaskentasuosituksen mukaan etnisyys perustuu etnisen ryhmän omaan käsitykseen historiallisesta ja alueellisesta tai valtiollisesta alkuperästä, ja etnisyystiedon tulisi aina perustua henkilön omaan ilmoitukseen. Koska Suomessa väestölaskenta tehdään rekistereiden pohjalta, Suomi ei voi tuottaa virallista tilastoa etnisistä ryhmistä.[35]

Suomessa on selvitetty etnistä taustaa viimeksi vuoden 1970 väestönlaskennassa, jolloin laskettiin romanien ja saamelaisten määrä. Silloin saamelaisena pidettiin henkilöä, jonka ensiksi oppima kieli oli saame. Tämän lisäksi saamelaisiksi luettiin ne, joiden vanhemmista tai isovanhemmista jollakin ”on tai on ollut saamenkieli ensimmäisenä kielenään”. Lisäksi tutkimuksessa hyväksyttiin saamelaisiksi joitakin ”yleisen käsityksen mukaan saamelaisia henkilöitä”, vaikka yksikään vanhemmista tai isovanhemmista ei ollut saamenkielinen. Näillä perusteilla saamelaisia oli vuonna 1970 kaikkiaan 3 936.[35]

1990-luvun puolivälissä tehtyjen arvioiden mukaan saamelaisia oli noin 5 800, romaneja 6 000–7 000, juutalaisia 1 400 ja tataareja noin 900. Arvio saamelaisten määrästä poikkeaa selvästi Tilastokeskusken lukemista (yllä), muista ryhmistä ei ole Tilastokeskuksen arvioita.[42] Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2015 julkaiseman arvion mukaan romaneja oli 10 000–12 000, saamelaisia noin 6 000–10 000 ja tataareja noin 900.[37]

Ulkomaalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2022 Suomessa asui 323 686 ihmistä, joilla oli jonkun muun maan kansalaisuus kuin Suomen[43]. Heistä 16 prosenttia oli virolaisia ja 10 prosenttia venäläisiä. Yli viisituhatta kansalaista oli Irakista, Kiinasta, Ruotsista, Thaimaasta, Intiasta, Afganistanista, Syyriasta, Somaliasta, Vietnamista, Turkista ja Ukrainasta. Suomen kansalaisuuden vuonna 2019 saaneiden kansallisuuksista yleisimmät olivat Venäjä, Viro, Irak, Somalia ja Afganistan[44]. Vuonna 1997 syntyneistä Suomessa asuvista nuorista aikuisista noin 7 prosentilla toinen tai molemmat vanhemmista olivat syntyneet ulkomailla.[45] Marraskuussa 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan 0–17-vuotiaista lapsista joka kymmenes oli ulkomaalaistaustainen.[45] 2020-luvulle tultaessa pääkaupunkiseudulla 30–34-vuotiaista jo joka neljäs oli ulkomaalaistaustainen.[46]

Suomeen muuttaneiden määrä on on yltänyt uuteen ennätykseen 2000-luvulla vuosina 2004–2008 (20 333[47], 21 355[47], 22 451[47], 26 029[47], 29 100 henkeä)[48], vuosina 2011–2013 (29 500[49], 31 280[50], 31 941 henkeä[47]), vuonna 2016 (34 905 henkeä)[51] ja vuonna 2021 (36 364 henkeä)[47]. Vuosina 2010–2019 nettomuutto Suomeen oli 153 602 muuttoa.[52]

Ulkomailta muutti Suomeen vuoden 2022 aikana 48 086 henkeä, eli määrä on Tilastokeskuksen mittaushistorian korkein.[53] Vuoden 2022 lopussa Suomessa asui hieman alle 6 000 alle 1-vuotiasta maahanmuuttajataustaista, kun suomalaistaustaisten alle 1-vuotiaiden määrä oli hieman alle 40 000.

