Luettelo Aeroflotin onnettomuuksista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lentoyhtiö Aeroflotille on tapahtunut sen pitkän historian aikana lukuisia lento-onnettomuuksia. Yhteensä Aeroflot on menettänyt ainakin 627 lentokonetta onnettomuuksissa, joissa on kuollut ainakin 8 854 ihmistä. Näihin lukuihin on laskettu mukaan tässä luettelossa mainitut onnettomuudet. Useissa onnettomuuksissa kuolonuhrien määrä ei kuitenkaan ole tiedossa, joten luku on lähinnä suuntaa antava. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Aeroflotin lentoturvallisuus on kuitenkin huomattavasti parantunut. Tästä on esimerkkinä Jet Airliner Crash Data Evaluation Centren vuoden 2014 turvallisimpien lentoyhtiöiden lista, jolla Aeroflot saavutti sijan 37. Taakse jäivät muun muassa Air France, American Airlines ja SAS.[1]

Onnettomuuksien suuri määrä johtuu osaltaan siitä, että Aeroflot oli Neuvostoliiton aikana maailman suurin lentoyhtiö. Vuonna 1967 Aeroflotin laivasto oli kooltaan samaa luokkaa kuin Yhdysvaltojen suurimpien lentoyhtiöiden laivastot yhteensä.[2] Vuonna 1990 Aeroflotin matkustajamailimäärä oli lähes 250 miljardia, hiukan vähemmän kuin American Airlinesilla, United Airlinesilla ja Delta Air Linesilla yhteensä.[2] Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Aeroflot pieneni kuitenkin huomattavasti, koska entisissä neuvostotasavalloissa toimineet Aeroflotin osastot muuttuivat itsenäistyvien maiden kansallisiksi lentoyhtiöiksi.

Toinen onnettomuuksien määrää selittävä asia on se, että Aeroflotin lentotoiminta oli länsimaisia lentoyhtiöitä huomattavasti laajempaa. Matkustajien ja rahdin lennättämisen lisäksi Aeroflot lennätti huoltokuljetuksia napa-alueilla sijaitseville tutkimusasemille, kriisi- ja sotatoimialueille, öljylautoille ja öljynporausalueille. Lisäksi Aeroflotin koneilla suoritettiin armeijan lentoja sekä pölytys- ja metsätalouslentoja.[3] Tämän kaltaisessa lentotoiminnassa onnettomuusriskit ovat huomattavasti suuremmat.

Aeroflotille sattuneista onnettomuuksista kaikkein tuhoisin tapahtui 10. heinäkuuta 1985 Utškudukissa. Tupolev Tu-154B-2 syöksyi maahan miehistön virheen vuoksi ja 200 ihmistä kuoli.[4] Kyseinen onnettomuus on myös pahin nykyisen Uzbekistanin alueella sattunut lento-onnettomuus[5] ja pahin onnettomuus, jossa osallisena on ollut Tupolev Tu-154.[6]

1930-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvulla Aeroflotille sattui yksi onnettomuus.

Päivämäärä Paikka Konetyyppi Rekisteri Aeroflotin
osasto
Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viite
6.8.1938 Romania Bistrița Douglas DC-2-152 CCCP-М25 ei tietoa ei tietoa Räjähti matkustajan sytytettyä savukkeen koneen WC:ssä, jonne oli kertynyt polttoainehöyryjä. Kaikki koneessa olleet kuolivat, mutta matkustajien määrää ei tiedetä. [7]

1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aeroflotin Tupolev ANT-20bis, joka tuhoutui Taškentissa vuonna 1942.

1940-luvulla Aeroflot menetti 25 konetta onnettomuuksissa, joissa kuoli 223 ihmistä. Vuosikymmenen pahin onnettomuus tapahtui 14. joulukuuta 1942 Taškentissa matkustajan otettua Tupolev ANT-20bis -koneen ohjaimet haltuunsa ja suljettua autopilotin, jolloin kone syöksyi maahan.[8] Kaikki 36 koneessa ollutta kuolivat. Kyseinen onnettomuus on neljänneksi pahin nykyisen Uzbekistanin alueella sattunut onnettomuus.[5]

Konetyypeittäin 1940-luvun menetykset jakautuvat seuraavasti:

