Luettelo NHL:n ykkösvarauksista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

NHL:n varaustilaisuus (engl. NHL Entry Draft, vuoteen 1978 NHL Amateur Draft) on tilaisuus, jossa NHL:n seurat valitsevat systemaattisesti itselleen oikeudet junioripelaajiin, jotka täyttävät edellytykset pelatakseen ammattilaisjääkiekkoa NHL:ssa. Tilaisuus pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1963. Vuonna 1969 tilaisuuden sääntöjä muutettiin siten, että kuka tahansa 17–20-vuotias amatööripelaaja, joka ei jo ollut jonkun NHL-seuran sponsoroima, voitiin varata. Aiemmin ainoana edellytyksenä varaamiselle oli, että pelaaja oli yli 17-vuotias.[1] Varattujen pelaajien määrä on kasvanut vuosi vuodelta, ja vuonna 2010 varattiin 210 pelaajaa seitsemällä kierroksella.[2]

52 eri pelaajaa on varattu tilaisuuden ensimmäisenä. 40 heistä on tullut Kanadasta, kuusi Yhdysvalloista, kolme Venäjältä, kaksi Tšekistä ja yksi Ruotsista. Vuosien 1968 ja 2005 välillä jokainen ensimmäisenä varattu pelaaja on pelannut vähintään 299 ottelua NHL:ssa.[3] Kolme pelaajaa lopetti uransa pelaamatta yhtään NHL-ottelua.

Ensimmäisen varausvuoron saa tavan mukaan runkosarjassa heikoimmin sijoittunut joukkue, seuraavat varausvuorot jaetaan nekin "käänteisen menestyksen" perusteella. Näin pyritään tasoittamaan sarjan voimasuhteita antamalla heikoimmille joukkueille tilaisuus tavoitella riveihinsä lahjakkaimpia nuoria pelaajia.

Montreal Canadiens on saanut useimmin tilaisuuden ensimmäisen varauksen, varaten viisi pelaajaa vuosien 1963 ja 1980 välillä. Viisi pelaajaa on varattu OHL-joukkue London Knightsista, mikä on enemmän kuin mistään muusta joukkueesta. Yhdeksän pelaajaa on voittanut Calder Memorial Trophyn NHL:n parhaana tulokkaana: Gilbert Perreault, Denis Potvin, Bobby Smith, Dale Hawerchuck, Mario Lemieux, Bryan Berard, Aleksandr Ovetškin, Patrick Kane sekä Nathan MacKinnon. Seitsemän pelaajaa on myös valittu Hockey Hall of Fameen; Perreault, Potvin, Guy Lafleur, Hawerchuck, Lemieux, Mats Sundin sekä Mike Modano.

