Luettelo Death Noten hahmoista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä on luettelo manga- ja animesarja Death Noten hahmoista.

Päähenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Light Yagami / Kira[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Light Yagami

Tarinan alussa 17-vuotias Light Yagami oli tylsistynyt opiskelija, joka näki maailman "mädäntyneenä". Löydettyään shinigami Ryukin pudottaman Death Noten, hän päättää käyttää sitä rikollisten tappamiseen ja tullakseen "Uuden Maailman Jumalaksi". Hänestä aletaan julkisuudessa käyttää nimeä "Kira".

Light on syntynyt 28. helmikuuta 1986 (anime-versiossa 1989)[1]. Lightin japaninkielinen ääni animessa on Mamoru Miyano ja englanninkielisessä versiossa Brad Swaile.

L[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: L (Death Note)

Maailman paras etsivä, joka ottaa tehtäväkseen Kiran pysäyttämisen. Hän käyttää tunnuksenaan "Old English MT" -fontilla kirjoitettua L -kirjainta. Häntä on ulkomuotonsa perusteella vaikea pitää älykkäänä. Hän syö jatkuvasti sokerisia ruokia ja kahvia, istuu kyykkymäisessä asennossa, käyttää lähes aina samoja vaatteita ja pitelee tavaroita pelkästään peukalon ja etusormen varassa. Ainoastaan Watari pystyy ottamaan häneen yhteyden. Hän epäili vahvasti Lightia Kiraksi.

L ei ole vain alias, vaan myös hänen etunimensä, sillä hänen oikea nimensä on L Lawliet[2]. L on syntynyt 13. lokakuuta 1979 (anime-versiossa 1982). L:n japaninkielinen ääni animessa on Kappei Yamaguchi ja englanninkielinen ääni Alessandro Juliani.

Misa Amane[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen Kira, joka sai vihkonsa shinigamilta nimeltä Rem. Kiraan ihastunut kuuluisa japanilainen malli. Hän on hyvin epäkypsä ja aivan Lightin lumoissa. Light itse on kuitenkin vain ärsyyntynyt hänen tavoistaan ja vain käyttää häntä hyväksi. Hän on valmis milloin tahansa tekemään sopimuksen Shinigamin Silmistä, joilla Death Noten käyttäjä voi nähdä kasvoista uhrien nimet ja jäljellä olevan elinajan. Sen kyvyn saamiseksi hänen oli kuitenkin maksettava puolet omasta elinajastaan.

Misa on syntynyt 25. joulukuuta 1984 (anime-versiossa 1987)[3]. Misan japaninkielinen ääni animessa on Aya Hirano ja englanninkielinen ääni Shannon Chan-Kent.

Ryuk[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryuk on yksi shinigameista (死神, "kuoleman jumala"). He ovat toiminnallisesti kuolemattomia, koska he pidentävät elinaikaansa tappamalla ihmisiä Death Note -vihoilla. Ryukin mielestä Shinigamien Maailmassa eletään nykyään tylsästi. He nykyään vain lähinnä uhkapelaavat ja pitävät Death Noten käyttämistä liikana ahertamisena. Hänen onnistui huijata Shinigamien Kuningasta ja saada haltuunsa toinen Death Note, jonka hän pudotti ihmisten maailmaan. Sitä ennen hän oli kirjoittanut vihon säännöt englanniksi, koska piti sitä ihmisten suosituimpana kielenä. Light Yagami löytää tämän vihon ja Ryuk ilmestyy myöhemmin hänelle alkaen seurata tapahtumia puolueettomana.

Animessa hänen japaninkielinen äänensä on Shido Nakamura ja englanninkielinen ääni Brian Drummond.

