Luettelo Harvialan kartanonherroista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Harvialan herra (ruots. Herre af Harfiala, ransk. seigneur de Harviala), oli keskiaikaista perua oleva sittemmin Ruotsin ritarihuoneeseenkin merkitty titteli, joka johtui Harvialan mahtikartanon perinnöllisestä omistamisesta. Näistä kartanonherroista ja herrattarista muodostuu todellinen Harvialan suku, joka oli mahtiasemassa Etelä-Hämeessä ainakin kymmenen sukupolven ajan. Harvialan pääkartano sijaitsi Vanajan pitäjässä, eli nykyisen Janakkalan kunnan alueella.

Harvialan dynastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmista sukupolvista ei ole varmuutta, joskin etelähämäläinen suuromistus on väistämättä syntynyt jo edellisten sukupolvien aikana, ja saattaa hyvinkin olla muinaissuomalaista perua.

  1. Valtaneuvos Juhana Antinpoika Karppi-sukua (Jöns), mainitaan Ruotsin valtaneuvoston jäsenenä ainakin vuodesta 1396 alkaen. Hämeessä hän omisti ainakin Lepistön kartanon ja siihen liittyviä alueita. Eräs esi-isä lienee tullut Saksasta. Karppi-suvun useat toiset esi-isät olivat historian hämäristä merkittävä hämäläinen mahtisuku, vaikkei sen aiempien jäsenten nimiä välttämättä ole säilynyt.
  2. Kristiina Juhanantytär Karppi-suvusta joka naitettiin Turun linnan voudille Nikolaus (Klas) Lydekenpojalle, joka kuului saksalaisperäiseen, mahdollisesti Westfalenin Münsterista lähteneeseen Djäkn-sukuun.
  3. Brigitta (Pirjo) Klauntytär Djäkn, Tyrvännön Suontaan perijätär, naitettu 1418 Harvialan ja Niemenpään kartanoiden omistajalle valtaneuvos Heikki Pekanpojalle vanhempaa Kurki-sukua, joka käytti nimeä Heikki Swärth, Henrik Svärd. Niemenpää oli Kurki-suvun perinteinen pääomistus Kanta-Hämeessä.
  4. Ragnhild Heikintytär (Svärd), Kurki-sukua, joka naitettiin Lepaa-sukua olevalle Hannu Pekanpojalle.
  5. Lepaan Nikolaus (Niilo) tai Klaus Hannunpoika, jonka vaimon nimi ei ole säilynyt mutta joka mahdollisesti kuului Taivassalon Särkilahti-sukuun
  6. Harvialan Pirjo Klauntytär, joka naitettu Hattulan kihlakunnantuomari Lasse Matinpojalle, mutta oli lapseton. Harviala päätyi hänen veljelleen:
  7. Anna Berontytär Lepaan sukua, Harvialan perijätär (Lepaa päätyi Annan veljelle Hannu Beronpojalle), joka naitettiin Pohjois-Suomen laamannille Matti Lassenpojalle Kruse-sukua
  8. Valtaneuvos Jeppe Matinpoika Kruse, ruotsiksi myös Jesper Mattsson Cruus af Harfwila ja af Edeby, Ruotsin valtakunnan valtiovarainhoitaja eli kamarimestari, jonka vaimo oli vapaaherratar Brita De La Gardie, vapaaherra Pontus De la Gardien ja Sofia Gyllenhielmin tytär. Sofia oli kuningas Juhana III:n äpärätytär rakastajatar Kaarina Hannuntyttären kanssa.
  9. Lasse Jepenpoika Kruse, Harvialan herra, edellä mainittujen nuorempi poika, jonka korotettiin Gudhemin vapaaherraksi (Cruus af Gudhem). Hän hoiti omaisuutta joka oli hänen ja hänen ennenaikaisesti kuolleen vanhemman veljensä Juhana Jepenpojan tytärten yhteistä.
    • Vapaaherra Lassen, joka oli naimisissa kreivitär Agneta Hornin, Porin kreivikunnan kreivin vanhimman tyttären kanssa, tyttäristä Pirjo Lassentytär (Brita Cruus) meni naimisiin vapaaherra Fabian Wreden, Elimäen paronin, kanssa. Anna Lassentytär meni naimisiin vapaaherra Klaus Hermanninpoika Flemingin, Liperin paronikunnan vapaaherran kanssa. Poikakin heillä oli, mutta perinnönjaossa suomalainen omaisuus päätyi tyttärille.
  10. Lassen veljentyttäret menivät seuraavasti naimisiin:
    • vapaaherratar Pirjo Juhanantytär vapaaherra Jacob Lilliehöökin kanssa
    • vapaaherratar Anna Maria Juhanantytär valtakunnankreivi Carl Mauritz Lewenhauptin, Raaseporin ja Falkensteinin kreivin kanssa
    • vapaaherratar Barbro Juhanantytär ensimmäiseksi kreivi Kaarle Kaarlenpoika Sparren kanssa ja toiseksi kreivi Kustaa Oxenstiernan, Korsholman ja Vaasan kreivin kanssa
    • vapaaherratar Sofia Kristiina Juhanantytär kreivi Gustav Banérin kanssa.

Näille perillisille Harvialan omistukset lopulta päätyivät, ja toisaalta Kruse-suku sammui miehenpuolelta Lassen pojanpojan myötä.