Lokikirja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo laivoilla pidettävästä päiväkirjasta. Lokikirja on myös Nightwishin kokoelma-albumi.

Lokikirja on laivoilla pidettävä päiväkirja. Lokikirjan alkuperäinen tarkoitus oli kirjata tasaisin aikavälein laivan nopeus, josta voitiin päätellä kuljettu matka. Tätä tietoa tarvitaan laivan sijainnin määrittämiseen navigoitaessa. Samoin lokikirjaan merkitään kaikki laivalla olijat.

Nykyään lokikirja sisältää monentyypistä informaatiota laivan tai sukellusveneen kulusta, olosuhteista ja tapahtumista. Lokikirjaan tehdään merkinnät vähintään päivittäin.

Kauppalaivoissa lokikirjan pitovastuu kuuluu kulloinkin vahtia ajavalle perämiehelle tai päällikölle. Merilaki määrittää, että lokikirjaan tulee merkitä aluksen sijainti tai muu merkittävä seikka satamassa vuorokausittain ja merellä vahtivuoroittain. Kauppa-aluksen päällikkö vahvistaa aina allekirjoituksellaan lokikirjan merkinnät oikeiksi. Sotalaivoissa tehtävästä huolehtii korkein siltamiehistön aliupseereista, tavallisimmin ruorimestari eli komentosillan miehistön päällikkö. Pienaluksissa ja veneissä lokikirjasta huolehtii päällikkö.

Lokikirjaan kirjataan paitsi kulku-, tankkaus- ja proviantintäydennysmerkinnät myös septitankin tyhjennykset, joista voidaan kyllä pitää myös erillistä jätelokikirjaa. Myös matkalla tehdyt erityishavainnot, kuten havaitut öljyvahingot, haaksirikot, väylätukokset, loistojen toimintavirheet tai rikkoutuneet merimerkit tulee kirjata lokikirjaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laivoihin tai muuhun vesiliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.