Lordi Dunmoren sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lordi Dunmoren sota
Osa intiaanisotia
Päivämäärä:

1774

Paikka:

Ohio

Lopputulos:

Siirtokunnan voitto

Osapuolet

shawneet
mingot

Iso-Britannian siirtomaat

Komentajat

Cornstalk
Logan

lordi Dunmore
Andre Lewis
Angus McDonald
William Crawford

Vahvuudet

Noin 1000 soturia.[1]

Noin 1300 miliisiä (Pohjoinen divisioona
noin 1100 miliisiä (eteläinen divisioona)[2]

Lordi Dunmoren sota oli intiaanisota, joka käytiin vuonna 1774 Ison-Britannian siirtomaa-armeijan ja Ohiolaakson (laajempi kuin nykyinen Ohion osavaltio) intiaanien välillä. Brittejä johti Virginian kuvernööri lordi Dunmore ja intiaaneja shawnee-päällikkö Cornstalk sekä mingo-päällikkö Logan. Sota päättyi intiaanien aloitteesta solmittuun Camp Charlotten rauhaan.[3]

Taustat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaallinen julistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lordi Dunmore.

Lordi Dunmoren sodan juuret johtavat kuningas Yrjö III:nnen antamaan vuoden 1763 julistukseen, jossa kiellettiin siirtokuntien asukkaita muuttamasta Appalakkien länsipuolelle.[4] Englannin tarkoitus oli taata alueen rauha ja saada turkiskauppa käyntiin intiaanien kanssa. Kuninkaan suunnitelman mukaan kauppaa käytäisiin ainoastaan hänen myöntämällään lisenssillä, ja intiaanikyliin nimitetettäisiin kaupankäynnin rehellisyyttä valvovia yhdysmiehiä. Siirtokuntien kuvernöörit eivät kuitenkaan suostuneet toimeenpanemaan kuninkaan määräyksiä ja Englanti joutuikin vuonna 1768 palauttamaan intiaanikaupan kontrollin kuvernöörien vastuulle.[5]

Yrjö III:nnen muutkaan julkilausumat eivät toteutuneet sillä turkismetsästäjät ja uudisasukkaat ylittivät vastoin sopimusta Appalakkien vuoriston, eivätkä siirtokuntien hallitukset estäneet heidän tunkeutumistaan eri heimoille luvatuille maille. Irokeesien liittokunnan kanssa hyvät suhteet solminut sir William Johnson yritti puolustaa intiaanien oikeuksia omiin maihinsa, mutta monet siirtokuntien vaikuttajat olivat innokkaita muuttoliikkeen kannattajia eivätkä piitanneet brittien keskushallinnon mielipiteistä. Virginian siirtokunnan kuvernööri Lordi John Murray Dunmore näki valtansa riittämättömäksi pitämään amerikkalaiset poissa läntisestä Virginiasta, joka sopimusten mukaan kuului shawneille. Nähdessään, että virginialaiset eivät noudattaneet tehtyjä sopimuksia, shawneet valmistautuivat ajamaan uudisasukkaat ja maanmittarit pois metsästysmailtaan.[6]

Vihollisuudet muuttuvat väkivallaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 1773 eränkävijä Daniel Boone johti noin 50 uudisasukasta nykyiseen Kentuckyyn perustaakseen sinne uuden siirtokunnan. Maitaan puolustavat shawneet ja cherokeet nousivat vastarintaan ja lähettivät sotureitaan maahantunkeutujien kimppuun. Syntyneissä yhteenotoissa Boonen vanhin poika ja viisi muuta siirtolaista surmattiin. Veritöiden raakuus järkytti uudisasukkaita pitkin rajaa, ja Boonen johtama ryhmä palasi takaisin Appalakkien itäpuolelle.[7]

Keväällä 1774 siirtolaiset surmasivat useita intiaaneja eri yhteyksissä Ohion maaseudulla. Näissä veritöissä mingojen brittimielinen päällikkö Logan menetti koko perheensä.[8] [9] Myöhemmin hän värväsi sotureita mingojen ja shawneiden yhteisestä kylästä Wakatomicasta, ja suoritti kostoiskun Ohion maaseudulle. Surmattujen siirtolaisten määrä oli sama kuin mitä mingoja oli murhattu uudisasukkaiden toimesta.[9] Iskun jälkeen Logan kertoi siirtolaisviranomaisille, että tappaminen oli ohi. Linnoituksiinsa kerääntyneet virginialaiset olivat kuitenkin jo odottamassa lisävoimia idästä. Lordi Dunmore lähetti yli 1000 miestä Länsi-Virginiaan ajamaan intiaanit pois alueelta.[4]

