Luettelo Yhdysvaltain presidenteistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yhdysvaltain presidentti on Yhdysvaltain valtion ja hallituksen päämies. Presidentti johtaa liittovaltion toimeenpanevaa elintä ja on asevoimien ylipäällikkö. Presidentti valitaan epäsuorasti neljävuotiselle virkakaudelle kansanäänestyksellä valitsijamieskokouksen kautta. Vuodesta 1951 alkaen presidentin toimikausien maksimimäärä rajoitettiin kahteen kauteen.[1]

Tähän luetteloon on otettu ne henkilöt, jotka vannoivat Yhdysvaltain presidentin valan sen jälkeen kun Yhdysvaltain perustuslaki ratifioitiin vuonna 1789. Yhdysvaltain johtajista ennen ratifiointia katso siirtokuntien kongressin presidentti. Luetteloon ei ole otettu perustuslain 25. lisäyksen mukaan toimea hoitaneita väliaikaisia presidenttejä.

Viimeiset numerot osoittavat kausia, joiden ajan presidentti oli vallassa. Esimerkiksi George Washington oli toimessaan kaksi perättäistä kautta ja hänet lasketaan ensimmäiseksi presidentiksi (ei ensimmäiseksi ja toiseksi). Gerald Ford nousi presidentiksi sen jälkeen, kun Richard Nixon oli eronnut, ja toimi presidenttinä loput Nixonin toisesta kaudesta. Grover Cleveland taas oli virassa kaksi kautta, jotka eivät olleet peräkkäisiä, joten hänet lasketaan sekä 22. että 24. presidentiksi. Sen vuoksi luettelossa on ”presidenttiyksiä” yksi enemmän kuin henkilöitä.

Presidentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Sitoutumaton (1)
  Federalisti (1)
  Whig (4)
  Demokraatti (17)
  Republikaani (19)
Presidentti
(elinvuodet)
Virkakausi Puolue Varapresidentti Kausi
Alkoi Päättyi
1. Gilbert Stuartin maalaus George Washingtonista George Washington
(1732–1799)
30. huhtikuuta 1789 4. maaliskuuta 1797   Sitoutumaton   John Adams 1
2
2. John Trumbullin maalaus John Adamsista. John Adams
(1735–1826)
4. maaliskuuta 1797 4. maaliskuuta 1801   Federalisti   Thomas Jefferson 3
3. Rembrandt Pealen maalaus Thomas Jeffersonista. Thomas Jefferson
(1743–1826)
4. maaliskuuta 1801 4. maaliskuuta 1809   Demokraatti-republikaani Aaron Burr (1801–1805) 4
George Clinton
(1805–1812)
Kuoli virassaan luonnollisista syistä
5
4. John Vanderlynin maalaus James Madisonista. James Madison
(1751–1836)
4. maaliskuuta 1809 4. maaliskuuta 1817 6
ei varapresidenttiä
Elbridge Gerry (1813–1814)
Kuoli virassaan luonnollisista syistä
ei varapresidenttiä
7
5. Samuel Finley Breese Morsen maalaus James Monroesta. James Monroe
(1758–1831)
4. maaliskuuta 1817 4. maaliskuuta 1825 Daniel D. Tompkins 8
9
6. Presidentti John Quincy Adams. John Quincy Adams
(1767–1848)
4. maaliskuuta 1825 4. maaliskuuta 1829 John Calhoun 10
7. Andrew Jackson
(1767–1845)
4. maaliskuuta 1829 4. maaliskuuta 1837   Demokraatti   John C. Calhoun (1829–1832)
erosi
ei varapresidenttiä
11
Martin Van Buren (1833–1837) 12
8. Presidentti Martin Van Buren. Martin Van Buren
(1782–1862)
4. maaliskuuta 1837 4. maaliskuuta 1841 Richard Mentor Johnson 13
9. William Henry Harrison
(1773–1841)
4. maaliskuuta 1841 4. huhtikuuta 1841
kuoli virassa
  Whig   John Tyler 14
10. John Tyler
(1790–1862)
4. huhtikuuta 1841 4. maaliskuuta 1845 Whig
Ei puoluetta. Entinen demokraatti, joka pyrki varapresidentiksi Whig-puolueen ehdokkaana. Riiteli puolueen johtajien kanssa ja erotettiin vuonna 1841.
ei varapresidenttiä
11. James K. Polk
(1795–1849)
4. maaliskuuta 1845 4. maaliskuuta 1849   Demokraatti   George M. Dallas 15
12. Zachary Taylor. Zachary Taylor
(1784–1850)
4. maaliskuuta 1849 9. heinäkuuta 1850
kuoli virassa
  Whig   Millard Fillmore 16
13. Millard Fillmore (kuva: Mathew B. Brady). Millard Fillmore
(1800–1874)
9. heinäkuuta 1850 4. maaliskuuta 1853 ei varapresidenttiä
14. George P. A. Healyn maalaus Franklin Piercestä. Franklin Pierce
(1804–1869)
4. maaliskuuta 1853 4. maaliskuuta 1857   Demokraatti   William R. King (1853)
kuoli virassa
ei varapresidenttiä
17
15. James Buchanan
(1791–1868)
4. maaliskuuta 1857 4. maaliskuuta 1861 John Breckinridge 18
16. Abraham Lincoln
(1809–1865)
4. maaliskuuta 1861 15. huhtikuuta 1865
murhattiin
  Republikaani
pyrki kansallisen unionipuolueen listalta
  Hannibal Hamlin (1861–1865) 19
  Andrew Johnson (1865) 20
17. Andrew Johnson
(1808–1875)
15. huhtikuuta 1865 4. maaliskuuta 1869   Demokraatti
pyrki kansallisen unionipuolueen listalta
ei varapresidenttiä
18. Ulysses S. Grant
(1822–1885)
4. maaliskuuta 1869 4. maaliskuuta 1877   Republikaani   Schuyler Colfax (1869–1873) 21
Henry Wilson
(1873–1875)
kuoli virassa
ei varapresidenttiä
22
19. Rutherford B. Hayes
(1822–1893)
4. maaliskuuta 1877 4. maaliskuuta 1881 William A. Wheeler 23
20. James A. Garfield
(1831–1881)
4. maaliskuuta 1881 19. syyskuuta 1881
murhattiin
Chester A. Arthur 24
21. Chester A. Arthur
(1829–1886)
19. syyskuuta 1881 4. maaliskuuta 1885 ei varapresidenttiä
22. Grover Cleveland
(1837–1908)
4. maaliskuuta 1885 4. maaliskuuta 1889   Demokraatti   Thomas Hendricks (1885)
Kuoli virassaan luonnollisista syistä
ei varapresidenttiä
25
23. Benjamin Harrison
(1833–1901)
4. maaliskuuta 1889 4. maaliskuuta 1893   Republikaani   Levi Morton 26
24. Grover Cleveland
(2. kausi)
(1837–1908)
4. maaliskuuta 1893 4. maaliskuuta 1897   Demokraatti   Adlai E. Stevenson 27
25. William McKinley
(1843–1901)
4. maaliskuuta 1897 14. syyskuuta 1901
murhattiin
  Republikaani   Garret Hobart (1897–1899)
Kuoli virassaan luonnollisista syistä
ei varapresidenttiä
28
Theodore Roosevelt (1901) 29
26. Theodore Roosevelt
(1858–1919)
14. syyskuuta 1901 4. maaliskuuta 1909 ei varapresidenttiä
  Charles W. Fairbanks 30
27. William Taft
(1857–1930)
4. maaliskuuta 1909 4. maaliskuuta 1913 James Sherman (1909–1912)
Kuoli virassaan luonnollisista syistä.
ei varapresidenttiä
31
28. Woodrow Wilson
(1856–1924)
4. maaliskuuta 1913 4. maaliskuuta 1921   Demokraatti   Thomas Marshall 32
33
29. Warren G. Harding
(1865–1923)
4. maaliskuuta 1921 2. elokuuta 1923 kuoli virassa luonnollisista syistä   Republikaani   Calvin Coolidge (1921–1923) 34
30. Calvin Coolidge
(1872–1933)
2. elokuuta 1923 4. maaliskuuta 1929 ei varapresidenttiä
  Charles Dawes 35
31. Herbert Hoover
(1874–1964)
4. maaliskuuta 1929 4. maaliskuuta 1933 Charles Curtis 36
32. Presidentti Franklin D. Roosevelt Franklin D. Roosevelt
(1882–1945)
4. maaliskuuta 1933 12. huhtikuuta 1945
kuoli virassa luonnollisista syistä
  Demokraatti   John Garner 37
38
Henry Wallace 39
Harry S. Truman (1945) 40
33. Harry S. Truman
(1884–1972)
12. huhtikuuta 1945 20. tammikuuta 1953 ei varapresidenttiä
  Alben Barkley 41
34. Dwight D. Eisenhower
(1890–1969)
20. tammikuuta 1953 20. tammikuuta 1961   Republikaani   Richard Nixon 42
43
35. John F. Kennedy
(1917–1963)
20. tammikuuta 1961 22. marraskuuta 1963
murhattiin
  Demokraatti   Lyndon B. Johnson 44
36. Lyndon B. Johnson
(1908–1973)
22. marraskuuta 1963 20. tammikuuta 1969 ei varapresidenttiä
  Hubert Humphrey 45
37. Richard Nixon
(1913–1994)
20. tammikuuta 1969 9. elokuuta 1974
erosi
  Republikaani   Spiro Agnew 46
Spiro Agnew (1973)
erosi
ei varapresidenttiä
Gerald Ford (1973–1974)
47
38. Gerald Ford
(1913–2006)
9. elokuuta 1974 20. tammikuuta 1977 ei varapresidenttiä
Nelson Rockefeller (1974–1977)
39. Jimmy Carter
(s. 1924)
20. tammikuuta 1977 20. tammikuuta 1981   Demokraatti   Walter Mondale 48
40. Ronald Reagan
(1911–2004)
20. tammikuuta 1981 20. tammikuuta 1989   Republikaani   George H. W. Bush 49
50
41. George H. W. Bush
(1924–2018)
20. tammikuuta 1989 20. tammikuuta 1993 Dan Quayle 51
42. Bill Clinton
(s. 1946)
20. tammikuuta 1993 20. tammikuuta 2001   Demokraatti   Al Gore 52
53
43. George W. Bush
(s. 1946)
20. tammikuuta 2001 20. tammikuuta 2009   Republikaani   Dick Cheney 54
55
44. Barack Obama
(s. 1961)
20. tammikuuta 2009 20. tammikuuta 2017   Demokraatti   Joe Biden 56
57
45. Donald Trump
(s. 1946)
20. tammikuuta 2017 20. tammikuuta 2021   Republikaani   Mike Pence 58
46. Joe Biden
(s. 1942)
20. tammikuuta 2021 Virassa   Demokraatti   Kamala Harris 59

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Executive Branch White House. Arkistoitu 16.7.2010. Viitattu 17.7.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]