Päivämäärä Paikka Konetyyppi Rekisteri Aeroflotin
osasto
Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viite
25.4.1941 Neuvostoliitto Moskova Douglas DC-3-196A URSS-C ei tietoa 0 Lentoonlähtö epäonnistui lumimyrskyssä. [9]
14.12.1942 Neuvostoliitto Taškent Tupolev ANT-20bis CCCP-Л760 ei tietoa 36/36 Syöksyi maahan matkustajan otettua koneen ohjaimet ja suljettua autopilotin. [8]
24.10.1943 Neuvostoliitto Aša Junkers Ju 52/3m CCCP-Л37 ei tietoa ei tietoa Syöksyi maahan ja tuhoutui tulipalossa. [10]
4.3.1945 Neuvostoliitto Perevalovo Douglas C-47A CCCP-Л915 ei tietoa 5/5 Konetta siirrettiin Ornetasta Tšernjahovskiin, kun se syöksyi maahan ja tuhoutui tulipalossa. Kone lensi liian matalalla ja toinen siipi osui puuhun. [11]
15.3.1945 ei tietoa Junkers Ju 52/3m ei tietoa Turkmenistan ei tietoa Teki pakkolaskun moottorin hajottua. [12]
1946 Neuvostoliitto Taldi-Kurgan Junkers Ju 52/3m CCCP-Л26 Länsi-Siperia 4/4 Uudelleenmoottoroitua konetta siirrettiin Almatysta Novosibirskiin, kun se törmäsi vuoreen ukkosmyrskyssä. [13]
huhtikuu 1946 Neuvostoliitto Kazan Junkers Ju 52/3m CCCP-Л27 Moskova 0 Teki pakkolaskun metsään moottoripalon takia. [14]
5.11.1946 Neuvostoliitto Moskova Douglas C-47 CCCP-Л946 ei tietoa 13/26 Syöksyi maahan miehistön keskeytettyä lähestymisen ja nostettua konetta liian jyrkästi, jolloin nopeus laski liian alas. [15]
5.11.1946 Neuvostoliitto Moskova Lisunov Li-2 CCCP-Л4181 Turkmenistan 5/5 Konetta siirrettiin Voronežista Moskovaan, kun se syöksyi maahan Moskovan liepeillä polttoaineen loputtua odotuskuviossa. [16]
5.11.1946 Neuvostoliitto Moskova Lisunov Li-2 CCCP-Л4207 Liettua 1/26 Syöksyi maahan polttoaineen loputtua useiden lähestymisyritysten jälkeen. [17]
4.12.1946 Iran Mašhad Lisunov Li-2 ei tietoa ei tietoa 24 Syöksyi maahan. [18]
13.4.1947 Neuvostoliitto Volotšanka Douglas C-47-DL CCCP-Л1204 Krasnojarsk 9/37 Teki pakkolaskun tundralle moottorin hajottua. Kaikki selvisivät pakkolaskusta, mutta yhdeksän kuoli etsiessään apua. [19]
1.7.1947 Neuvostoliitto Moskova Iljušin Il-12 CCCP-Л1317 Moskova ei tietoa Lentoonlähtö epäonnistui moottorin hajottua. [20]
21.4.1948 Neuvostoliitto Tšita Douglas C-47 CCCP-Л1215 Itä-Siperia 3/3 Tuhoutui osuttuaan esteeseen yrittäessään pakkolaskua. [21]
23.4.1948 ei tietoa Lisunov Li-2 CCCP-Л4437 Kaukoitä 1 Ajautui kiitotieltä lentoonlähdössä. Siipi osui lennätinpylvääseen. [22]
24.4.1948 Neuvostoliitto Mamaktšana Lisunov Li-2 CCCP-Л4460 Itä-Siperia 28/28 Juopunut miehistö eksyi huonossa säässä. He yrittivät seurata jokea, mutta menettivät korkeutta lumimyrskyssä ja kone putosi jokeen. [23]
1.9.1948 Neuvostoliitto Novosibirsk Iljušin Il-12 CCCP-Л1465 Moskova 1 Tuhoutui pian lähdettyään Novosibirskista, kun lentoinsinööri vähensi moottoritehoja huomioimatta koneen nopeutta. Kone aloitti laskun, joka jatkui, kunnes kone osui maahan. Vasen siipi irtosi ja kone kääntyi 180 astetta. Potkurin lapa irtosi, läpäisi rungon ja tappoi yhden matkustajan. [24]
12.10.1948 Neuvostoliitto Yevlax Iljušin Il-12 CCCP-Л1450 Uzbekistan 10/10 Kone yritti palata Bakuun radio- ja navigaatiovaikeuksien takia, kun se syöksyi maahan lähellä Yevlaxia. [25]
12.10.1948 Neuvostoliitto Kirensk Lisunov Li-2 CCCP-Л4658 Itä-Siperia 4/4 Syöksyi maahan moottorien sammuttua saastuneen polttoaineen vuoksi. [26]
25.10.1948 Neuvostoliitto Samurskaja Lisunov Li-2 CCCP-Л4500 Georgia 18/18 Miehistö eksyi ja kone törmäsi vuoreen. [27]
22.11.1948 Neuvostoliitto Kolyma Lisunov Li-2 CCCP-Л4463 Jakutia 23/26 Kone teki pakkolaskun Kolymajoen jäälle ja upposi. [28]
23.12.1948 Neuvostoliitto Moskova Iljušin Il-12B CCCP-Л1731 Uzbekistan 12/12 Törmäsi TS-62 -koneeseen. Il-12 menetti molemmat moottorit ja TS-62 -koneen pyrstöosa irtosi. [29]
23.12.1948 Neuvostoliitto Moskova Douglas TS-62 CCCP-Л861 Moskova 12/12 Törmäsi Il-12 -koneeseen. Il-12 menetti molemmat moottorit ja TS-62 -koneen pyrstöosa irtosi. [30]
3.2.1949 ei tietoa Junkers Ju 52/3m CCCP-Л54 Itä-Siperia 0/2 Törmäsi vuoreen lumimyrskyssä. [31]
29.4.1949 Neuvostoliitto Kirensk Lisunov Li-2 CCCP-Л4464 Jakutia 14/24 Ajautui 100 kilometriä sivuun reitiltä. Miehistö yritti saada maamerkkejä näkyviin vähentämällä korkeutta. Tämä ei onnistunut, vaan kone törmäsi vuoreen. [32]

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aeroflotin Iljušin Il-14.

