Lokakuun ryhmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lokakuun ryhmä on suomalainen 1934 perustettu ekspressionistinen taiteilijaryhmä, joka oli marraskuun ryhmän perillinen. Ryhmän perustajajäseniä olivat jo perustusvuonna kuollut Ernst Krohn, Sven Grönvall, Eemu Myntti, Carl Wilhelms ja Sakari Tohka.[1][2]

Lokakuun ryhmä syntyi hyvää palautetta saaneen reputettujen näyttelyn jälkimainingeissa. Näyttely oli ollut vastalause Suomen Taideakatemian näyttelylle. Näyttelystä reputettujen tukena oli tunnettu väritaiteilija Eemu Myntti.[2] Lokakuun ryhmä ajoi modernismia ja vastusti niin eristäytyvää kansallismielisyyttä kuin poliittista sitoutumista ja kielellisiä vastakkainasetteluja.[1] Lokakuun ryhmän muita nimiehdotuksia olivat olleet Uusekspressionistit, Tyko-ryhmä Sallisen mukaan, Antica nova ja Vita classica. Ryhmän ensimmäinen näyttely oli vuonna 1934.[2]

Alkuperäisen ryhmän aktiivinen kausi jäi lyhyeksi talvisodan alkamisen vuoksi,[1] vaikka toimintaa viriteltiinkin sodan jälkeen osin uusien taiteilijoiden voimin. Ryhmässä toimivat myös Aimo Kanerva, Mikko Laasio, Oskari Jauhiainen ja Helge Dahlman.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Poutasuo Tuula (toim.): Lokakuun ryhmä, Oktobergruppen 1933-1951. Helsinki, Suomen taideyhdistys 1987. ISBN 951-99874-6-0 Näyttelyluettelo (Porin taidemuseo, Helsingin taidehalli ja Turun taidemuseo)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Valtion taidemuseo Viitattu 27.11.2009
  2. a b c Valkonen, Markku: Kuvien Suomi. Suomen taiteen vuosisadat, s. 126. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12418-8.