Love Records – Anna mulle Lovee

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Love Records – Anna mulle Lovee
Ohjaaja Aleksi Mäkelä
Käsikirjoittaja Antti Pesonen
Tuottaja
Säveltäjä
Kuvaaja Pini Hellstedt
Leikkaaja Kimmo Taavila
Lavastaja Sattva-Hanna Toiviainen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Fisher King Production Oy
Ensi-ilta
Kesto 105 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Love Records – Anna mulle Lovee on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut suomalainen musiikki- ja komediaelokuva, jonka on ohjannut Aleksi Mäkelä. Löyhästi tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Love Records -levy-yhtiöstä ja sijoittuu 1960–1970-lukujen Suomeen. Sen päärooleissa nähdään Jarkko Niemi, Tomi Alatalo sekä Riku Nieminen, jotka esittävät Love Recordsin perustajia Atte Blomia, Henrik Otto Donneria ja Christian Schwindtia.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittaja Atte Blom (Jarkko Niemi) ei saa HBL:llään haluamiaan musiikkiteollisuutta kritisoivia juttuja läpi. Hän vie juttunsa salaa päätoimittajalta painoon ja saa toimituksesta potkut. Atte löytää hengenheimolaisia turhautuneista muusikoista Henrik Otto Donnerista (Tomi Alatalo) ja Christian Schwindtistä (Riku Nieminen). He perustavat uudenlaisen levy-yhtiön Love Recordsin, joka haastaa suuret musiikki-imperiumit kuten Musiikki-Fazerin.

Love Records julkaisee valtavirrasta poikkeavia levyjä ja yrittää laajentaa suomalaista musiikillista kulttuuria. Musiikki-Fazer tekee parhaansa laittaakseen kapuloita Loven rattaisiin yrittämällä estää Loven levyjen jakelun. Tuottaja Toivo Kärki näkee kuitenkin nuorissa toimijoissa omaa nuorta itseään ja kokee sympatiaa heitä kohtaan.

Keskeisenä elementtinä on nuoren Atte Blomin edustama idealismi ja hyvä meininki suhteessa vanhaan, laskelmoivaan tapaan tuottaa ja julkaista musiikkia, sekä usko voittaa taloudelliset tosiasiat taiteellisella vapaudella ja kunnianhimolla. Syvyyttä tuovat ongelmat henkilö- ja perhesuhteissa sekä Blomin terveydentila, joka elokuvassa toimii häntä ajavana voimana.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Jarkko Niemi  Atte Blom  
 Riku Nieminen  Christian Schwindt  
 Tomi Alatalo  Henrik Otto Donner  
 Pirkka-Pekka Petelius  Toivo Kärki  
 Alina Tomnikov  Anna  
 Robin Svartström  Pärre Järnefelt  
 Iikka Forss  Auvo Kinnunen  
 Taneli Mäkelä  Anders Blom  
 Maija Junno  Äiti Blom  
 Kari Hietalahti  Harry Orvomaa  
 Jon-Jon Geitel  saksofonisti  
 Ville Herrala  kontrabasisti  
 Miika Karvanen  Hasse Walli  
 Elina Keinonen  Christina  
 Mikko Laine  M. A. Numminen  
 Natalil Lintala  Katri Helena  
 Taneli Läykki  Juice Leskinen  
 John McGregor  Jim Pembroke  
 Jukka-Pekka Palo  Roger Lindberg  
 Ylermi Rajamaa  Rauli Badding Somerjoki  
 Juha Uutela  painon työnjohtaja  
 Veera W. Vilo  Eeva  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksi Mäkelän mukaan Antti Pesosen alkuperäinen käsikirjoitus oli aivan liian pitkä. Sen pohjalta tehdystä elokuvasta olisi tullut kaksi ja puolituntinen, mutta karsimisen jälkeen teattereihin päätyneestä versiosta tuli 110 minuuttia pitkä.[1]

Mäkelän mukaan käsikirjoituksesta poistettiin irtokohtauksia ja mukaan lisättiin runsaasti huumoria. Pesosen alkuperäinen käsikirjoitus oli paljon valmista elokuvaa vakavampi. Mäkelä myös päätti keskittyä Love Recordsiin ja sen perustajiin jättäen varsinaiset muusikot taka-alalle.[1]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 2016 ilmestynyt elokuva oli kaupallinen pettymys. 1,5 miljoonan euron budjetilla tehdyn elokuvan näki teattereissa alle 13 000 katsojaa. Elokuvan tehnyt tuotantoyhtiö Fisher King Production ajautui myöhemmin samana vuonna talousvaikeuksiin.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Luhtala, Jouko: Aleksi Mäkelä ja Love Records – Anna mulle Lovee Film-o-holic.com. 29.1.2016. Filmiverkko ry.. Viitattu 5.2.2016.
  2. Huhtala, Jussi: Love Records – Anna mulle Lovee Episodi. 29.1.2016. Viitattu 5.2.2016.
  3. Hiltunen, Kaisa: Love Records – Anna mulle Lovee Keskisuomalainen. 29.1.2016. Arkistoitu 6.2.2016. Viitattu 5.2.2016.
  4. Topelius, Taneli: Vauhdikkaasti Love Recordsin historiasta – lue Love Records – Anna mulle Lovee -elokuvan arvio Ilta-Sanomat. 29.1.2016. Arkistoitu 6.2.2016. Viitattu 5.2.2016.
  5. Virtanen, Leena: Elokuva Love Recordsista ei lähde lentoon, historialliset yksityiskohdat ovat sinnepäin Helsingin Sanomat. 29.1.2016. Arkistoitu 3.2.2016. Viitattu 5.2.2016.
  6. Rissanen, Juho: IL-Arvio: Love Records on heikko elokuva hienosta aiheesta Iltalehti. 29.1.2016. Viitattu 5.2.2016.
  7. Bergman, Sampo: Love Records – Anna mulle Lovee: Love Recordsin tarina on taipunut tylsän tasapaksuksi elokuvaksi Film-o-holic.com. 29.1.2016. Viitattu 5.2.2016.
  8. Lehtonen, Veli-Pekka: Jussi-voittajien laskut maksamatta – tunnettuja elokuvia ja tv-sarjoja tehnyt helsinkiläisyhtiö maksuvaikeuksissa Helsingin Sanomat. 5.9.2016. Viitattu 15.8.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.