Loisto (merenkulku)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Betonijalustalla oleva sektoriloisto Lappoon johtavan väylän varrella Ahvenanmaalla. Se saa käyttövoimansa aurinkokennosta. Tunnusomainen piirre on loistolaitteita suojaava valkoinen koju. Suomessa yleisin käytössä oleva kojumalli, kahdeksankulmainen valurautakoju, periytyy 1900-luvun alusta.[1]

Loisto on navigoinnin avuksi tarkoitetulla valolaitteella varustetun, kiinteän merenkulun turvalaitteen yleisnimitys.[2]

Yöllä loisto tunnistetaan sen näyttämän valon ja pimeän jaksottelusta eli valotunnuksen perusteella. Tunnistamisen helpottamiseksi toistensa lähellä olevilla loistoilla on toisistaan poikkeavat valotunnukset.[3]

Valotunnus on merkitty merikartalle loiston karttamerkin yhteyteen sekä loistoluetteloihin[4], kuten Suomessa Liikenneviraston julkaisuun Suomen rannikon loistot. Tunnus muodostuu vilkun tyyppiä (valoluokkaa) kuvaavasta kirjainlyhenteestä, vilkkujen lukumäärästä, valon väristä ja jakson pituudesta.

Esimerkiksi valotunnus Q(4)WRG.6s tarkoittaa ryhmäpikavilkkua, jossa neljän välähdyksen ryhmä toistuu kuuden sekunnin jaksoissa, ja loisto näyttää valkoista, punaista ja vihreää valoa eri suuntiin. Pikavilkku tarkoittaa vilkkuvaloa, jonka toistotiheys on tavallisesti joko 50 tai 60 välähdystä minuutissa.[5] [6] [7]

Päivällä loistot toimivat paikannuksen apuna kummeleiden tapaan, ja ne havaitaan rakenteensa, esimerkiksi sektoriloistot useimmiten valkoisen loistokojunsa perusteella.

Sektoriloisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sektoriloisto Uudessakaupungissa näyttää valkoista valoa kapeasta valosektorista Pakkahuoneen vierasvenesatamaan johtavan väylän suuntaan. Pylväsmallisessa loistossa on vain lyhty ja värilliset sektorilevyt, joiden välisestä raosta valkoinen valo näkyy.

Sektoriloisto on kiinteä merenkulun turvalaite, joka näyttää eriväristä rytmitettyä jaksottaista valoa eri suuntiin. Valosektorien välissä voi olla pimennettyjä sektoreita. Valon väri opastaa merenkulkijaa kohti turvallista vesialuetta. Yleensä sektoriloisto näyttää valkoista valoa kulkukelpoiseen suuntaan. Mereltä katsottuna valkoisen sektorin vasemmalla puolella on punainen ja oikealla puolella vihreä valosektori.[2]

Sektoriloisto on sijoitettu kulkuväylän varrelle yleensä niin, että sitä käytetään kohtiajoon loiston ohjaamalla väyläosuudella. Sen valosektorit on suunnattu niin, että alus on valkoisessa sektorissa niin kauan kuin se pysyy turvallisella väyläalueella. Aluksesta katsottuna sektoriloiston valon väri muuttuu vihreäksi, jos alus loistoa lähestyessään ajautuu väylältä liiaksi oikealle, tai punaiseksi, mikäli alus harhautuu liikaa vasemmalle.

Valosektoreiden suunnat on merkitty merikartalle. Monivärisillä kartoilla valkoinen valo kuvataan keltaisella kaarella tai sektorilla.[5] [7] Loistoluettelossa valosektorit annetaan suuntina mereltä kohti loistoa.[4] Talviolosuhteissa loiston optisiin rakenteisiin kertynyt jää ja huurre voivat aiheuttaa virhenäyttämiä loistojen valosektoreissa.[3]

Sektoriloiston erikoissovellus on suuntaloisto, jossa on vain yksi, yleensä valkoinen valosektori. Se on kohtiajoon tarkoitettu loisto, joka ei ole linjassa minkään muun loiston kanssa.[2]

Linjaloisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alempi linjajoisto Svartholm Korppoon koillispuolella Saaristomerellä.

Linjaloisto on valolaitteella varustettu linjamerkki, joka yhdessä toisen linjamerkin kanssa osoittaa väylälinjan sijainnin. Linjamerkin päivämerkkinä toimii yleensä linjataulu. Saman linjan merkkejä kutsutaan nimikkeillä alempi ja ylempi. Alempi linjamerkki sijaitsee väylältä katsottuna lähempänä ja se on vedenpintaan nähden alempana.[2] Alus on väylällä silloin kuin linjamerkit näkyvät aluksesta katsottuna olevan päällekkäin.

Linjaloistoissa käytetään ensisijaisesti valkoista valoa, mutta toisinaan myös oranssia valoa.[3] Suomessa alemman linjaloiston valotunnus on yleensä pikavilkku (Q) ja ylemmän kestovilkkuvalo (LFl), toisin sanoen alemman valon rytmi on huomattavasti nopeampi ja välähdykset lyhyempiä kuin ylemmän valon.[5]

Päiväloisto Seili Airistolla.