1950-luvulla Aeroflot menetti 37 konetta onnettomuuksissa, joissa kuoli 589 ihmistä. Vuosikymmenen pahin onnettomuus tapahtui 17. lokakuuta 1958 Kanašissa, kun Tupolev Tu-104A -kone joutui voimakkaaseen nousuvirtaukseen, nousi liian korkealle, sakkasi ja syöksyi maahan.[33] Kaikki 80 koneessa ollutta kuolivat. Onnettomuus oli tapahtuma-aikanaan pahin nykyisen Venäjän alueella sattunut lento-onnettomuus.[33]

Konetyypeittäin 1950-luvun menetykset jakautuvat seuraavasti:

Päivämäärä Paikka Konetyyppi Rekisteri Aeroflotin
osasto
Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viite
30.7.1950 Neuvostoliitto Karaganda Iljušin Il-12 CCCP-Л1803 Kazakstan 25/25 Syöksyi maahan yrittäessään paluuta Karagandaan moottorivian takia. [34]
12.8.1951 Neuvostoliitto Viljuisk Lisunov Li-2 CCCP-Л4314 Jakutia 2/16 Vasen potkuri vioittui heti lentoonlähdön jälkeen. Miehistö lisäsi oikean moottorin tehoa ja aloitti laskukierroksen. Kesken kierroksen moottori ylikuumeni. Moottorin tehoa vähennettiin, mutta pian se hajosi. Tämän takia koneen nopeus ja korkeus alkoivat vähentyä. Miehistön yrittäessä käännöstä kone alkoi kallistua vasemmalle ja osui maahan. Ohjaamo tuhoutui ja matkustamo katkesi kahteen osaan. [35]
27.12.1951 Neuvostoliitto Namtsev Lisunov Li-2 CCCP-Л4228 Jakutia 20/20 Kone yritti pakkolaskua polttoaineen loputtua, osui puihin ja tuhoutui tulipalossa. [36]
26.3.1952 Neuvostoliitto Tula ei tietoa ei tietoa ei tietoa 36 Suistui kiitotieltä laskeutuessaan ja törmäsi sotilaskuljetuskoneeseen. Myös kaikki 34 kuljetuskoneessa ollutta kuolivat. [37]
3.5.1952 Neuvostoliitto Handyga Lisunov Li-2 CCCP-Л4602 Jakutia 4 Syöksyi maahan. [38]
5.10.1952 Neuvostoliitto Skvoritsy Iljušin Il-12 CCCP-Л1328 Pohjoinen 24/24 Törmäsi TS-62 -koneeseen. [39]
5.10.1952 Neuvostoliitto Skvoritsy Douglas TS-62 CCCP-Л1055 Pohjoinen 7/7 Törmäsi Il-12 -koneeseen. [40]
14.6.1953 Neuvostoliitto Zugdidi Iljušin Il-12 CCCP-Л1375 Georgia 18/18 Koneeseen osui salama. Kone joutui syöksyyn ja lentäjät yrittivät korjausliikettä 300 metrin korkeudessa. Kone ei kuitenkaan kestänyt rasitusta, vaan siivet rikkoutuivat ja kone syöksyi maahan. [41]
28.10.1954 Neuvostoliitto Krasnojarskin alue Iljušin Il-12 CCCP-Л1789 Moskova 20/20 Törmäsi vuoreen. [42]
29.12.1954 Neuvostoliitto Moskova ei tietoa ei tietoa ei tietoa 45 Syöksyi maahan. [43]
31.12.1954 Neuvostoliitto Irkutsk Iljušin Il-14 ei tietoa ei tietoa 17/17 Lentoonlähtö epäonnistui. [44]
6.8.1955 Neuvostoliitto Voronež Iljušin Il-14 CCCP-Л5057 Magadan 25/25 Moottorissa syttyi tulipalo, jota miehistö ei huomannut. Palo irrotti ensin moottorin siivestä ja lopulta siiven koneesta. Siiven irrottua kone menetti hallinnan. [45]
22.4.1956 Neuvostoliitto Suhumi Iljušin Il-14 CCCP-Л1718 Moskova 6/6 Lentoonlähdön jälkeen kone nousi vain 60 metrin korkeuteen, jonka jälkeen se alkoi laskeutua. Kone putosi Mustaanmereen. [46]
26.4.1956 Itä-Saksa Itä-Berliini Iljušin Il-12 ei tietoa ei tietoa 3/6 Törmäsi kirkontorniin lähestyessään Berliiniä. [47]
20.8.1956 Neuvostoliitto Gizhiga Antonov An-2 CCCP-Л3488 Magadan 3/4 Osui maahan lentäessään pilvessä ja tuhoutui tulipalossa. [48]
5.5.1957 Neuvostoliitto Tanyurer Antonov An-2 CCCP-Л3807 Magadan 0/8 Syöksyi maahan lentäjän menetettyä hallinnan jyrkässä käännöksessä. [49]
15.8.1957 Tanska Kööpenhamina Iljušin Il-14P CCCP-Л1874 Moskova 23/23 Putosi Kööpenhaminan satamaan osuttuaan voimalan savupiippuun. [50]
27.10.1957 Pohjoisnapa Iljušin Il-14P CCCP-H442 Napa-alue 1/6 Laskeutui liian matalalle lähestymisen aikana ja osui maastoon. [51]
3.12.1957 Suomi Helsinki Iljušin Il-14 CCCP-Л1657 Moskova 0/21 Laskukiito meni pitkäksi, kone putosi pengerrykseltä ja pysähtyi autotielle. [52]
helmikuu 1958 Etelämanner Etelämanner Lisunov Li-2P CCCP-H501 ei tietoa ei tietoa Kone syöksyi maahan polttoaineen loputtua. [53]
16.2.1958 Etelämanner Etelämanner Lisunov Li-2P CCCP-H502 ei tietoa ei tietoa Koneen rullatessa pyrstöpyörän ohjaus lukkiutui. Kone meni kiitotien ohi ja jäi jumiin jään reunalle. Konetta yritettiin irrottaa traktorilla, mutta se putosi jään läpi ja upposi. [54]
toukokuu 1958 ei tietoa Antonov An-2 CCCP-H542 ei tietoa ei tietoa Tuhoutui hurrikaanissa lentoasemalla. [55]
27.6.1958 Neuvostoliitto Bjelaja Loch Antonov An-2 CCCP-Л5643 Magadan 2/6 Kone osui kukkulaan, sakkasi ja syöksyi maahan. [56]
2.7.1958 Neuvostoliitto Inta Antonov An-2 CCCP-Л3803 Komi 4/4 Törmäsi vuoreen huonossa säässä. [57]
15.8.1958 Neuvostoliitto Tšita Tupolev Tu-104A CCCP-Л5442 Moskova 64/64 Aeroflotin lento 4. Turbulenttiseen virtaukseen jouduttuaan koneen korkeus väheni 12 000 metristä 10 800 metriin. Kone sakkasi, joutui syöksykierteeseen ja syöksyi maahan. [58]
19.9.1958 Neuvostoliitto Lazo Iljušin Il-12 CCCP-Л3904 ei tietoa 28/28 Miehistö eksyi yöllä huonossa säässä. Myöskään lennonjohtaja ei tiennyt koneen sijaintia. Kone lenteli ympäriinsä, kunnes sen polttoaine loppui ja se syöksyi maahan. [59]
17.10.1958 Neuvostoliitto Kanaš Tupolev Tu-104A CCCP-42362 Moskova 80/80 Kone ei päässyt laskeutumaan Moskovaan sumun takia ja yritti päästä Sverdlovskiin. Kone joutui voimakkaaseen nousuvirtaukseen 10 000 metrissä ja nousi 12 000 metriin. Kone sakkasi ja joutui syöksyyn. Miehistö sai oikaistua konetta 2 000 metrissä, mutta korkeus loppui kesken ja kone syöksyi maahan. [33]
24.11.1958 Neuvostoliitto Anadyr Antonov An-2 CCCP-Л5676 Magadan 0/4 Huonosti kiinnitetty rahti pääsi liikkumaan lennon aikana. Koneen painopiste siirtyi taaksepäin, nokka nousi ylöspäin, vauhti hidastui ja kone syöksyi maahan. [60]
1959 Neuvostoliitto Sukpai Lisunov Li-2 CCCP-65708 ei tietoa ei tietoa ei tietoa [61]
18.1.1959 Neuvostoliitto Stalingrad Iljušin Il-14P CCCP-41863 Azerbaidžan 25/25 Putosi lähestyessään Stalingradia. Kone oli 400 metrin korkeudessa, kun se alkoi kallistua oikealle ja putosi pellolle. Onnettomuuden syy ei varmistunut, mahdollista on, että kone ammuttiin alas. [62]
19.1.1959 ei tietoa Antonov An-2 CCCP-Л1975 Jakutia ei tietoa Sakkasi lentoonlähdössä ja syöksyi maahan. [63]
huhtikuu 1959 ei tietoa Antonov An-2 CCCP-Л5569 Jakutia ei tietoa Osui maapenkkaan. [64]
10.8.1959 Neuvostoliitto Saha Lisunov Li-2 CCCP-54795 Jakutia 9 Syöksyi maahan. [65]
2.9.1959 Neuvostoliitto Moskova Iljušin Il-18B CCCP-75676 Moskova 0 Teki pakkolaskun kahden moottorin sammuttua. [66]
23.10.1959 Neuvostoliitto Moskova Iljušin Il-14P CCCP-41806 Azerbaidžan 28/29 Laskeutui liian matalalle, syöksyi maahan ja tuhoutui tulipalossa. [67]
16.11.1959 Neuvostoliitto Lviv Antonov An-10 CCCP-11167 Ukraina 40/40 Syöksyi maahan lähestyessään, kun miehistön laskettua laipat 45 asteeseen koneen nokka putosi yllättäen alaspäin. Miehistö ei enää saanut konetta haltuunsa. [68]
13.12.1959 Neuvostoliitto Boysun Iljušin Il-14P CCCP-91577 ei tietoa 30/30 Törmäsi vuoreen miehistön poikettua reitiltä huonon sään välttämiseksi. [69]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aeroflot-Nordin Boeing 737-505, joka tuhoutui Permissä vuonna 2008.