Near[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albiinomainen poika, jolla on valkoiset hiukset ja hän pukeutuu aina valkoiseen pyjamaan. Hän oli L:n seuraajaehdokkaista älykkäin. Hän käyttää tunnuksenaan "Wedding Text BT" -fontilla kirjoitettua N -kirjainta. Hänellä on muutamia L:n piirteitä. Kun L leikki sokerinpaloilla tai haarukoilla, Near itse leikkii erilaisilla leluilla ja on istuu hyvin epätavallisissa asennoissa. L:n kuoltua, häntä pyydettiin tekemään yhteistyötä kilpailijansa, Mellon, kanssa, joka kieltäytyi. Avukseen Kiran jahtaamiseen Near sai Yhdysvaltojen tuen ja muodosti avukseen ryhmän nimeltä SPK (Special Provision for Kira). Near on yleensä rauhallinen ja pitää tunteensa piilossa. Hänen oikea nimensä on Nate River.

Near on syntynyt 24. elokuuta 1991 (anime-versiossa 1994). Nearin japaninkielinen ääni animessa on Noriko Hidaka ja englanninkielinen ääni Cathy Weseluck.

Mello[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mello kasvoi kilpailijansa Nearin sekä apunaan toimineen Mattin kanssa Wammy's House -orpokodissa. Siinä missä L söi usein makeaa ruokaa, Mello syö jatkuvasti suklaalevyjä. Hän on hyvin älykäs, mutta antaa useammin tunteilleen vallan. Mello kantaa kaunaa Nearille siitä, että tämä on häntä älykkäämpi. Ja teki siksi jopa yhteistyötä Mafian kanssa vain saadakseen Kiran kiinni ensin. Hänen oikea nimensä on Mihael Keehl.

Mello on syntynyt 13. joulukuuta 1989 (anime-versiossa 1992). Mellon japaninkielinen ääni animessa on Nozomu Sasaki ja englanninkielinen ääni David Hurwitz.

Sivuhenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kira-tutkintaryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soichiro Yagami[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soichiro Yagami (夜神 総一郎 Yagami Sōichirō) on Light Yagamin isä ja poliisikomisario. Hän johtaa Kira-tutkintaryhmää, joka myöhemmin teki yhteistyötä L:n kanssa. Kun L alkoi epäillä hänen poikaansa Kiraksi, Soichiro ei millään voinut uskoa poikansa kykynevän sellaiseen. Hän oli ryhmän jäsenistä ainut, joka oli valmis suostumaan mihin tahansa L:n käyttämistä metodeista, joita muut ryhmän jäsenet pitivät joskus moraalittomina.

Soichiro on syntynyt 12. heinäkuuta 1955 (animessa 1958). Hänen japaninkielinen äänensä animessa on Naoya Uchida ja englanninkielinen ääni Chris Britton.

Touta Matsuda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Touta Matsuda (松田 桃太 Matsuda Tōta) on ryhmän kokemattomin poliisi, joka on toisinaan koetellut muiden jäsenten kärsivällisyyttä. Kuitenkin hän on ottanut suuria riskejä tutkinnan aikana ja se on hänen nopean ajattelunsa ohella auttanut tutkintaa suuresti. Ryhmän jäsenistä hänen uskonsa Lightin syyttömyyteen oli vahvempi kuin muiden.

Matsuda on syntynyt 14. joulukuuta 1978 (animessa 1981)[4]. Hänen japaninkielinen äänensä animessa on Ryō Naitō ja englanninkielinen ääni Vincent Tong.

Shuichi Aizawa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shuichi Aizawa (相沢 周市 Aizawa Shūichi) on ryhmän toiseksi vanhin jäsen. Kaikista jäsenistä hän otti työnsä vakavimmin. Hän ei suostunut työskentelemään L:n kanssa, ennen kuin tämä näytti ryhmälle kasvonsa. Kun NPA päätti lopettaa Kira-tutkinnan ja jättää kaiken yksin L:n ja Kira-tutkintaryhmän vastuulle, Aizawa on epävarma perheensä elättämisen vuoksi. Mutta kuultuaan Watarin tukevan heitä tutkinnan ajan, hän eroaa tajuttuaan L:n koetelleen häntä. Hän kuitenkin palaa ryhmään Higuchin pidätyksen jälkeen. Vuosien kuluttua Nearin päädyttyä L:n tavoin myös siihen mahdollisuuteen, että Light olisi Kira, Aizawa itsekin alkoi itsekin epäillä Lightia.