Maahanmuuttajaryhmät joita yli 5 000: (Luvut perustuvat kansalaisuuteen, syntymämaahaan ja syntyperään. Mukana on sekä Tilastokeskuksen että Yhdistyneiden kansakuntien tuottamia lukuja)[54][55]

Uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonto Suomessa

Suomalaisista kuului evankelisluterilaiseen kirkkoon 65,2 prosenttia vuonna 2022[8]. Ortodokseja oli 1,1 prosenttia. Luterilaisten määrä on laskenut kasvavalla vauhdilla: vuonna 1900 luterilaisia oli 98 prosenttia, vuonna 1950 heitä oli 95 prosenttia ja vuonna 2000 enää 85 prosenttia. Ortodoksien osuus on pysynyt samana 1990-luvulta asti.[56] Kirkkoon kuuluvista suomalaisista kuusi prosenttia käy kirkossa vähintään kerran kuukaudessa. Kirkossa käyminen on vähentynyt 2000-luvulla.[57]

Kolmanneksi suurin uskonnollinen ryhmä on helluntaiherätys, johon kuuluu noin 45 000 jäsentä ja joka on siten Suomen vapaakristillisistä yhteisöistä suurin.[58] Perinteisesti Suomen helluntaiherätys on toiminut yhdistyspohjaisena, eikä siksi näy uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmääriä vertailevissa tilastoissa. Vuonna 2002 helluntailaisille rekisteröitiin uskonnollinen yhdyskunta, Suomen Helluntaikirkko, mutta siihen kuuluu edelleen vain vähemmistö helluntailaisista.[59][60]

Rekisteröityneet yli tuhannen jäsenen uskonnolliset yhdyskunnat vuoden 2018 lopussa:[61]

  1. Jehovan todistajat 17 303
  2. Suomen Vapaakirkko 15 067
  3. Katolinen kirkko Suomessa 14 354
  4. Suomen Helluntaikirkko 11 237
  5. Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta 3 374
  6. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko 3 275
  7. Suomen Adventtikirkko 3 071
  8. Helsinki Islam Keskus 2 888
  9. Suomen Islamilainen Yhdyskunta 1 772
  10. Tampereen Islamin Yhdyskunta 1 604
  11. Suomen Baptistikirkko 1 568
  12. Pohjois-Suomen Islamilainen Yhdyskunta 1 028

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koulutus Suomessa
15 vuotta täyttäneiden suomalaisten koulutusaste vuonna 2013.[62]

Suomen väestö on verrattain korkeasti koulutettua. Vuoden 2022 lopussa Suomen 15 vuotta täyttäneestä väestöstä 74,7 prosenttia oli suorittanut jonkin peruskoulun jälkeisen tutkinnon: 41,4 prosenttia keskiasteen, 32,2 prosenttia korkeakouluasteen ja 1,1 prosenttia tutkijakoulutusasteen.[11]

Kansanterveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kroonisiksi kansantaudeiksi katsotaan sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, astma ja allergia, krooniset keuhkosairaudet, syöpäsairaudet, muistisairaudet, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja mielenterveyden ongelmat.[63]

Miesten ja naisten elinajanodote oli Suomessa vuonna 2021 Euroopan unionin keskiarvon yläpuolella[64]. Miesten ja naisten välinen kuolleisuusero on Suomessa suuri verrattuna useimpiin muihin läntisen Euroopan maihin.[65] Vuoden 2021 tietojen mukaan suomalaisten elinajanodote on edelleen jatkanut nousuaan ja oli 81,9 vuotta. Se oli 2021 korkeampi kuin esim. Tanskassa, Portugalissa, Alankomaissa, Kyproksella ja Itävallassa.[64] Miesten elinajanodote 79,3 vuotta oli noin kaksi vuotta lyhyempi kuin Ruotsissa ja Norjassa ja toisaalta sama kuin Tanskassa.

Suomalaisten yleisimmät kuolinsyyt vuonna 2022 olivat[66]

  1. Verenkiertoelinten sairaudet (31 %)
  2. Kasvaimet (21 %)
  3. Dementia, Alzheimerin tauti (19 %)
  4. Covid-19-virusinfektio (7 %)
  5. Tapaturmat (4 %)
  6. Hengityselinten sairaudet (3 %)
  7. Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys (3 %)