2000-luvulla Aeroflot menetti 4 konetta onnettomuuksissa, joissa kuoli 88 ihmistä. Konetyypeittäin menetykset jakautuvat seuraavasti:

Päivämäärä Paikka Konetyyppi Rekisteri Aeroflotin
osasto
Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viitteet
21.9.2001 Arabiemiraatit Dubai Iljušin Il-86 RA-86074 Russian International Airlines 0/322 Kone laskeutui miehistön virheen vuoksi laskutelineet sisäänvedettyinä. Kukaan ei kuollut, mutta kone vaurioitui korjauskelvottomaksi. [70]
30.6.2008 Venäjä Pietari Tupolev Tu-154M RA-85667 Russian International Airlines 0/112 Koneen moottori hajosi lentoonlähdön aikana vaurioittaen konetta. Kone oli pitkään pysäköitynä Pulkovon lentoasemalla, mutta romutettiin elokuussa 2009. [71]
14.9.2008 Venäjä Perm Boeing 737-505 VP-BKO Aeroflot-Nord 88/88 Miehistö menetti asentotajunsa, kone kallistui vasemmalle ja syöksyi maahan lähestymisen aikana. Onnettomuuteen johtaneita syitä olivat muun muassa huono sää ja kapteenin humalatila. Kone operoi Aeroflotin lentoa 821. [72]
3.6.2009 Ukraina Simferopol Boeing 737-59D VP-BXM Aeroflot-Nord 0 Kone vaurioitui pahoin raemyrskyssä lähestymisen aikana. Konetta ei lopulta enää korjattu. [73]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aeroflotin Iljušin Il-96.

2010-luvulla Aeroflotille sattui kolme onnettomuutta.

