Ludvig IV (keisari)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ludvig IV Baijerilainen (saks. Ludwig, 1282–1347) oli Wittelsbachin sukuun kuulunut Saksan kuningas (1314–-), Italian kuningas (1314–-) ja Pyhä Rooman keisari (1328–).

Ludvig syntyi Münchenissä Baijerin herttua Ludvigin ja Rudolf I Habsburgilaisen tyttären Matilda Habsburgilaisen poikana.

Hän oli Ylä-Baijerin herttua vuodesta 1294/1301 isoveljensä Rudolfin kanssa, Brandenburgin rajakreivi ja Kurpfalzin vaaliruhtinas. Hän hallitsi myös Ala-Baijeria, Hainautia, Hollantia, Zeelantia ja Frieslandia.

Ludvig koulutettiin Wienissa ja hän hallitsi Ylä-Baijeria veljensä kanssa, mutta joutui kiistoihin Habsburgien kanssa, mikä johti sotaan hänen veljeään vastaan. Rauha tehtiin Münchenissä 1313.

Keisari Henrik VII Luxemburgilaisen kuoltua 1313 Elektorit valitsivat lokakuussa 1314 Ludvigin serkun Fredrik III Kauniin kuninkaaksi. Seuraavana päivänä kuitenkin Luxemburgin suvun tukijat järjestivät oman vaalinsa Mainzin arkkipiispa Pietari Aspeltilaisen johdolla ja valitsivat Ludvigin kuninkaaksi. Tämän jälkeen arkkipiispa kruunasi Ludvigin nopeasti Aachenin katedraalissa, kun Henrik oli vielä menossa Kölnin arkkipiispan kruunattavaksi.

Seuranneessa verisessä sodassa Fredrik näytti pääsevän lopulta niskan päälle, mutta hän kärsi tappion Ampfingissa lähellä Mühldorfia 28. syyskuuta 1322. Fredrik jäi vangiksi, kuten 1300 aatelista Itävallasta ja häntä tukeneesta Salzburgin hiippakunnasta.

Ludvig piti Fredrikiä vankina Trausnitzin linnassa kolme vuotta, mutta joutui vapauttamaan hänet 1325 Fredrikin veljen Leopoldin ja paavi Johannes XXII:n asettaman pannan vuoksi. Fredrik tunnusti Ludvigin kuninkaaksi ja lupasi saada myös veljensä vannomaan hänelle valan, tai hän palaisi vankeuteen. Vaikka paavi vapauttikin hänet valasta Fredrik palasi Müncheniin, jolloin Ludvig tästä rehellisyydestä päätti uudistaa ystävyytensä hänen kanssaan ja hallita valtakuntaa yhteisesti. Ulmin sopimuksessa sovittiin että Fredrik saisi hallita Saksaa roomalaisten kuninkaana, kun taas Ludvig kruunattaisiin keisariksi Roomassa. Leopoldin kuoltua 1326 Fredrik vetäytyi hallitsemaan vain Itävaltaa.

Ludvig matkusti Italiaan ja hänet kruunattiin Italian kuninkaaksi Milanossa 1327. Jo aiemmin hän oli lähettänyt armeijan suojelemaan Milanoa Napolin kuningaskuntaa vastaan Ranskan kanssa. Tammikuussa 1328 Ludvig saapui Rooman ja hänet kruunasi keisariksi senaattori Sciarra Colonna. Kolme kuukautta myöhemmin Ludvig julisti paavin erotetuksi heresian vuoksi. Hän asetti fransiskaani Pietro Rainalduccin vastapaavi Nikolaus V:ksi, mutta molemmat joutuivat pakenevaan Roomasta, kun Napolin kuningas Robert lähetti heitä vastaan laivaston ja armeijan. Täyttääkseen valansa Ludvig perusti Baijeriin Ettalin luostarin.

Kirkon ja valtion eroa kannattavat filosofit kuten Michele di Cesena, Marsilius Padovalainen ja Vilhelm Occamilainen saivat nyt oleskella keisarin hovissa Münchenissä. Myöhemmät epäonnistuneet neuvottelut paavinistuimen kanssa johtivat vuoden 1338 Rhensen julistukseen elektorien kesken.

Ludvig liittoutui Englannin Edvard III:n kanssa Ranskan Filip VI:ia vastaan, joka suojeli uutta paavi Benedictus XII:tta Avignonissa. Filip VI oli estänyt sopimuksen keisarin ja paavin välillä.

Ludvig suojeli Saksalaista ritarikuntaa ja 1337 hänen väitetään myöntäneen ritarikunnalle oikeuden valloittaa Liettua ja Venäjä, vaikka veljestö oli pyytänyt vain kolmea pientä aluetta. Vuonna 1340 Ludvig antoi Lyypekille oikeuden lyödä kultaista guldenia.

Vanhemmalle pojalleen, josta tuli Baijerin Ludvig V, hän antoi Brandenburgin. Veljenpojilleen Rudolfille ja Rupertille hän palautti Kurpfalzin. Kärntenin hän antoi keisarilliseksi läänitykseksi sukulaisilleen Habsburgeille.

Juhana I:n kuoltua 1340 Ludvig peri Ala-Baijerin ja yhdisti ruhtinaskunnan. Juhanan äiti, Luxemburgin sukua, joutui palaamaan Böömiin. Vuonna 1342 Ludvig otti myös Tirolin Wittelsbachille peruuttamalla Böömin Juhana Heinrichin ja hänen vaimonsa Margaretin avioliiton ja naitti Margaretin pojalleen Ludvig V:lle. Vuonna 1345 keisari määräsi Alankomaiden alueet vaimolleen Margaretille.

Ludvigin holtiton politiikka toi hänelle paljon vihollisia, ja kesällä 1346 Kaarle IV valittiin kilpailevaksi kuninkaaksi paavi Klemens VI:n tuella. Ludvig oli kuitenkin saanut kannatusta keisarillisten vapaakaupunkien keskuudessa ja myös Habsburgit pysyivät uskollisina. Crécyn taistelussa 26. elokuuta 1346 Kaarle IV:n isä Juhana Luxemburgilainen surmattiin, mutta Kaarle pääsi pakoon.

Ludvigin kuolema sairauskohtaukseen syksyllä 1347 päätti sodan. Hänet haudattiin Frauenkircheen.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.