Ensimmäisenä varatut pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 ^  Calder Memorial Trophy -voittaja
 *  Hockey Hall of Fame -jäsen
 #  Calder Memorial Trophy -voittaja, sekä Hockey Hall of Fame -jäsen
 ¤  Ei koskaan pelannut NHL:ssa [4]
2009: Tavares
2008: Stamkos
2007: Kane
2006: Johnson
2005: Crosby
2004: Ovetškin
2003: Fleury
2002: Nash
Vuosi Joukkue Pelaaja Kansallisuus Pelipaikka Joukkue ennen varausta Liiga
1963 Montreal Canadiens Monahan, GarryGarry Monahan Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä St. Michael's Juveniles  —
1964 Detroit Red Wings Gauthier, ClaudeClaude Gauthier ¤ Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Comite des jeunes (Rosemont)
1965 New York Rangers Veilleux, AndreAndre Veilleux ¤ Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Montreal Rangers Jr. B
1966 Boston Bruins Gibbs, BarryBarry Gibbs Kanadan lippu Kanada Puolustaja Estevan Bruins SJHL
1967 Los Angeles Kings Pagnutti, RickRick Pagnutti ¤ Kanadan lippu Kanada Puolustaja Garson Native Sons NOHA
1968 Montreal Canadiens Plasse, MichelMichel Plasse Kanadan lippu Kanada Maalivahti Drummondville Rangers QMJHL
1969 Montreal Canadiens Houle, RejeanRejean Houle Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Montreal Junior Canadiens OHA
1970 Buffalo Sabres Perreault, GilbertGilbert Perreault # Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Montreal Junior Canadiens OHA
1971 Montreal Canadiens Lafleur, GuyGuy Lafleur * Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Quebec Remparts QMJHL
1972 New York Islanders Harris, BillyBilly Harris Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Peterborough Petes OHA
1973 New York Islanders Potvin, DenisDenis Potvin # Kanadan lippu Kanada Puolustaja Ottawa 67's OHA
1974 Washington Capitals Joly, GregGreg Joly Kanadan lippu Kanada Puolustaja Regina Pats WCHL
1975 Philadelphia Flyers Bridgman, MelMel Bridgman Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Victoria Cougars WCHL
1976 Washington Capitals Green, RickRick Green Kanadan lippu Kanada Puolustaja London Knights OHA
1977 Detroit Red Wings McCourt, DaleDale McCourt Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Hamilton Fincups OHA
1978 Minnesota North Stars Smith, BobbyBobby Smith ^ Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Ottawa 67's OHA
1979 Colorado Rockies Ramage, RobRob Ramage Kanadan lippu Kanada Puolustaja London Knights OHA
1980 Montreal Canadiens Wickenheiser, DougDoug Wickenheiser Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Regina Pats WHL
1981 Winnipeg Jets Hawerchuk, DaleDale Hawerchuk # Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Cornwall Royals QMJHL
1982 Boston Bruins Kluzak, GordGord Kluzak Kanadan lippu Kanada Puolustaja Billings Bighorns WHL
1983 Minnesota North Stars Lawton, BrianBrian Lawton Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Hyökkääjä Mount Saint Charles Academy
1984 Pittsburgh Penguins Lemieux, MarioMario Lemieux # Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Laval Voisins QMJHL
1985 Toronto Maple Leafs Clark, WendelWendel Clark Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Saskatoon Blades WHL
1986 Detroit Red Wings Murphy, JoeJoe Murphy Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Michigan State University CCHA
1987 Buffalo Sabres Turgeon, PierrePierre Turgeon Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Granby Bisons QMJHL
1988 Minnesota North Stars Modano, MikeMike Modano * Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Hyökkääjä Prince Albert Raiders WHL
1989 Quebec Nordiques Sundin, MatsMats Sundin * Ruotsin lippu Ruotsi Hyökkääjä Nacka HK Allsvenskan
1990 Quebec Nordiques Nolan, OwenOwen Nolan Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Cornwall Royals OHL
1991 Quebec Nordiques Lindros, EricEric Lindros Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Oshawa Generals OHL
1992 Tampa Bay Lightning Hamrlík, RomanRoman Hamrlík Tšekkoslovakian lippu Tšekki Puolustaja HC Zlín Tšekkoslovakian liiga
1993 Ottawa Senators Daigle, AlexandreAlexandre Daigle Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Victoriaville Tigres QMJHL
1994 Florida Panthers Jovanovski, EdEd Jovanovski Kanadan lippu Kanada Puolustaja Windsor Spitfires OHL
1995 Ottawa Senators Berard, BryanBryan Berard ^ Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Puolustaja Detroit Junior Red Wings OHL
1996 Ottawa Senators Phillips, ChrisChris Phillips Kanadan lippu Kanada Puolustaja Prince Albert Raiders WHL
1997 Boston Bruins Thornton, JoeJoe Thornton Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Sault Ste. Marie Greyhounds OHL
1998 Tampa Bay Lightning Lecavalier, VincentVincent Lecavalier Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Rimouski Océanic QMJHL
1999 Atlanta Thrashers Štefan, PatrikPatrik Štefan Tšekin lippu Tšekki Hyökkääjä Long Beach Ice Dogs IHL
2000 New York Islanders DiPietro, RickRick DiPietro Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Maalivahti Boston University Hockey East
2001 Atlanta Thrashers Kovaltšuk, IljaIlja Kovaltšuk Venäjän lippu Venäjä Hyökkääjä HC Spartak Moskova Venäjän superliiga
2002 Columbus Blue Jackets Nash, RickRick Nash Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä London Knights OHL
2003 Pittsburgh Penguins Fleury, Marc-AndréMarc-André Fleury Kanadan lippu Kanada Maalivahti Cape Breton Screaming Eagles QMJHL
2004 Washington Capitals Ovetškin, AleksandrAleksandr Ovetškin ^ Venäjän lippu Venäjä Hyökkääjä HC Dynamo Moskova Venäjän superliiga
2005 Pittsburgh Penguins Crosby, SidneySidney Crosby Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Rimouski Océanic QMJHL
2006 St. Louis Blues Johnson, ErikErik Johnson Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Puolustaja USA Hockey National Team Development Program NAHL
2007 Chicago Blackhawks Kane, PatrickPatrick Kane ^ Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Hyökkääjä London Knights OHL
2008 Tampa Bay Lightning Stamkos, StevenSteven Stamkos Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Sarnia Sting OHL
2009 New York Islanders Tavares, JohnJohn Tavares Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä London Knights OHL
2010 Edmonton Oilers Hall, TaylorTaylor Hall Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Windsor Spitfires OHL
2011 Edmonton Oilers Nugent-Hopkins, RyanRyan Nugent-Hopkins Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Red Deer Rebels WHL
2012 Edmonton Oilers Jakupov, NailNail Jakupov Venäjän lippu Venäjä Hyökkääjä Sarnia Sting WHL
2013 Colorado Avalanche MacKinnon, NathanNathan MacKinnon ^ Kanadan lippu Kanada Hyökkääjä Halifax Mooseheads QMJHL
2014 Florida Panthers Ekblad, AaronAaron Ekblad Kanadan lippu Kanada Puolustaja Barrie Colts OHL

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päälähteet
Muut lähteet
  1. NHL Draft History National Hockey League. Viitattu 23-12-2011.
  2. NHL Draft History–2009 Stats National Hockey League. Viitattu 23-12-2011.
  3. Kreiser, John: Inside the Draft numbers 2011-06-24. National Hockey League. Viitattu 23-12-2011.
  4. HHOF Time Capsure–The 1960s–10 High Draft Picks That Failed To Pan Out Hockey Hall of Fame. Viitattu 23-12-2011.