Päivämäärä Paikka Konetyyppi Rekisteri Aeroflotin
osasto
Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viitteet
3.6.2014 Venäjä Moskova Iljušin Il-96-300 RA-96010 Russian International Airlines 0/0 Käytöstä poistettu, Šeremetjevon lentoasemalla säilytetty kone syttyi tuleen ja tuhoutui. [74][75]
3.1.2017 Venäjä Kaliningrad Airbus A321-211 VP-BES Russian International Airlines 0/173 Ajautui ulos kiitotieltä ja nokkateline hajosi. HUOM! Korjattiin onnettomuuden jälkeen, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [76]
5.5.2019 Venäjä Moskova Suhoi Superjet 100-95B RA-89098 Russian International Airlines 41/78 Aeroflotin lento 1492. Kone lensi lyhyen reitin ja palasi kentälle. Kovassa laskussa koneen perä vaurioitui ja kone syttyi tuleen. [77][78]


Ajankohta tuntematon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aeroflotin Antonov An-2TP.

Seuraavien onnettomuuksien ajankohta ei ole tiedossa.

Päivämäärä Paikka Konetyyppi Rekisteri Aeroflotin
osasto
Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viitteet
ei tietoa Neuvostoliitto Tšita Antonov An-2 CCCP-01216 ei tietoa 0 ei tietoa [79]
ei tietoa Neuvostoliitto Vostotšnyi Antonov An-2 CCCP-01226 ei tietoa ei tietoa ei tietoa [80]
ei tietoa ei tietoa Antonov An-26 RA-47414 ei tietoa 0 ei tietoa

Menetykset konetyypeittäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konetyyppi Vuosikymmen Yhteensä
?? 30 40 50 60 70 80 90 00 10
Airbus A310 1 1
Antonov An-2 2 8 16 43 51 23 143
Antonov An-8 1 1
Antonov An-10 1 6 5 12
Antonov An-12 12 17 8 3 40
Antonov An-22 2 2
Antonov An-24 10 30 10 5 55
Antonov An-26 1 3 8 2 14
Antonov An-28 1 5 6
Antonov An-74 1 1
Antonov An-124 1 1
Avia 14 1 2 3
Boeing 737 2 2
Douglas C-47 4 4
Douglas DC-2 1 1
Douglas DC-3 1 1
Douglas TS-62 1 1 2
Iljušin Il-12 4 6 10
Iljušin Il-14 8 18 14 7 2 49
Iljušin Il-18 1 30 18 49
Iljušin Il-62 2 2 4 8
Iljušin Il-76 1 2 3
Iljušin Il-86 2 1 3
Iljušin Il-96 1 1
Jakovlev Jak-40 25 18 6 49
Jakovlev Jak-42 2 1 3
Junkers Ju 52/3m 5 5
Let L-410 2 18 5 25
Lisunov Li-2 9 8 4 6 27
Suhoi Superjet 100 1 1
Tupolev ANT-20 1 1
Tupolev Tu-104 2 14 14 30
Tupolev Tu-114 2 2
Tupolev Tu-124 4 7 11
Tupolev Tu-134 6 14 6 26
Tupolev Tu-154 7 12 11 1 31
ei tiedossa 2 1 3

Kaappaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onnettomuuksien lisäksi useita Aeroflotin koneita on kaapattu. Näissä kaappauksissa on tuhoutunut ainakin viisi lentokonetta ja kuollut ainakin 115 ihmistä. Kaappauksissa on tuhoutunut lentokoneita seuraavasti:

Päivämäärä Paikka Konetyyppi Rekisteri Aeroflotin
osasto
Uhrit/
Koneessa
olleet
Lyhyt kuvaus Viite
21.8.1960 ei tietoa ei tietoa ei tietoa ei tietoa 1 Kaappausyritys. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [81]
31.12.1965 ei tietoa ei tietoa ei tietoa ei tietoa 1 Kaappausyritys. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [82]
elokuu 1966 Neuvostoliitto Batumi ei tietoa ei tietoa ei tietoa 0 Kaappausyritys, kolme kaapparia. Kaapparit pidätettiin. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [83]
15.10.1970 Turkki Trabzon Antonov An-24B СССР-46256 Georgia 1/60 Kone kaapattiin ja kaapparit vaativat pääsyä Turkkiin. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [84]
27.10.1970 Turkki Sinop Iljušin Il-14 ei tietoa ei tietoa 0 Kone kaapattiin ja kaapparit vaativat pääsyä Turkkiin. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [85]
24.4.1973 Neuvostoliitto Leningrad Tupolev Tu-104B СССР-42505 Pohjoinen 2 Kone kaapattiin lennon aikana. Vaikka koneessa räjähti pommi, joka tappoi lentoinsinöörin ja kaapparin, kone laskeutui turvallisesti. [86]
18.5.1973 Neuvostoliitto Tšita Tupolev Tu-104B СССР-42411 Itä-Siperia 82/82 Kaapattiin lennon aikana. Kaapparin mukana ollut pommi räjähti tuhoten koneen. [87]
25.5.1973 Neuvostoliitto Etelä-Siperia Tupolev Tu-104 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [88]
2.11.1973 Neuvostoliitto Moskova Jakovlev Jak-40 ei tietoa ei tietoa 2 Kaappausyritys. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [89]
10.7.1977 Suomi Helsinki Tupolev Tu-134 СССР-65639 Pohjoinen 0 Koneen kaappasi kaksi henkilöä, jotka vaativat Suomeen pääsyä. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [90]
6.5.1978 ei tietoa ei tietoa ei tietoa ei tietoa 1 Kaappausyritys. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [91]
30.11.1978 ei tietoa ei tietoa ei tietoa ei tietoa 1 Kaappausyritys. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [92]
27.2.1979 Ruotsi Tukholma Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/34 Kone kaapattiin pian lentoonlähdön jälkeen. Kaapparit uhkasivat räjäyttää koneen kerosiinilla täytetyillä lasipulloilla. Kone laskeutui turvallisesti Tukholmaan, jossa miehistö taltutti kaappaajat. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [93]
20.3.1980 ei tietoa Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0 Kone kaapattiin. Kaappari halusi päästä Turkkiin. Koneessa olleet taltuttivat kaapparin. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [94]
7.11.1982 Turkki Sinop Antonov An-24 ei tietoa ei tietoa 0 Kone kaapattiin. Kaapparit halusivat päästä Turkkiin. Sinopissa kaapparit antautuivat ja anoivat poliittista turvapaikkaa. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [95]
5.7.1983 Neuvostoliitto Leningrad ei tietoa ei tietoa ei tietoa 1 Kaappausyritys. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [96]
18.11.1983 Neuvostoliitto Tbilisi Tupolev Tu-134A СССР-65807 Georgia 8 Kone kaapattiin. Kaapparit avasivat tulen yrittäessään saada koneen hallintaan, mutta miehistö teki äkkiliikkeitä ja esti kaappareiden pääsyn ohjaamoon. Koneen laskeuduttua turvajoukkojen ja kaappareiden laukaustenvaihdossa kuoli kahdeksan, mukaan lukien kolme kaapparia. Kone kärsi vaurioita jyrkkien käännösten rasituksessa. [97]
19.12.1985 Kiina Gannan Antonov An-24 ei tietoa ei tietoa 0/43 Kaapattu kone laskeutui polttoaineen vähyyden vuoksi Gannaniin, jossa kaappari pidätettiin. HUOM! Ei tuhoutunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [98]
20.9.1986 Neuvostoliitto Ufa Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 4/78 Kaksi poliisilta pakenevaa miestä avasi tulen lentokentällä seisovaa konetta kohti ampuen kaksi matkustajaa. Turvallisuusjoukot ampuivat kaapparit. HUOM! Kone korjattiin, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [99]
8.3.1988 Neuvostoliitto Leningrad Tupolev Tu-154B-2 СССР-85413 Itä-Siperia 9 Koneen kaappasi perhe, joka vaati päästä Isoon-Britanniaan. Tankkausvälilaskun aikana turvajoukot hyökkäsivät koneeseen. Laukaustenvaihdossa kuoli viisi kaapparia, kolme matkustajaa ja lentoemäntä. Kone kärsi pahoja vaurioita. [100]
2.12.1988 Israel Tel Aviv Iljušin Il-76T ei tietoa ei tietoa 0/8 Viisi linja-auton kaapannutta henkilöä vaati lentokonetta, jolla he voisivat lentää Israeliin. Tel Avivissa kaapparit antautuivat. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [101]
20.1.1989 Neuvostoliitto Odessa Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0 Koneen kaapannut matkustaja uhkasi räjäyttää koneen ja vaati päästä Israeliin tai Romaniaan. Miehistö suostui vaatimuksiin, mutta kaappari antautui tankkausvälilaskun aikana Odessassa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [102]
21.1.1989 Neuvostoliitto Ivano-Frankivsk Antonov An-24 ei tietoa ei tietoa 0 Palavalla soihdulla aseistautunut matkustaja yritti kaapata koneen sen rullatessa kiitotielle. Miehistö taltutti kaapparin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [103]
31.3.1989 Neuvostoliitto Baku Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0 Matkustaja kaappasi koneen. Hänet pidätettiin Bakussa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [104]
18.5.1989 Tansania Dar es Salaam Iljušin Il-62 ei tietoa ei tietoa 0 Kranaatilla aseistautunut matkustaja kaappasi koneen. Koneessa ollut vartija taltutti hänet. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [105]
18.4.1990 Neuvostoliitto Vilna Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0 Kaappari vaati, että kone lentää Liettuaan. Hän antautui Vilnassa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [106]
8.6.1990 Ruotsi Tukholma Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/121 Kaappari vaati, että kone lentää Tukholmaan. Siellä hän antautui ja anoi poliittista turvapaikkaa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [107]
19.6.1990 Suomi Helsinki Tupolev Tu-134B-3 СССР-65799[108] ei tietoa 0/59 Kaappari vaati, että kone lentää Helsinkiin. Siellä hän antautui ja anoi poliittista turvapaikkaa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [109]
24.6.1990 Suomi Helsinki Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0/76 Kaappari vaati, että kone lentää Helsinkiin. Siellä hän antautui ja anoi poliittista turvapaikkaa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [110]
28.6.1990 Neuvostoliitto Orenburg Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/165 Kaappausyritys. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [111]
30.6.1990 Ruotsi Tukholma Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/159 Kaappari vaati, että kone lentää Tukholmaan. Siellä hän antautui ja anoi poliittista turvapaikkaa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [112]
4.7.1990 Neuvostoliitto Rostov-na-Donu Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0 Kaappausyritys. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [113]
5.7.1990 Ruotsi Tukholma Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/178 Kaappari vaati, että kone lentää Tukholmaan. Siellä hän antautui viranomaisille. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [114]
10.7.1990 Neuvostoliitto Leningrad Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/143 Kaappausyritys. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [115]
12.7.1990 Neuvostoliitto Leningrad Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/143 Kaappausyritys. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [116]
18.7.1990 Neuvostoliitto Suhumi Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0/75 Kaappausyritys. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [117]
23.7.1990 ei tietoa Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Ruotsiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [118]
19.8.1990 ei tietoa Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Pakistaniin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [119]
30.8.1990 ei tietoa Jakovlev Jak-42 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Saksaan. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [120]
2.9.1990 ei tietoa ei tietoa ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Etelä-Afrikkaan. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [121]
25.9.1990 ei tietoa ei tietoa ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Ruotsiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [122]
7.10.1990 ei tietoa Antonov An-24 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Ruotsiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [123]
12.11.1990 ei tietoa Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Ruotsiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [124]