Aizawa on syntynyt 11. toukokuuta 1969 (animessa 1972). Hänen japaninkielinen äänensä on Keiji Fujiwara ja englanninkielinen ääni Trevor Devall.

Kanzo Mogi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanzo Mogi (模木 完造 Mogi Kanzō) on ryhmän omistautunein jäsen, joka puhuu harvoin (yleensä ottamalla kantaa muiden mieleipiteisiin). Hän on myös taitava näyttelijä. Hän käytti Misan managerina esiintyessään iloisempaa luonnetta.

Mogi on syntynyt 13. syyskuuta 1973. Hänen japninkielinen äänensä on Kazuya Nakai ja englanninkielinen ääni John Murphy.

Hideki Ide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hideki Ide (伊出 英基 Ide Hideki) oli alun perin yksi NPA:n poliiseista, jotka olivat valmiita asettamaan henkensä vaaraan Kiran kiinni saamiseksi. Mutta alkoi osoittaa epäluottamusta L:n metodeihin ja erosi ennen kuin tämä ehti edes näyttää ryhmälle kasvonsa. Hän kuitenkin avusti ryhmää kahdesti, ensin Sakura TV:ltä tulleen lähetyksen estämisessä ja myöhemmin Higuchin pidätyksessä, jossa hän osoitti hyvän koordinointikykynsä. L:n kuoltua Ide liittyi lopullisesti takaisin ryhmään, mutta ei epäluottamuksestaan L:ää kohtaan, vaan koska halusi työskennellä Aizawan kanssa.

Ide on syntynyt 29. syyskuuta 1969 (animessa 1972). Hänen japaninkielinen äänensä on Hideo Ishikawa ja englanninkielinen ääni Brian Dobson.

Hirokazu Ukita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hirokazu Ukita (宇生田 広数 Ukita Hirokazu) on nuori ja tupakoiva poliisi, joka on tunteellinen ja helposti ymmärrettävä persoona. Kun Misan Kirana tekemä viesti lähetettiin Sakura TV:ltä, hän ryntäsi oitis pysäyttämään lähetyksen. Mutta Shinigamin Silmien ansiosta Misa tappoi Ukitan heti TV-aseman pääoven luona.

Ukita on syntynyt 9. marraskuuta 1977 (animessa 1980). Hänen japaninkielinen äänensä on Hidenobu Kiuchi ja englanninkielinen ääni Jeremy From.

Watari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watari (ワタリ) on L:n henkilökohtainen assistentti, joka huolehtii myös Kira-tutkintaryhmän varustuksesta. Hän on myös ainut, joka voi ottaa L:ään yhteyden. Hän käyttää tunnuksenaan "Old English MT" -fontilla kirjoitettua W -kirjainta. Hän toimi L:lle eräänlaisena isähahmona. Hänet tunnetaan siivilielämässä keksijänä nimeltä Quillish Wammy (キルシュ・ワイミー Kirushu Waimī), joka perusti Winchesteriin lahjakkaiden lasten kasvatukseen tarkoitetun orpokodin nimeltä Wammy's House, joka L:n aloitettua uransa etsivänä, otti tehtäväkseen kouluttaa L:lle seuraajan.

Watari on syntynyt 1. toukokuuta 1937 (animessa 1940). Hänen japaninkielinen äänensä on Kiyoshi Kobayashi ja englanninkielinen ääni French Tickner.

Kiyomi Takada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiyomi Takada (高田 清美 Takada Kiyomi) oli yksi To-Ohin yliopiston opikselijoista, joita Light tapaili välttääkseen itsensä epäilyä alkuperäiseksi Kiraksi ja Misan epäilyjä toiseksi Kiraksi. Neljä vuotta L:n kuoleman jälkeen Takadalla oli sarjassa huomattavasti suurempi rooli. Kiran käskyn alla ihmisiä tappanut Teru Mikami valitsi hänet Kiran uudeksi puolestapuhujaksi, tapettuaan tämän edeltäjän, Hitoshi Demegawan, rangaistuksena huonon kuvan antamisesta. Takada näki maailman aivan yhtä pilaantuneena kuin Mikami ja Light.

