Luettelo Kari Peitsamon kappaleista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo Kari Peitsamon levyttämistä kappaleista aakkosjärjestyksessä. Mukana on Peitsamon soololevyillä julkaistujen kappaleiden lisäksi hänen yhtyeidensä Kari Peitsamo ja Ankkuli, Kari Peitsamo Revival, Kari Peitsamon Skootteri, Kari Peitsamo & Hirttämättömät, Kari Peitsamo & Straight Perverts, Kari Peitsamo Road Hogs, Shöcking Blü ja Devil's Milk kappaleet sekä ne kappaleet Peitsamon yhteislevyiltä Aku Ankkulin, Freud, Marx, Engels & Jungin ja Risto-yhtyeen kanssa, joilla Peitsamo on mukana esittäjänä. Listassa on 1010 kappaletta. Jos Peitsamo on levyttänyt kappaleen useampaan kertaan (mukaan lukien live- ja demoversiot), se on mainittu vain kerran. "Puinen koira" ja "Hoochie Coochie Man" esiintyvät listassa kahdesti, koska Peitsamo on tehnyt molemmilla nimillä kaksi eri kappaletta.

Listan lopussa on Peitsamon sanoituksia ja sävellyksiä muille artisteille, joita on yhteensä 18. Peitsamo on itse levyttänyt näistä kaksi kappaletta myöhemmin omille levyilleen, joten ne löytyvät molemmista listoista. Listassa on mukana myös ne Peitsamon ja muiden artistien yhteislevyjen kappaleet, joilla Peitsamo ei ole mukana esittäjänä.

 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö 

#[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

G[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

H[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

K[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

L[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

N[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

O[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

P[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Q[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

R[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

S[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

U[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

W[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Y[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Z[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peitsamon sanoituksia ja sävellyksiä muille artisteille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähän on listattu muiden yhtyeiden levyttämät kappaleet, joita Peitsamo ei ole levyttänyt itse aiemmin. Listassa on myös Peitsamon yhteisalbumeiden kappaleet, joilla Peitsamo ei itse esiinny, mutta jotka hän on säveltänyt tai sanoittanut.

  • Danny Go Home – säv. ja san. Peitsamo, es. Välikausitakki (Välikausitakki, 1978), es. Aku Ankkuli (Toivesarja, 1993), Peitsamo on levyttänyt kappaleen myöhemmin itse
  • Yö on täynnä taikaa – san. Peitsamo, es. Jussi Salonen (Yö täynnä taikaa, 1985), es. Jam Jam (Jam Jam, 1987)
  • Rokkityttö – san. Peitsamo, es. Jussi Salonen (Yö täynnä taikaa, 1985)
  • Jutut kondikseen – san. Peitsamo, es. Jam Jam (Jam Jam, 1987)
  • Leena älä luovuta – san. Peitsamo, es. Jam Jam (Jam Jam, 1987), es. Aku Ankkuli (Hyvät, pahat ja hitit, 1995)
  • Älä sano tää loppu on – san. Peitsamo, es. Jam Jam (Jam Jam, 1987)
  • Lennon elää – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Kääk!, 1994), Peitsamo on levyttänyt kappaleen myöhemmin itse
  • Jytä-Julle – san. Peitsamo-Koivunen, es. Aku Ankkuli (Kääk!, 1994)
  • Erittäin salaoinen agentti – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Kääk!, 1994)
  • Rafael Rockfinger – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Dr. Rockfinger & Outlaws Boys, 1994)
  • Syntynyt prätkän selkään – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Dr. Rockfinger & Outlaws Boys, 1994)
  • Täydellinen hemmo – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Dr. Rockfinger & Outlaws Boys, 1994)
  • Keskiyöllä – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Dr. Rockfinger & Outlaws Boys, 1994)
  • Heikko flaxi – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Dr. Rockfinger & Outlaws Boys, 1994)
  • Jumala loi naisen – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Dr. Rockfinger & Outlaws Boys, 1994)
  • Ei lähetystä – ei tyydytystä – san. Peitsamo, es. Aku Ankkuli (Dr. Rockfinger & Outlaws Boys, 1994)
  • Ylpee Meeri – san. Peitsamo, es. Sykkivä lyhty (Syksy EP, 2001)
  • Inca Princess – alkuperäinen sanoitus Peitsamo, es. Jartse Tuominen (Northern Lights, 2001)
  • Charles Bronson – säv. ja san. Peitsamo, es. Freud Marx Engels & Jung (Amerikkalaisia unelmia, 2005)
  • Rocking in Finland – säv., san. ja sov. Peitsamo, es. Sepi Kumpulainen ja Erikoismiehet (Kesähitti, 2005), duetto Peitsamon kanssa

[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]