15.11.1990 Suomi Helsinki Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari vaati, että kone lentää Suomeen. Hän antautui Helsingissä. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [125]
16.11.1990 ei tietoa Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Ruotsiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [126]
29.11.1990 ei tietoa Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Irakiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [127]
2.12.1990 ei tietoa Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [128]
11.12.1990 ei tietoa Jakovlev Jak-40 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Turkkiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [129]
21.12.1990 ei tietoa Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Yhdysvaltoihin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [130]
24.12.1990 ei tietoa Iljušin Il-86 ei tietoa ei tietoa ei tietoa Kone kaapattiin. Kaappari tai kaapparit vaativat, että kone lentää Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [131]
21.1.1991 Bulgaria Burgas Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/159 Kone kaapattiin. Kaappari vaati, että kone lentää Turkkiin. Kone ei kuitenkaan saanut siellä laskeutumislupaa, vaan lensi Burgasiin, jossa kaappari antautui. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [132]
13.2.1991 Neuvostoliitto Tbilisi Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0 Kaappausyritys. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [133]
4.3.1991 Neuvostoliitto Leningrad Antonov An-24 ei tietoa ei tietoa 1/26 Kone kaapattiin. Pulkovon lentoasemalla kaappari vapautti panttivangit, mutta kieltäytyi antautumasta. Hänen mukanaan ollut kranaatti räjähti ja hän kuoli vammoihinsa. HUOM! Kone korjattiin räjähdyksen jälkeen, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [134]
14.3.1991 Neuvostoliitto Moskova Jakovlev Jak-42 ei tietoa ei tietoa 0 Kaappausyritys. Matkustajat taltuttivat kaapparin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [135]
28.3.1991 Neuvostoliitto Kaliningrad Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0/80 Kaappausyritys. Miehistö taltutti kaapparin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [136]
29.4.1991 Neuvostoliitto Moskova Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/72 Kaappausyritys. Kaapparit pidätettiin Moskovassa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [137]
13.6.1991 Neuvostoliitto Moskova Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/111 Matkustaja kaappasi koneen pommilla uhaten. Moskovassa hän vapautti matkustajat ja antautui. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [138]
9.11.1991 Neuvostoliitto Groznyi Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/171 Neljä aseistautunutta matkustajaa kaappasi koneen ja pakotti sen laskeutumaan Ankaraan. Muutamaa tuntia myöhemmin kone jatkoi matkaa Groznyihin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [139]
13.11.1991 Neuvostoliitto Pietari Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/162 Kaappausyritys. Pietarissa kaappari vapautti matkustajat ja antautui. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [140]
7.6.1992 Venäjä Moskova Tupolev Tu-154 ei tietoa Russian International Airlines 1/115 Kone kaapattiin lennon aikana. Turvajoukot ampuivat kaapparin Vnukovon lentoasemalla. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [141]
20.2.1993 Ruotsi Tukholma Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0/82 Koneen kaapannut mies vaati, että hänet ja hänen perheensä lennätetään Yhdysvaltoihin. Tankkausvälilaskun aikana Tallinnassa 30 matkustajaa vapautettiin. Kone lensi Tukholmaan, jossa kaappari vapautti vielä 12 matkustajaa ja antautui. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [142]
14.8.1993 Venäjä Moskova Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0 Kaappausyritys. Moskovassa kaappari pyysi anteeksi muilta matkustajilta ja antautui. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [143]
1.9.1993 Venäjä Vladivostok Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0 Kaappausyritys. Koneeseen salaa livahtanut nuorukainen uhkasi räjäyttää koneen, jollei häntä viedä ulkomaille. Poliisi pääsi koneeseen sisään ja löi kaapparin tajuttomaksi. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [144]
15.9.1993 Norja Oslo Tupolev Tu-134 ei tietoa ei tietoa 0/51 Kolme kranaatein aseistautunutta miestä tunketui ohjaamoon lennon aikana. Kaapparit halusivat päästä Norjaan. Kone laskeutui Kiovaan, jossa kone tankattiin ja kyytiin otettiin kaksi ulkomailla lentämiseen tottunutta navigaattoria. Oslossa kaapparit antautuivat ja anoivat turvapaikkaa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [145]
15.9.1993 Viro Tallinna Tupolev Tu-134 RA-65615 ei tietoa 0 Koneen kaappasi kolme henkilöä, jotka vaativat päästä Eurooppaan. He antautuivat Tallinnassa. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [146]
17.10.1996 Nigeria Lagos Tupolev Tu-154 ei tietoa ei tietoa 0/180 Koneen kaappasi henkilö, joka vaati, että kone lentää Etelä-Afrikkaan tai Saksaan. Kaksi itävaltalaispoliisia taltutti hänet käyttäen pippurisumutetta. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [147]
28.12.2006 Tšekki Praha Airbus A321-211 VP-BQS Russian International Airlines 0/168 Miesmatkustaja tappeli muiden matkustajien kanssa, uhkaili pommilla ja vaati koneen lentävän Kairoon. Koneessa olleet taltuttivat miehen, kone laskeutui Prahaan ja mies pidätettiin. HUOM! Ei vaurioitunut, joten ei lasketa tuhoutuneiden koneiden luetteloon. [148]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. JACDEC Safety Ranking 2014 Jet Airliner Crash Data Evaluation Centre. Viitattu 25.9.2014.
  2. a b Smith, Patrick: Ask the pilot 3.9.2004. Salon.com. Viitattu 16.5.2014. (englanniksi)
  3. History of Aeroflot aeroflot.no. Aeroflot. Viitattu 16.5.2014. (englanniksi)
  4. Accident description CCCP-85311 Aviation Safety Network. Viitattu 10.3.2013. (englanniksi)
  5. a b Uzbekistan air safety profile Aviation Safety Network. Viitattu 11.5.2014. (englanniksi)
  6. Tupolev 154 statistics Aviation Safety Network. Viitattu 11.5.2014. (englanniksi)
  7. Accident description CCCP-M25 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  8. a b Accident description CCCP-L760 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  9. Accident description URSS-C Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  10. Accident description CCCP-L37 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  11. Accident description CCCP-L915 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  12. Accident description Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  13. Accident description CCCP-L26 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  14. Accident description CCCP-L27 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  15. Accident description CCCP-L946 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  16. Accident description CCCP-L4181 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  17. Accident description CCCP-L4207 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  18. Accident description Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  19. Accident description CCCP-L1204 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  20. Accident description CCCP-L1317 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  21. Accident description CCCP-L1215 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  22. Accident description CCCP-L4437 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  23. Accident description CCCP-L4460 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  24. Accident description CCCP-L1465 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  25. Accident description CCCP-L1450 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  26. Accident description CCCP-L4658 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  27. Accident description CCCP-L4500 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  28. Accident description CCCP-L4463 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  29. Accident description CCCP-L1731 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  30. Accident description CCCP-L861 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  31. Accident description CCCP-L54 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  32. Accident description CCCP-L4464 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  33. a b c Accident description CCCP-42362 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  34. Accident description CCCP-L1803 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  35. Accident description CCCP-L4314 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  36. Accident description CCCP-L4228 