Väestön kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen asutushistoria
Suomen väkiluku 1200-2019[67][68][69][70][71]
Vuosi   Väestö
1200-luku 65 000
1571 300 000 +361.5%
1650 450 000 +50.0%
1695 500 000 +11.1%
1721 391 000 −21.8%
1750 421 000 +7.7%
1760 491 000 +16.6%
1770 561 000 +14.3%
1780 663 000 +18.2%
1790 705 600 +6.4%
1800 832 700 +18.0%
1810 863 300 +3.7%
1820 1 177 500 +36.4%
1830 1 372 100 +16.5%
1840 1 445 600 +5.4%
1850 1 636 900 +13.2%
1860 1 746 700 +6.7%
1870 1 768 800 +1.3%
1880 2 060 800 +16.5%
1890 2 380 100 +15.5%
1900 2 655 900 +11.6%
1910 2 943 400 +10.8%
1920 3 147 600 +6.9%
1930 3 462 700 +10.0%
1940 3 695 617 +6.7%
1950 4 029 803 +9.0%
1960 4 446 222 +10.3%
1970 4 598 336 +3.4%
1980 4 787 778 +4.1%
1990 4 998 478 +4.4%
2000 5 181 000 +3.7%
2010 5 375 276 +3.7%
2020 5 533 793 +2.9%

Esihistoriallinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen alueen asutus alkoi. Saamelaisten esivanhemmat muodostivat todennäköisesti Suomen alkuperäisen väestön[72]. Kivi- ja pronssikaudella Suomen asukasluku oli vielä hyvin pieni, ja rautakaudellakin se on luultavasti ollut vain joitakin kymmeniä tuhansia.

Keskiajalta 1700-luvulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla väestö kasvoi ja ensimmäiset kaupungit syntyivät etelän rannikkoseuduille. 1500-luvun lopulla Suomen alueella eli arvioiden mukaan noin 300 000–350 000 ihmistä. 1770-luvulla asukasluku oli 580 000 ja vuonna 1810 runsaat 860 000 henkeä. Kaupungeissa asui heistä 48 000, aatelistoon kuului 2 500 ja papistoon noin 5 000 henkeä. Nopeasti kasvavaan aatelittomaan säätyläisväestöön kuului virkamiehiä, maanmittareita ja tilanomistajia – heitä oli yhteensä 15 000 henkeä. Talonpoikaistaloja oli runsaat 58 000 ja torppia 24 000. Itselliset ja muut tilattomat muodostivat noin 19 000 hengen ryhmän.[73]

Venäjän vallan ajasta nykyaikaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulla väestö alkoi kasvaa ennennäkemättömän voimakkaasti, mutta toisaalta väestönkasvua hillitsivät tartuntataudit, kuten kolera, 1860-luvun katovuodet ja 1900-luvulle siirryttäessä myös siirtolaisuus. Suurin väestötappiovuosi oli vuosi 1868, jolloin väestö väheni 96 000 henkilöllä nälänhädän takia.[74]

Ikäluokat kasvoivat 1930-luvulla 60 000 lapsesta yli 75 000 lapseen, mutta ne pienenivät jyrkästi sotavuosina, ja kasvoivat jälleen sodan jälkeen vuoteen 1949 asti. Syntyvyys oli vuosina 1930–1949 selvästi sidoksissa talouden ja elintason kehitykseen. Sodanjälkeistä vauvabuumia vahvistivat asutustoiminta ja jälleenrakennus.[75] Viimeisimmät väestötappiovuodet ovat olleet 1969 ja 1970, jolloin suomalaisia muutti joukoittain Ruotsiin.[74]

Muiden teollisuusmaiden tavoin syntyvyys ja kuolleisuus kääntyivät laskuun 1900-luvun puolivälin jälkeen, mikä on johtanut väestön nopeaan ikääntymiseen. Maahanmuuttajien osuus väestöstä on Suomessa Euroopan unionin maiden pienimpiä, vaikka se onkin noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana. Euroopan unionin maissa asuvista ihmisistä 4,84selvennä on muiden maiden kansalaisia[76]. Tilastokeskuksen väestötietojen mukaan Suomen luonnollinen väestönlisäys kääntyi vuositasolla negatiiviseksi vuonna 2016. Nettomaahanmuuton oletetaan kuitenkin pitävän väestönkasvua yllä vielä tämänkin jälkeen.[77] Esimerkiksi vuoden 2022 alkupuoliskolla Suomen väestö kasvoi pääosin maahanmuuton takia.[78]