Takada on syntynyt 12. heinäkuuta 1985 (animessa 1988)[5]. Hänen nuoren versionsa japaninkielinen ääni animessa oli Masumi Okamura ja vanhemman version ääni Maaya Sakamoto. Englanninkielinen ääni koko sarjan ajan on Heather Doerksen

Kyosuke Higuchi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyosuke Higuchi (火口 卿介 Higushi Kyōsuke) on Kolmas Kira, joka sai Lightin Death Noten Remiltä, jota Light oli käskenyt antamaan sen "ahneelle", "voimakkaalle" ja "itsekkäälle" henkilölle, joka käyttäisi sitä saadakseen suuremman statuksen elämässään. Higuchi oli teknologiasuunnittelun johtaja Yotsuba Corporationissa ja oli osa kahdeksan miehen muodostamaa Yotsuba Groupia, joka käytti vihkoa tuhotakseen kaikkia yhtiönsä menestymistä hankaloittavat esteet tieltään. Misa sai Higuchin paljastamaan itsensä ja muiden Yotsuba Groupin jäsenten petettyä hänet, hän teki sopimuksen Shinigamin Silmistä. Tästä huolimatta Higuchi saatiin pidätettyä ja Death Noten olemassaolo paljastui Kira-tutkintaryhmälle. Saatuaan takaisin muistonsa alkuperäisenä Kirana Light tappoi Higuchin rannekelloonsa piilotetulla Death Noten sivun palasella.

Higuchin japaninkielinen ääni animessa on Issei Futamata ja englanninkielinen ääni Andrew Kavadas.

Teru Mikami[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teru Mikami (魅上 照 Mikami Teru) on yleinen syyttäjä, Kiran fanaattinen kannattaja ja neljäs Kira (jota Near kutsui X-Kiraksi). Joutuessaan Misan ohella uudestaan epäilyn kohteeksi, Light käski Misaa luovuttamaan Death Notensa omistajuuden Mikamille. Mikamilla oli lapsuudesta asti vahva oikeudentaju ja nyt hän uskoo, etteivät pahat voisi koskaan muuttua vaan heidät kuuluisi vain hävittää. Toisin kuin Light, Mikami näkee pahoina myös laiskat ihmiset sekä entiset rikolliset. Hän kutsuu Kiraa Jumalaksi ja toistaa aina sanaa "eliminoi" kirjoitettuaan jonkun nimen Death Noteen.

Mikami on syntynyt 7. kesäkuuta 1982 (animessa 1985)[5]. Hänen japaninkielisen äänensä animeen on tehnyt Masaya Matsukaze ja englanninkielisen äänen Kirby Morrow.

Yotsuba Group[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yotsuba Group on kahdeksan ihmisen muodostama hallitus Yotsuba Corporationille. Lightin ohjeiden mukaisesti Rem toimittaa yhdelle heistä, Kyosuke Higuchille, Death Noten. He kokoontuvat viikoittain etsiäkseen ihmisiä, jotka voisivat olla uhka yhtiölle, ja sitten tappavat niitä. Heihin kuului Higuchin lisäksi seuraavat henkilöt:

  • Shingo Mido (三堂 芯吾 Midō Shingo): Yrityksen strategioinnin varajohtaja ja taloussuunnittelun johtaja. Japaninkielinen ääni on Eiji Hanawa ja englanninkielinen ääni Trevor Devall.
  • Reiji Namikawa (奈南川 零司 Namikawa Reiji): Myyntiosaston varajohtaja ja jäsenistä nuorin. Japaninkielinen ääni on Hirofumi Nojima ja englanninkielinen ääni Ted Cole.
  • Eiichi Takahashi (鷹橋 鋭一 Takahashi Eiichi): Materiaalikäsittelyosaston sekä Yotsuba Homesin varajohtaja. Japaninkielinen ääni on Rintarō Nishi ja englanninkielinen ääni David Orth.
  • Suguru Shimura (紙村 英 Shimura Suguru): Henkilöstöpäällikkö. Japaninkielinen ääni on Hiroyuki Yokoo ja englanninkielinen ääni Brian Drummond.
  • Masahiko Kida (樹多 正彦 Kida Masahiko): Oikeuksien ja suunnittelun varajohtaja. Japninkielinen ääni on Masaki Aizawa ja englanninkielinen ääni Martin Sims.
  • Takeshi Ooi (尾々井 剛 Ooi Takeshi): VT Enterprisesin varajohtaja. Japaninkielinen ääni on Kiyoyuki Yanada ja englanninkielinen ääni Michael Kopsa.
  • Arayoshi Hatori (葉鳥 新義 Hatori Arayoshi): Markkinoinnin varajohtaja ja yhtiön johtajan poika. Japaninkielinen ääni on Yukitoshi Tokumoto ja englanninkielinen ääni Simon Hayama.

Higuchi tappoi Hatorin tämän "huolimattoman tunteenpurakusen" vuoksi. Light tappoi Higuchin tämän jäätyä kiinni ja muut Yotsuba Groupin jäsenet hän tappoi L:n kuoleman jälkeen.

Special Provision for Kira[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SPK eli Special Provision for Kira on Yhdysvalloissa perustettu Kira-tutkimusryhmä, joka perustettiin L:n kuoleman jälkeen. Ryhmään kuuluu Nearin johtama joukko FBI:n ja CIA:n agentteja. Tietäen oikean L:n kuolleen ja että nykyinen L (Light Yagami) on huijari, he työskentelevät erillään tästä. Kun Mello ja mafia saavat haltuunsa yhden Death Noten, he tappavat suuren osan SPK:n agenteista. Nearin lisäksi eloon jäävät vain Stephen Gevanni, Halle Lidner ja Anthony Rester.

Stephen Gevanni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stephen Gevanni (ステファン・ジェバンニ Sutefan Jebannī), oikealta nimeltään Stephen Loud (ステファン・ラウド Sutefan Raudo), on SPK:n nuorimpia agentteja. Hänen tärkein tehtävänsä jäsenyytensä aikana oli Mikamin tarkkaileminen. Ammattilaismainsena tarkkailijana hänen onnistui pistää helposti muistiin tämän päivittäiset rutiinit. Tarkkailun lisäksi hän on myös taitava tiirikoimaan lukkoja.

Gevanni on syntynyt 1. syyskuuta 1982 (animessa 1985)[6]. Hänen japaninkielisen äänensä animeen on tehnyt Hiroki Takahashi ja englanninkielisen äänen Sam Vincent.

Halle Lidner[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halle Lidner (ハル・リドナー Haru Ridonā), oikealta nimeltään Halle Bullook (ハル・ブロック Haru Burokku), on entinen CIA:n agentti. Hän vuoti tutkinnan aikana tietoja Mellolle, mutta ei siksi, että toivoi tämän saavan Kiran kiinni ennen Nearia, vaan koska uskoi sen parantavan mahdollisuuksia Kiran kiinni saamiseksi.

Lidner on syntynyt 18. helmikuuta 1980 (animessa 1983)[7]. Hänen japaninkielisen äänensä animeen on tehnyt Akeno Watanabe ja englanninkielisen äänen Lisa Ann Beley.

Anthony Rester[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komentaja Anthony Rester (アンソニー・レスター Ansonī Resutā), oikealta nimeltään Anthony Carter (アンソニー・カーター Ansonī Kātā), on Nearin jälkeen ryhmän johtava jäsen. Near yleensä kertoo aina uudet tietonsa ja analyysinsä ensin hänelle. Hän on entinen erikoisjoukkojen kapteeni.