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  37. Accident description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  38. Accident description CCCP-L4602 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  39. Accident description CCCP-L1328 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  40. Accident description CCCP-L1055 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  41. Accident description CCCP-L1375 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  42. Accident description CCCP-L1789 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  43. Accident description Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  44. Accident description Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  45. Accident description CCCP-L5057 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  46. Accident description CCCP-L1718 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  47. Accident description Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  48. Accident description CCCP-L3488 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  49. Accident description CCCP-L3807 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  50. Accident description CCCP-L1874 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  51. Accident description CCCP-H442 Aviation Safety Network. Viitattu 20.5.2014. (englanniksi)
  52. Accident description CCCP-L1657 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  53. Accident description CCCP-H501 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  54. Accident description CCCP-H502 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  55. Accident description CCCP-H542 Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  56. Accident description CCCP-L5643 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  57. Accident description CCCP-L3803 Aviation Safety Network. Viitattu 21.5.2014. (englanniksi)
  58. Accident description CCCP-L5442 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  59. Accident description CCCP-L3904 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  60. Accident description CCCP-L5676 Aviation Safety Network. Viitattu 21.5.2014. (englanniksi)
  61. Accident description CCCP-65708 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  62. Accident description CCCP-41863 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  63. Accident description CCCP-L1975 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  64. Accident description CCCP-L5569 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  65. Accident description CCCP-54795 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  66. Accident description CCCP-75676 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  67. Accident description CCCP-41806 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  68. Accident description CCCP-11167 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  69. Accident description CCCP-91577 Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  70. Accident description RA-86074 Aviation Safety Network. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  71. Accident description RA-85667 Aviation Safety Network. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  72. Accident description VP-BKO Aviation Safety Network. Viitattu 7.5.2014. (englanniksi)
  73. Accident description VP-BXM Aviation Safety Network. Viitattu 7.5.2014. (englanniksi)
  74. Accident description RA-96010 Aviation Safety Network. Viitattu 1.8.2014. (englanniksi)
  75. Russian Fire. Airliner World, lokakuu 2014, s. 86. Key Publishing. (englanniksi)
  76. Accident description VP-BES Aviation Safety Network. Viitattu 4.1.2017. (englanniksi)
  77. Tass: Palaneen lentokoneen etuosan matkustajat eivät estäneet takaosan evakuointia – moni kuolleista yhä kiinni turvavöissä Yle Uutiset. Viitattu 14.5.2019.
  78. Aeroflotin Sukhoi SuperJet -matkustajakone liekeissä Moskovassa - jopa 41 menehtyi (video) www.lentoposti.fi. 5.5.2019. Viitattu 14.5.2019.
  79. Антонов Ан-2 СССР-01216 Russianplanes.net. Viitattu 2.8.2014. (venäjäksi)
  80. Photo of Antonov 2 CCCP-01226 Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  81. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  82. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  83. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  84. Accident description СССР-46256 Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2013. (englanniksi)
  85. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  86. Accident description СССР-42505 Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2013. (englanniksi)
  87. Accident description СССР-42411 Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2013. (englanniksi)
  88. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  89. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 30.7.2013. (englanniksi)
  90. Hijacking description СССР-65639 Aviation Safety Network. Viitattu 22.5.2014. (englanniksi)
  91. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 30.7.2013. (englanniksi)
  92. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 30.7.2013. (englanniksi)
  93. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  94. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  95. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  96. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2013. (englanniksi)
  97. Accident description СССР-65807 Aviation Safety Network. Viitattu 5.3.2013. (englanniksi)
  98. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  99. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  100. Hijacking description СССР-85413 Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2013. (englanniksi)
  101. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  102. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  103. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  104. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  105. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  106. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  107. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  108. YLE TV-uutiset, 19.6.1990
  109. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  110. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  111. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  112. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  113. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  114. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  115. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  116. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  117. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  118. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  119. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  120. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  121. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  122. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  123. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  124. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  125. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  126. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  127. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  128. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  129. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  130. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  131. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  132. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  133. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 2.8.2014. (englanniksi)
  134. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 10.2.2013. (englanniksi)
  135. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  136. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  137. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 13.9.2015. (englanniksi)
  138. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  139. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  140. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  141. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 4.3.2013. (englanniksi)
  142. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  143. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  144. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  145. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  146. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  147. Hijacking description Aviation Safety Network. Viitattu 3.8.2014. (englanniksi)
  148. Hijacking description VP-BQS Aviation Safety Network. Viitattu 20.5.2014. (englanniksi)