Päiväloisto on linjamerkki, joka on varustettu erityisen voimakkaalla, päivällä näkyvällä valolla. Yöllä on yleensä käytössä toinen, valovoimaltaan heikompi valo. Valon voimakkuus voi lisäksi olla porrastettu ulkoisten valaistusolosuhteiden mukaan.[2]

Majakka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harmajan majakka ja luotsiasema Helsingin edustalla Suomenlahdella.
Pääartikkeli: Majakka

Majakka on kooltaan huomattavan, valaistun kiinteän merenkulun turvalaitteen yleisnimitys.[2] Majakat helpottavat avomerellä kulkevien laivojen navigointia ja estävät niitä ajautumasta liian lähelle rannikkoa. Ne myös varoittavat karikoista ja voivat opastaa saariston sisään vievien väylien alkuun.[1]

Merimajakka on kooltaan tai valovoimaltaan huomattava majakka, joka usein on ensimmäisenä merkkinä väylän ulkosuulla. Se voi sijaita myös yksittäisenä merkkinä avomerellä kaukana varsinaisista väylistä. Se voi olla varustettu erivärisillä valosektoreilla.[2]

Useimmissa vanhoissa majakoissa ei käytetä värillisiä valosektoreita, vaan ainoastaan yhtä tai yleensä korkeintaan kahta laajaa valkoista sektoria. Yleinen on myös ympäri koko näköpiirin (0°–360°) näkyvä valkoinen vilkkuvalo. Värillisten sektoreiden puute juontaa juurensa majakoiden tarkoituksesta, sillä niillä yleensä pyritään varoittamaan maan tai vaarallisten kohteiden läheisyydestä eikä ohjaamaan turvalliselle väylälle.

Muut loistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääloistoksi kutsutaan majakan tai muun loiston päävaloa. Lisäloisto on loisto, joka on rakennettu esimerkiksi merimajakan yhteyteen tavanomaisen merimajakkavalon lisäksi. Se osoittaa yleensä erillistä kulkuväylää.[2]

Apuloisto on väylän sivussa navigoinnin apuna, esimerkiksi ristisuuntimien ottamiseen tai käännöksen alkamisen merkkinä, eikä ole tarkoitettu kohtiajoon.[2] Apuloistot noudattavat tavallisesti Kansainvälisen majakkaliiton IALA:n viitoitusjärjestelmän mukaisia tunnuksia.[7]

Kalastusloisto on kalastuskäyttöön tarkoitettu loisto, esimerkiksi linjaloisto tai sektoriloisto. Se sytytetään useimmiten vain tarvittaessa kun kalastajat ovat merellä, ja se on yleensä kunnan tai yksityisen omistama ja ylläpitämä.[2]

Loistojen lukumäärä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenneviraston mukaan vuoden 2013 lopussa Suomessa oli yhteensä 429 sektoriloistoa, 20 suuntaloistoa, 2173 linjaloistoa, 47 merimajakkaa ja 226 apuloistoa.[8]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Loisto (merenkulku).
  1. a b Nyman, Harri: Meriväylien rakennusperintö. Helsinki: Museovirasto, 2009. Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 21, URN:ISBN:978-951-616-200-6 (pdf), ISBN 978-951-616-201-3 (nid.), ISSN 1236-6447. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 15.12.2013).
  2. a b c d e f g h i j Merenkulun turvalaitesanasto (PDF) (Turvalaitemääritelmät) 5.12.2007. Merenkulkulaitos. Viitattu 15.12.2013.
  3. a b c Käyttökuvaukset Merenkulun turvalaitteet. 08.10.2013. Liikennevirasto. Viitattu 16.12.2013.
  4. a b List of Lights, Radio Aids and Fog Signals for Baltic Sea with Kattegat, Belts and Sound and Gulf of Bothnia. Pub. 116. Springfield, VA: National Geospatial-Intelligence Agency, 2013. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 15.12.2013). (englanniksi)
  5. a b c Merkkien selitys, valotunnukset (PDF) Merikarttasarjoissa julkaistun karttamerkkien selitysten verkkoversio. 2011. Liikennevirasto. Viitattu 2.1.2014.
  6. ”IP • Lights • Fyrar • Loistot”, INT 1 : Kartta 1 : Merikarttamerkit • Symboler, förkortningar och begrepp • Symbols, Abbreviations and Terms, s. 57. IV painos. Merenkulkulaitos, 2003. ISBN 951-49-0868-6. (suomeksi) (ruotsiksi) (englanniksi)
  7. a b c ”P • Feux • Lights”, INT 1 : Symboles, Abréviations et Termes utilisés sur les cartes marines • Symbols, Abbreviations and Terms used on charts, s. 54. Édition No 5. Brest: Service Hydrographique et Océanographique de la Marine, 2012. ISBN 978-2-11-128325-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 15.12.2013). (ranskaksi) (englanniksi). Valotunnuksista ks. kohta P 10.6, väreistä P 11.1, karttamerkistä P 40.2 ja apuloistosta kohdan P 1 alaviite.
  8. Merenkulun turvalaitteet (Katso linkki kohdasta Lisätietoa) Turvalaitteiden lukumäärä. 31.12.2013. Liikennevirasto. Viitattu 27.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]