Tilastokeskuksen vuoden 2021 ennusteen mukaan suomen väestön lukumäärä kääntyy laskuun vuonna 2034.[79] Vuonna 2027 lähes joka toisen (43,3 %) 35–64-vuotiaan espoolaisen arvioidaan olevan vieraskielinen. Espoossa vieraskielisten määrä nousee ennusteen mukaan 30 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.[80]

Vuonna 2021 Yleisradio uutisoi, että aluekehittämisen konsulttitoimiston MDI:n väestöennusteen mukaan Suomen väestönkasvu perustuu tulevaisuudessa täysin vieraskielisten määrän kasvuun. MDI:n mukaan vieraskielinen väestö kasvaa Suomessa puolella miljoonalla ihmisellä vuoteen 2040 mennessä. Maahanmuuttajataustaisten kuolleisuus on vähäistä, koska he ovat iältään nuorempia ja syntyvyyskin on suurempaa kuin kantaväestöllä. Vieraskielisiä on ennusteiden mukaan vuonna 2040 noin 900 000, kun heitä oli vuonna 2021 noin 400 000.[81]

Vuoden 2023 syksyllä Helsingin kaupunginkanslia arvioi, että vieraskielisen väestön määrän ennakoidaan kaksinkertaistuvan Uudellamaalla vuoden 2040 loppuun mennessä. Ennusteen mukaan vuonna 2030 Uudenmaan alueella on jo lähes 400 000 vieraskielistä asukasta, vuonna 2040 jo 561 600. Vuoden 2021 lopussa vieraskielisiä oli Uudellamaalla 265 000 henkeä.[82]

Maastamuutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen sadan vuoden aikana noin miljoona suomalaista on muuttanut ulkomaille. Yhdysvaltoihin lähdettiin jo 1600-luvulla, myöhemmin houkuttelivat myös Kanada, Australia, Venäjä, Ruotsi ja Norja. Ruotsiin lähdettiin parempipalkkaisiin töihin etenkin 1960- ja 1970-luvuilla. Vasta 1980-luvulta alkaen Suomeen on muuttanut enemmän ihmisiä kuin Suomesta pois.[83]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11ra.px/table/tableViewLayout1/[vanhentunut linkki]
  2. https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__synt/statfin_synt_pxt_12dr.px/table/tableViewLayout1/[vanhentunut linkki]
  3. https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__kuol/statfin_kuol_pxt_12al.px/table/tableViewLayout1/[vanhentunut linkki]
  4. a b c https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__kuol/statfin_kuol_pxt_12am.px/table/tableViewLayout1/[vanhentunut linkki]
  5. https://statfin.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__synt/statfin_synt_pxt_12dt.px/table/tableViewLayout1/
  6. https://www.tilastokeskus.fi/til/kuol/2020/kuol_2020_2021-04-23_tie_001_fi.html
  7. https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vamuu/statfin_vamuu_pxt_11ll.px/table/tableViewLayout1/[vanhentunut linkki]
  8. a b c d e f g h Reaaliaikainen väkiluku sivulta https://dvv.fi PxWeb - Valitse taulukko statfin.stat.fi. Viitattu 5.6.2023.
  9. Tunnuslukuja väestöstä muuttujina Alue, Tiedot ja Vuosi Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 27.4.2021. [vanhentunut linkki]
  10. a b Tunnuslukuja väestöstä muuttujina Alue, Tiedot ja Vuosi PxWeb. Viitattu 18.2.2023. [vanhentunut linkki]
  11. a b 15 vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen, kunnan, sukupuolen ja ikäryhmän mukaan muuttujina Vuosi, Alue, Ikä, Sukupuoli, Koulutusaste ja Tiedot PxWeb. Viitattu 31.10.2023. [vanhentunut linkki]
  12. Maahanmuuttojen määrä ennätyssuuri Suomessa vuonna 2023 - Tilastokeskus www.stat.fi. 25.1.2024. Viitattu 25.1.2024.
  13. Finland Population (2023) - Worldometer www.worldometers.info. Viitattu 19.12.2023. (englanniksi)
  14. a b Maahanmuuttojen määrä ennätyssuuri Suomessa vuonna 2023 - Tilastokeskus www.stat.fi. 25.1.2024. Viitattu 31.1.2024.
  15. Maahanmuuton tilastot 2023: Maailman konfliktien ja talouden taantuman vaikutukset maahanmuuttoon Maahanmuuttovirasto. 31.1.2024. Viitattu 31.1.2024.
  16. Väestöennuste: Väestö 31.12. muuttujina Vuosi, Sukupuoli, Ikä ja Tiedot Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat. Viitattu 9.1.2022. [vanhentunut linkki]
  17. Asuntokunnat ja asuntoväestö muuttujina Huoneiden lkm keittiö pl., Vuosi, Talotyyppi, Alue, Asuntokunnan koko ja Tiedot Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 24.3.2020. [vanhentunut linkki]
  18. Yksin asuvat suomalaiset on unohdettu, sanoo ekonomisti – näin eriarvoisuus näkyy Yle Uutiset. 16.12.2022. Viitattu 20.12.2022.
  19. Taajama-aste muuttujina Vuosi, Alue ja Tiedot PxWeb. Viitattu 22.11.2023. [vanhentunut linkki]
  20. Väestö 31.12. muuttujina Vuosi, Taajama ja Tiedot PxWeb. Viitattu 22.11.2023. [vanhentunut linkki]
  21. Väestörakenteen ennakkotiedot muuttujina Kuukausi, Alue, Sukupuoli, Ikä ja Tiedot Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 24.3.2020. [vanhentunut linkki]
  22. Väestörakenteen ennakkotiedot muuttujina Kuukausi, Alue, Sukupuoli, Ikä ja Tiedot PxWeb. Viitattu 25.1.2024. [vanhentunut linkki]
  23. Perus- ja ihmisoikeudet suomi.fi. Viitattu 5.10.2015.
  24. Ruotsinkieliset kunnat häviävät – Luotokin jatkossa kaksikielinen? Yle. 2014. Viitattu 5.10.2015.
  25. Närpiöstä voi tulla sittenkin kaksikielinen Yle. 4.5.2015. Viitattu 5.10.2015.
  26. Ahvenanmaan itsehallintolaki, 36 § Finlex. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 9.10.2015.
  27. Suomen murteet Kielitieto. KOTUS. Viitattu 5.10.2015.
