Lohjanharju

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lohjanharju eli Lohjanselkä on Ensimmäisen Salpausselän läntinen osa, joka ulottuu Hankoniemen eteläkärjestä Lahden länsipuolelle.[1] Sen pituus on 200 kilometriä. Ensimmäinen Salpausselkä jatkuu merenalaisena edelleen Hankoniemestä länteen ja idässä Joensuun seudulle saakka.

Ensimmäisen Salpausselän reunamuodostuma muodostui jääkauden päättyessä noin 10 000 vuotta sitten, kun jään reuna pysähtyi ja sulamisvedet kuljettivat hiekkaa ja soraa. Sora- ja hiekkakerrosten paksuus on noin 30 metriä, paikoin 50 metriä. Korkeusero Lohjanjärven pintaan on suurimmillaan 85 metriä. Reunamuodostumasta on monin paikoin kaivettu soraa, mikä vaarantaa pohjavesiä. Säästyneet osat on liitetty harjujensuojeluohjelmaan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lohjan kaupungin sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Rintala, Jari: Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla – aluekohtainen tarkastelu, s. 23–27. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2006. Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2006. ISSN: 1796-1726. ISBN 952-11-2198-X. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 19.7.2021).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä vuoriin, vuoristoihin tai muihin maankohoumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.