Rester on syntynyt 6. tammikuuta 1968 (animessa 1971)[7]. Hänen japaninkielisen äänensä animeen on tehnyt Masaki Aizawa ja englanninkielisen äänen Michael Adamthwaite.

Shinigamit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rem[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rem on shinigami, jolta Misa Amane sai oman Death Notensa. Vihko, jonka Rem antoi, kuului alun perin shinigamille nimeltä Gelus, joka kuoli pelastaakseen Misan hengen kauan sitten jättäen jälkeen vain oman Death Notensa. Rem oli koskettunut tästä ja antoi vihon Misalle. Toisin kuin Ryuk, joka pitää ihmisiä mielenkiintoisina, Rem halveksuu ihmisiä uskoen shinigamien olevan paljon kehittyneempiä. Vaikka Ryukilla on ristiriitainen mielipide siitä haluaako hän Lightin välttyvän jäämästä kiinni vai ei, Rem on täysin uskollinen Misalle ja on valmis jopa uhraamaan itsensä tämän vuoksi.

Animessa hänen japaninkielinen äänensä on Kimiko Saito ja englanninkielinen ääni Colleen Wheeler.

Gelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gelus on ainoastaan sarjan tapahtumia edeltävissä muistikuvissa esiintynyt yhteen ommelluista osista koostuva shinigami. Hän vietti melkein koko aikansa tarkkaillen nuorta Misa Amanea. Päivänä, jona Misan oli tarkoitus kuolla, Gelus tappoi Misan tarkoitetun murhaajan, hulluksi tulleen stalkkerin, vastoin vierestä seuraavan Remin neuvoja. Hän hajosi tomuksi rangaistuksena ihmiselämän pidentämisestä ja hänen käyttämättä jäänyt elinaikansa siirtyi Misalle, jolle Rem luovutti Gelusin jälkeen jättämän Death Noten.

Animessa hänen japaninkielinen äänensä Ken’ichi Matsuyama ja englanninkielinen ääni Michael Dobson.

Sidoh[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sidoh on shinigami, jolta Ryuk alun perin varasti sen Death Noten, jonka Light löysi. Vasta kun vihko oli päätynyt Mellon ja mafian haltuun, hän huomaa asian ja lähtee ihmisten maailmaan, jossa hän ensin vaatii Ryukilta tietoa vihon olinpaikasta, mutta lopulta jäljittää sen Los Angelesista ja saa itsensä näkymään mafian jäsenille. Hän myös tunnustaa kaksi Ryukin Lightin pyynnöstä kirjoittamaa sääntöä huijaukseksi. Mangaversiossa hänen vihkonsa omistava mafian jäsen, Jack Neylon (oikealta nimeltään Kal Snyder), pakotetaan tekemään hänen kanssaan sopimus Shinigamin Silmistä.

Animessa hänen japaninkielinen äänensä on Kazuki Yao ja englanninkielinen ääni Sam Vincent.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ohba, Tsugumi (2008). Death Note 13: How to Read. VIZ Media, 8. ISBN 1-4215-1888-0. 
  2. Ohba, Tsugumi (2008). Death Note 13: How to Read. VIZ Media, 10. ISBN 1-4215-1888-0. 
  3. Ohba, Tsugumi (2008). Death Note 13: How to Read. Shueisha, 12. ISBN 1-4215-1888-0. 
  4. Ohba, Tsugumi (2008). Death Note 13: How to Read. VIZ Media, 16. ISBN 1-4215-1888-0. 
  5. a b Ohba, Tsugumi (2008). Death Note 13: How to Read. VIZ Media, 133. ISBN 1-4215-1888-0. 
  6. Ohba, Tsugumi (2008). Death Note 13: How to Read. VIZ Media, 61. ISBN 1-4215-1888-0. 
  7. a b Ohba, Tsugumi (2008). Death Note 13: How to Read. VIZ Media, 68. ISBN 1-4215-1888-0.