Lomé

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lome)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lomé
Kuva Lomésta.
Kuva Lomésta.
vaakuna
vaakuna

Lomé

Koordinaatit: 6°8′16″N, 1°12′45″E

Valtio  Togo
Alue Maritime
Prefektuuri Greater Lomé
Hallinto
 – Pormestari Fogan Adegnon
Korkeus 10 m
Väkiluku (2010) 750 757[1]
 – Metropolialue 1 348 619
Aikavyöhyke UTC+0









Lomé on Togon pääkaupunki. Vuonna 2010 kaupungissa oli noin 750 000 asukasta, suurkaupunkialueella 1,3 miljoonaa. Loméssa on muun muassa yliopisto, kongressipalatsi ja Togon kansallismuseo.

Maantiede ja ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lomé sijaitsee maan eteläkärjessä Guineanlahden rannalla.[1] Se oli alkujaan puristuksissa merenrannan ja kaupungin pohjoispuolelle jäävän laguunin välissä, mutta kaupungin pohjoispuolelle on kasvanut slummeja ja osa laguunista on täytetty rakennusmaaksi.[2]

Lämpötila on Loméssa korkea ympäri vuoden, kuukauden keskimääräinen vuorokauden ylin lämpötila vaihtelee 28:sta 32 asteeseen. Sadekausi kestää huhtikuusta heinäkuuhun, kuiva kausi joulukuusta helmikuuhun. Eniten sadetta, keskimäärin yli 250 mm, saadaan kesäkuussa.[3][4]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset rakennuttivat Togoon 420 metriä pitkän laiturin helpottaakseen raaka-aineiden vientiä. Sataman modernisointi aloitettiin 1960-luvulla, ja vuonna 1968 valmistui syväsatama.[1]

Lomé on Togon tärkein satama, jonka kautta viedään ulkomaille kahvia, kaakaota, kopraa ja palmunytimiä. Lomén sataman kautta kulkee myös paljon ympäröivien sisämaavaltioiden kuten Malin, Nigerin ja Burkina Fason vientiä. Kaupunkiin perustettiin vuonna 1968 vapaakauppa-alue. Kaupungissa on myös öljynjalostamo.

Turismi on alkanut näytellä merkittävää osaa kaupungin taloudessa. Vuonna 2003 kaupungissa vieraili 57 539 matkailijaa, joista suurin osa 22 %, oli ranskalaisia. Poliittinen epävakaus on hidastanut turismin kasvua. Suurin osa turisteista tulee Ranskasta.lähde?

Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lomé on tyypillinen afrikkalainen kaupunki, jossa sekoittuvat eri tyylit, kulttuurivaikutteet ja perinteet. Merkittäviä nähtävyyksiä ovat ranta, Togon kansallismuseo, kongressipalatsi, voodoo-rituaaleissa tarvittavien uhrien tori, Lomé Grand Market ja katedraali.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rannikkoa, jossa Lomé sijaitsee, kutsuttiin Orjarannikoksi, koska sieltä käytiin orjakauppaa 1500-luvulta 1800-luvulle.[2]

Saksan Togomaan postimerkki, leimattu Loméssa vuonna 1902.

Ewet perustivat Lomén 1700-luvulla. Brittivallan aikana siitä kehittyi merkittävä kauppapaikka. Saksalaiset tekivät Lomésta Togon pääkaupungin vuonna 1897, sitä ennen pääkaupunkina oli ollut Aného. Saksan vallan aikana ryhdyttiin rakentamaan kaupungille sen tarvitsemaa nykyaikaista infrastruktuuria. Postitoimisto avattiin vuonna 1890, puhelinverkko avattiin vuonna 1894, Lomén ja Anéhon välinen rautatie avattiin vuonna 1905 ja kaupunki yhdistettiin koko Afrikan kattavaan lennätinlinjaan vuonna 1913. Vuonna 1914 väkiluku oli 8 000.

Vuonna 1914 Ranskan armeija valtasi Lomén osana ensimmäistä maailmansotaa.

Togon itsenäistyessä vuonna 1960 kaupungissa oli 80 000 asukasta. Itsenäistymisen myötä kaupungin väkiluku lähti kasvuun ja vuonna 1970 se oli jo 200 000 asukasta. Yliopisto avattiin vuonna 1970.

Loméssa on solmittu tärkeitä kansainvälisiä sopimuksia: vuonna 1975 allekirjoitettu Lomen sopimus koskee vapaakauppaa Euroopan unionin ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden välillä.[1] Vuonna 1999 kaupungissa solmittiin Sierra Leonen sisällissodan lopettava rauhansopimus.[2]

Kasvava väestö on tuonut mukanaan jäteongelman. Jätteiden mukanaan tuomiin terveyshaittoihin on viime aikoina kiinnitetty huomiota.

Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Lome Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.10.2017.
  2. a b c Roman Adrian Cybriwsky: Capital Cities around the World, s. 161-162. ABC CLIO, 2013. ISBN 9781610692489. Google books (viitattu 29.10.2017).
  3. Lome World Meteorological Organization. Viitattu 29.10.2017.
  4. Climate Lomé World Weather and Climate. Viitattu 29.10.2017.
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lomé.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.