Longinuksen keihäs

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fra Angelicon maalaus, jossa Longinus lävistää Kristuksen kyljen keihäällään
Pyhä keihäs Wienin Hofburgin aarrekammiossa

Longinuksen keihäs (myös pyhä keihäs, kohtalon keihäs, Kristuksen keihäs) on keskiaikaisen legendan mukaan keihäs, jolla Longinus-niminen roomalainen sotilas lävisti ristillä riippuvan Kristuksen kyljen. Legendan mukaan se armeija, jonka hallussa keihäs on, on voittamaton.

Johanneksen evankeliumissa (19:31-37) kerrotaan, että roomalaiset sotilaat aikoivat rikkoa Jeesuksen luut hänen kuolemansa jouduttamiseksi, mutta kun he havaitsivat hänet jo kuolleeksi, niin ei tehty. Sen sijaan asian varmistamiseksi yksi heistä puhkaisi hänen kylkensä keihäällä. On oletettu, että tämän olisi tehnyt sama sadanpäämies, joka Matteuksen evankeliumin mukaan (27:54) sanoi: ”Totisesti, tämä mies oli Jumalan poika.”[1] Raamatussa ei kuitenkaan mainita tämän sotilaan nimeä, vaan nimi Longinus on tunnettu vain pseudepigrafeista.

Keihään nykyinen sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmassa on ainakin kolme pyhäinjäännöksenä säilytettyä keihästä, joita on väitetty Longinuksen keihääksi. Niistä yksi on Vatikaanissa, toinen Wienissä ja kolmas Armeniassa.

Vatikaanin keihäs[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhiinvaeltajat kertoivat 500- ja 600-luvuilla, että Jerusalemissa Siionin vuorella säilytettiin pyhää keihästä. Tämä keihäs halkesi kahtia, ja palaset päätyivät Konstantinopoliin ja Pariisiin. Paavi Benedictus XIV totesi niiden olevan saman keihään kappaleita. Vuonna 1624 paavi Urbanus VIII tilasi Berniniltä koristeelliset alttarikaapit Pietarinkirkkoon keihäänpalasen, ristinkappaleiden ja muutaman muun pyhäinjäännöksen suojaksi.[1]

Wienin keihäs[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wienissä Hofburgin aarrekammiossa on keihäs, joka vuosisatojen ajan oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarien hallussa osana keisarikunnan kruununkalleuksia. Keskiajalla se kulki keisarin mukana kaupungista toiseen, mutta vuonna 1424 keisari Sigismund määräsi sen pysyvästi säilytettäväksi Nürnbergissä. Siellä se pysyikin vuoteen 1796 saakka, jolloin se siirrettiin Wieniin, jottei Napoleon voisi saada sitä haltuunsa.[2] Siellä keihästä ja muita kruununkalleuksia säilytettiin Itävallan keisarikunnan aarrekammiossa[3], mutta vuonna 1938, Anschlussin jälkeen Hitler määräsi ne siirrettäviksi jälleen Nürnbergiin, jossa ne olivat jonkin aikaa julkisesti näytteillä mutta kätkettiin myöhemmin maanalaiseen bunkkeriin.[4][5]

Trevor Ravenscroft väitti teoksessaan Pyhä keihäs (1972) Adolf Hitlerillä olleen pakkomielteen, että keihäs takasi voittamattomuuden ja että se piti saada hinnalla millä hyvänsä. Kun keihäs joutui yhdysvaltalaisten panssarikenraali Pattonille, Hitler teki itsemurhan.[6]

Toisen maailmansodan jälkeen, vuoden 1946 alussa keihäs ja muut keisarikunnan vanhat kruununkalleudet palautettiin Wieniin.[7]

Armenian keihäs[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmannen legendan mukaan Taddeus vei keihään Armeniaan.[8] Se ”löydettiin” Echmiatsinista ensimmäisen ristiretken aikana.

Keihäs fiktiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wagnerin Parsifal-oopperassa keihäs on Graalin maljan ohella ritareiden palvonnan kohteena.[9]

Indiana Jones kohtaa keihään sarjakuvakirjassa Indiana Jones ja Kohtalon keihäs.

Kohtalon keihäs oli neliosainen sarja Mustanaamiossa vuonna 2000[10].

Keihäs esiintyy olennaisessa osassa myös Clive Cusslerin Dirk Pitt -jännitysromaanissa Atlantis.

Keihäs esintyy Hellboy-elokuvan alussa ja on merkittävässä osassa Constantine-elokuvassa.

Longinuksen keihäs on Neon Genesis Evangelion -sarjassa esiintyvä suurikokoinen ase.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b St. Longinus statue by Bernini Saint Peter's Basilica.
  2. Sidney D. Kirkpatrick: Natsien pyhä aarre, s. 35. Suom. Kari Koski. Gummerus, 2012. ISBN 978-951-20-8965-9.
  3. Kirckpatrick, s. 19
  4. Kirkpatrick, s. 19
  5. Girling, R.: Judgment day: Is 'the spear that pierced Christ on the cross' genuine? 2003. Sunday Times.
  6. Trevor Ravenscroft: Pyhä keihäs. Suom. Laura Tetri. Gummerus, 1974. ISBN 951-20-0884-X.
  7. Kirkpatrick, s. 330
  8. Sadanpäämiehen keihäs Armeniassa Kouvolan matkatoimisto
  9. Hilden, J. Parsifal Ooppera 1800-luvun lopulla. Riihimäen musiikkiopisto
  10. Mustanaamio-lehdessä julkaistut sarjakuvat. Viitattu 13.9.2008. ; Numerot 2000/5, 10, 23 ja 26