Love Paraden onnettomuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartta tapahtuman pitopaikasta (vihreällä) ja sisäänkäyntireiteistä.
Onnettomuuspaikka noin tunti ennen onnettomuutta.
Kuva Love Paraden sisäänkäyntitunnelista vuodelta 2008.

Love Paraden onnettomuus sattui 24. heinäkuuta 2010 Love Parade -musiikkitapahtumassa Duisburgissa, Saksassa. Onnettomuudessa 21 ihmistä kuoli ja 511 loukkaantui.[1] Uhreista 15 kuoli tapahtumapaikalla ja kuusi myöhemmin sairaalassa. Ruumiinavaukset paljastivat, että ainakin 20 uhrin kuolinsyy oli tukehtuminen tungokseen.[2]

Järjestäjiä kritisoitiin voimakkaasti siitä, että reilusti yli miljoonan kävijän festivaaliin, moottoritien ja rautatien väliselle ratapihalle, oli vain yksi sisäänkäynti.[3] Lisäksi järjestäjillä oli lupa vain 250 000 osanottajaan, kun todellisuudessa alueella oli onnettomuuden sattuessa 1,4 miljoonaa henkilöä.[4] On kuitenkin myös esitetty, että kävijämäärää oli liioiteltu imagotarkoituksessa ja että kävijöitä oli todellisuudessa korkeintaan 485 000. Luvun perustana käytetään junaliikenteen kapasiteettia sekä arvioita autolla paikalle tulleiden ja lähialueella asuneiden kävijöiden määrästä. [5]

Festivaalin neljää työntekijää ja kuutta kaupungin edustajaa vastaan nostettiin syytteet onnettomuudesta, mutta tuomioistuin päätti hylätä syytteet riittämättömien todisteiden takia huhtikuussa 2016.[6]

Oikeudenkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeudenkäynti, joka on yksi Saksan suurimmista, alkoi Dusseldorfissa 8. joulukuuta 2017. [7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iltalehti: Saksan teknofestivaaleilla loukkaantui yli 500, kuoli 20 iltalehti.fi. 26.7.2010. Viitattu 26.7.2010.
  2. Germany Love Parade victims were crushed to death ndtv.com. Viitattu 26.4.2011.
  3. YLE Uutiset: Järjestäjiä syytetään Love Parade -kaaoksesta 25.7.2010. YLE Uutiset. Viitattu 25.7.2010.
  4. YLE Uutiset: Spiegel: Duisburgissa luvattoman paljon väkeä 26.7.2010. YLE Uutiset. Viitattu 26.7.2010.
  5. David Schraven: Teilnehmer-Zahlen zur Loveparade waren gefälscht 29.7.2010. WAZ NewMedia GmbH & Co. KG. Viitattu 15.4.2011. (saksaksi)
  6. 21 tallautui kuoliaaksi Love Paraden tungoksessa - tuomioistuin luopui syytteistä www.iltalehti.fi. Viitattu 5.4.2016. fi-FI
  7. Saksan Love Paraden järjestäjät oikeuteen vuoden 2010 tunneliturmasta

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.