  28. Räsänen, Matti: Satavuotiaan Suomen kielet Kielikello. 4/2017. Viitattu 2.11.2021.
  29. Suomen- ja ruotsinkielinen väestö ikäryhmän ja sukupuolen mukaan alueittain, 1990-2021 Tilastokeskus. Viitattu 27.5.2022.
  30. Tilastokeskus: Tilastokeskus www.tilastokeskus.fi. Viitattu 3.7.2023.
  31. Osa suomenruotsalaisista asuu paikkakunnilla, joilla lasten kaksikielisyys on vaikea säilyttää Helsingin Sanomat. Arkistoitu 7.10.2015. Viitattu 5.10.2015.
  32. Vieraskielisiä nyt enemmän kuin ruotsinkielisiä Yle Uutiset. 24.4.2014. Viitattu 27.10.2022.
  33. Vähemmistöt Suomessa suomi.fi. Viitattu 5.10.2015.
  34. Väestö 31.12. muuttujina Alue, Kieli, Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot PxWeb. Viitattu 7.1.2023. [vanhentunut linkki]
  35. a b c Etnisyystiedon merkitys kasvaa maahanmuuton lisääntyessä 2013. Tilastokeskus. Viitattu 5.10.2015.
  36. Leskinen A & Karvonen I: Venäjänkielinen vähemistö ennen, tänä päivänä ja tulevaisuudessa (s. 78) Suomen kansalliset vähemmistöt – kulttuurien ja kielten rikkautta. 2012. Vähemmistöoikeuksien ryhmän Suomen jaosto. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 20.10.2015.
  37. a b Väestöryhmät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.10.2015. [vanhentunut linkki]
  38. Jarmo Koponen: Uusi tutkimus Suomen venäläisväestöstä Uusi Suomi. Viitattu 30.6.2020.
  39. Koiviston inkeriläislausunto avasi ovet kaikille Neuvostoliiton etnisille suomalaisille Yle Uutiset. Viitattu 30.6.2020.
  40. Venäjän uralilaisten kansojen tilanne 2010 Suomen PEN. 28.1.2011. Viitattu 30.6.2020.
  41. Väestö 31.12. muuttujina Maakunta, Kieli, Ikä, Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot PxWeb. Viitattu 7.1.2023. [vanhentunut linkki]
  42. 3. Yhteiskunnalliset taustatekijät Etniset vähemmistöt ja kirjastot -Monikulttuurisuus Helsingin kaupunginkirjastossa. 1997. Arkistoitu 7.6.2014. Viitattu 5.10.2015.
  43. Väestö 31.12. muuttujina Maakunta, Kansalaisuus, Ikä, Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot PxWeb. Viitattu 22.11.2023. [vanhentunut linkki]
  44. Suomen kansalaisuuden saaneet muuttujina Edellinen kansalaisuus, Sukupuoli, Ikä, Vuosi ja Tiedot Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 21.1.2021. [vanhentunut linkki]
  45. a b Laaja tutkimus paljasti: Ulkomaalaistaustaisilla lapsilla heikommat arvosanat, enemmän mielenterveysongelmia ja huostaanottoja Yle Uutiset. Viitattu 26.11.2020.
  46. Markus Rapo: Tilastokeskus - Väestörakenne 2020 tilastokeskus.fi. Viitattu 2.6.2021.
  47. a b c d e f Muuttoliike tilastokeskus.fi. Viitattu 23.8.2022.
  48. Saari, Matti: Maahanmuuttoa ja muuttovoittoa ennätysmäärä 2008 (Muuttoliike 2008) www.stat.fi. Tilastokeskus. Viitattu 12.6.2020.
  49. Maahanmuuton vuosikatsaus 2011 Sisäasiainministeriö. Viitattu 12.6.2020.
  50. Saari, Matti: Maahanmuuttoa viime vuotta selvästi enemmän (Muuttoliike 2012) www.stat.fi. 26.4.2013. Tilastokeskus. Viitattu 12.6.2020.
  51. Nikander, Timo: Maahanmuutto uuteen ennätykseen vuonna 2016 (Muuttoliike 2016) www.stat.fi. 17.5.2017. Tilastokeskus. Viitattu 12.6.2020.
  52. Muuttoliike Muuttoliike. Viitattu 27.1.2023.
  53. Kuolleita oli historiallisen paljon Suomessa vuonna 2022 Yle Uutiset. 26.1.2023. Viitattu 27.1.2023.
  54. [1]Tilastokeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
  55. International migrant stock: The 2017 revision. UN.org.
  56. Väestö (Päivittyvä sivu) Tilastokeskus. Viitattu 4.10.2015.
  57. HS: Kirkossa käy miljoona ihmistä vähemmän kuin vuonna 2000 mtv3. 2012. Arkistoitu 7.10.2015. Viitattu 5.10.2015.
  58. Helluntailiike on selvästi tienhaarassa Ristin Voitto, 13/2016
  59. Helluntaiheratys Helluntaiseurakunnat. Arkistoitu 11.8.2014. Viitattu 19.10.2015.
  60. Haastettu kirkko: Uskonnolliset yhdyskunnat (sivu 30) evl.fi. Arkistoitu 23.9.2018. Viitattu 5.10.2015.
  61. Luettelo Suomen rekisteröidyistä uskonnollisista yhdyskunnista. Wikipedia, 20.8.2021. Artikkelin verkkoversio. fi