Shawneiden vaikutusvaltainen päällikkö Cornstalk, joka oli elänyt rauhassa rauhan vuosia siirtokuntien kanssa, taipui Loganin painostuksesta sodan kannalle.[9] Cornstalk toi mukanaan satoja sotureitaan, joihin liittyi joitakin wyandoteja,ottawia, ja miameja.[10] Delawareista suurin osa ilmoitti pysyvänsä puolueettomina.[3]

Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 1774 Pennsylvaniasta kerätyt miliisivoimat tunkeutuivat Wakatomicaan ja hävittivät sen ja viisi muuta mingojen ja shawneiden kylää.[1] Asukkaat vetäytyivät ylivoiman alta. Cornstalkin johtamat joukot koettivat karkottaa miliisit mailtaan, mutta eivät onnistuneet aikeissaan. Myös Cornstalkin yritys saada taakseen sotureita irokeesien liittokunnasta epäonnistui.[4] Kun lordi Dunmoren lähettämät virginialaiset vapaaehtoiset saapuivat Kanawha-joen suulle länsi-Virginiaan, oli Cornstalk ehtinyt kerätä taakseen lähes tuhat soturia.[1]

Ratkaiseva taistelu käytiin 10. päivä lokakuuta 1774 Kanawha- ja Ohiojokien yhtymäkohdassa Point Pleasantissa. Yhteenotto kesti useiden tuntien ajan. Cornstalk ja Logan johtivat yhdessä intiaanien armeijaa, mutta joutuivat lopulta taipumaan Virginian miliisijoukkojen edessä. Taistelussa menehtyi 50 virginialaista ja haavoittuneiden määrä oli noin sata. Intiaanien menetyksistä ei ole tarkkoja lukuja, mutta arvioiden mukaan heidän tappionsa olivat vastapuolta suuremmat.[4]

Cornstalkin määräyksestä hänen alaisuudessaan taistelleet soturit vetäytyivät Ohiojoen länsiosiin. Dunmoren joukot seurasivat pakolaisia yli joen, mutta suuria taisteluita ei enää syntynyt. Cornstalk oli valmis kirjoittamaan rauhansopimuksen välttääkseen turhaa verenvuoratusta.[11] Samalla hän sitoutui luovuttamaan shawneiden sieppaamat vangit ja elämään sovussa englantilaisten kanssa. Sanojensa vakuudeksi Cornstalk luopui shawneiden metsästysoikeudesta Ohiojoen etelänpuoleisilla alueilla. Tehty sopimus avasi maat uusille siirtolaisille ja maankeinottelijoille.[12]

Rauhansopimuksen jälkeen shawneet jakaantuivat kahteen mielipiteiltään eriävään leiriin. Cornstalkin johtamat ryhmät halusivat elää rauhassa uudisasukkaiden kanssa, kun taas Blue Jacketin alaisina toimivat shawneet kannattivat edelleen sotaa englannin siirtokuntia, ja myöhemmin Yhdysvaltoja vastaan.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Calloway, Colin: One Vast Winter Count. Nebraska Press, 2003. ISBN 978-0-8032-6465-6. (englanniksi)
  • Calloway, Colin G: Pen and Ink Witchcraft: Treaties and Treaty Making in American Indian History. OUP, 2013. ISBN 978-0199917303. (englanniksi)
  • Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9.
  • Hurt, Douglas: Ohio Frontier. Indiana University Press, 1996. ISBN 978-0-253-21212-2. (englanniksi)
  • Mustful, Colin: The Battle of Point Pleasant: A Critical Event at the Onset of a Revolution. Lulu, 2014. ISBN 978-1300164241. (englanniksi)
  • Santoro, Nicholas: 'Atlas of the Indian Tribes of North America. iUniverse, 2009. ISBN 978-1-4401-0795-5. (englanniksi)
  • Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. Fact on file Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9. (englanniksi)
  • Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 605. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-662-536-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hurt 1996. s. 59.
  2. Mustful 2014 s. 15.
  3. a b Shawnee History Tolatsga.org. Viitattu 27.6.2011. (englanniksi)
  4. a b c d Waldman 1985. s. 109.
  5. Henriksson 1986. s. 55.
  6. Hurt 1996. s. 57.
  7. Calloway 2013 s. 87.
  8. Henriksson 1986. s. 56.
  9. a b c Logan Ohiohistorycentral.org. Viitattu 27.6.2011. (englanniksi)
  10. Santoro 2009. s. 341.
  11. Virrankoski 1994. s. 128
  12. Santoro s. 341.
  13. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Santoro_341 ei löytynyt