  62. 15 vuotta täyttänyt väestö koulutusasteen ja sukupuolen mukaan 2013 Koulutustilastot 2014. Tilastokeskus. Viitattu 30.9.2015.
  63. Yleistietoa kansantaudeista THL. Viitattu 5.10.2015.
  64. a b Määritä nimeke! ec.europa.eu. Viitattu 5.6.2023.
  65. Suomalaisten terveys kansainvälisessä vertailussa Terveyskirjasto. 2005. Arkistoitu 6.10.2015. Viitattu 5.10.2015.
  66. Kuolleisuuden kasvun syynä ennen kaikkea koronavirustauti vuonna 2022 - Tilastokeskus www.stat.fi. 5.12.2023. Viitattu 5.12.2023.
  67. Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander. Keski- ja myöhäisrautakausi. Teoksessa: Weilin + Göös: Suomen historia, osa 1. Espoo 1985. Isbn 951-35-2490-6, s. 274.
  68. Aunesluoma, Heikkonen, Ojakoski 2006 Lukiolaisen yhteiskuntatieto
  69. tacitus.nu: Population of Scandinavia tacitus.nu. Viitattu 24.5.2017. (englanniksi)
  70. https://www.tilastokeskus.fi/til/vaerak/2014/vaerak_2014_2015-03-27_tie_001_fi.html
  71. https://www.worldometers.info/world-population/finland-population/
  72. Ensimmäiset tutkimus­tulokset suomalaisten muinais­geeneistä julkistettiin: Suomen varhaisten asukkaiden perimä muistuttaa nyky­saamelaisia. HS 26.3.2018. https://www.hs.fi/paivanlehti/26032018/art-2000005614234.html
  73. Yrjö Blomstedt: Väestö- ja yhteiskuntarakenne Ruotsin vallan lopulla, s. 334–335. Teoksessa Suomen historia 4: Vapauden aika. Espoo: Weilin & Göös, 1986. ISBN 951-35-2493-0.
  74. a b Tilastokeskus: Väestönkehitys vuosina 1749–2050 (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 15.12.2013.
  75. Meinander, Henrik: Tasavallan tiellä, s. 282. Schildts Kustannus Oy, 1999. ISBN 951-50-1055-1.
  76. Väestö 31.12. muuttujina Maakunta, Kansalaisuus, Ikä, Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 15.6.2020. [vanhentunut linkki]
  77. https://pxdata.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vamuu/statfin_vamuu_pxt_002.px/table/tableViewLayout2/?rxid=8c78d5ee-d2dd-45ce-8e4f-b9b93d2c5989 pxdata.stat.fi. Viitattu 25.10.2018. [vanhentunut linkki]
  78. Suomen väkiluku kasvoi alkuvuonna – syynä maahanmuutto Ilta-Sanomat. 23.8.2022. Viitattu 23.8.2022.
  79. Väestöennuste: Väestö 31.12. muuttujina Vuosi, Sukupuoli, Ikä ja Tiedot Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat. Viitattu 27.1.2022. [vanhentunut linkki]
  80. Espoon kaupunki: Talousarvio 2018 sekä taloussuunitelma Espoon kaupunki. Espoon kaupunki. Arkistoitu 11.5.2021. Viitattu 11.4.2018.
  81. Iäkkäiden määrä kasvaa voimalla, lapsia ei synny, vieraskielisten osuus nousee – tällainen on oman kuntasi arki 20 vuoden päästä Yle Uutiset. Viitattu 2.6.2021.
  82. Joka viides puhuu muuta kuin suomea tai ruotsia Uudellamaalla vuoteen 2030 mennessä – Helsingissä etenkin kiinaa, vietnamia ja nepalia Yle Uutiset. 1.9.2023. Viitattu 7.9.2023.
  83. Lasonen J. ja muut: Suomen muuttoliike Materiaalia maahanmuuttotyötä tekeville ja heidän kouluttajilleen. 2013. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 8.10.2015. Viitattu 8.10.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskinen, Seppo ym. (toim.): Suomen väestö. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-951-662-963-9.
  • Pentikäinen, Juha & Hiltunen, Marja (toim.): Suomen kulttuurivähemmistöt. Pohjautuu teokseen Cultural minorities in Finland: An overview towards cultural policy, 1995. Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja 72. Helsinki: Suomen Unesco-toimikunta, 1997. ISBN 951-53-1699-5.
  • Aunesluoma, Juhana; Heikkonen, Esko; Ojakoski, Matti (2006). Lukiolaisen yhteiskuntatieto. WSOY.
  • Vaittinen, Risto & Vanne, Reijo: Väestörakenne ja Suomen talouskehitys. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2015, 111(3). vsk, s. 396-415. Artikkelin verkkoversio.
  • Parkkinen, Pekka: Sadantuhannen vuosiluokista suuriin ikäluokkiin. Kansantaloudellinen aikakauskirja, 1994, 90(4). vsk, s. 531–536. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen väestö.